Tältä näyttää Solstrandin rannassa nyt. On siis marraskuu.
Tämän blogipäivityksen kuvat on kaikki otettu tällä viikolla.
Omavaraisuusblogiemme aihe tälle kuulle on ruokavaraston älykäs järjestäminen ja sesonkien mukaan syöminen sekä uudet ravintosuositukset omavaraistelijan näkökulmasta.
Toisena aiheena olisi lemmikkien talvihoito ja luonnoneläinten ruokinta talvella.
Onkohan minulla näihin mitään uutta annettavaa? Sinänsä hyviä aiheita kyllä.
Uudet (tai ei nyt enää niin kovin uudet) ravintosuositukset ovat pitkälti sensuuntaiset, miten olemme syöneet tähänkin asti. Lihaa meillä syödään niukasti, joskus kuluu nuotiomakkaraa (koska se vain on niin hyvää, mutta pyrin löytämään vähälihaisimmat), mutta muu liha on riistaa, paikallista peuraa tai hirveä. Kala on valitettavasti usein norjalaista lohta, siinä olisi petrattavaa. Mutta usein ruokamme ovat ihan kasvisruokia, etenkin jos ne ovat oman tilan tuotteista tehtyjä.
Tästäpä tulikin mieleeni ajatus, jota jonain päivänä pohdin. Ihmeen usein saa kuulla tai lukea, että kasvissyöjät syövät tuontiruokaa. Hohhoijaa. Ihmisen on niin helppo ummistaa silmänsä omalta toiminnaltaan, eikä tule ehkä ajateltua, mistä ne omat ruuat tulevat. Jos ei itse koskaan syö vaikkapa riisiä, appelsiinia tai suklaata eikä juo kahvia, on tietysti varaa arvostella muita ulkomaisen ruoan suosimisesta, mutta se ei silti liity kasvissyöntiin.
Muistan myös, miten eräs paikallinen viljelijä arvosteli kvinoansyöntiä huomaamatta, että kvinoaa kasvatetaan Suomessakin. Samaisen henkilön perheenjäsenen tapasin torilla ostamassa tuontiomenia, vaikka tuolloin olisi lähes joka naapurilla ollut tarjolla ylimääräisiä omenia ihan omasta puutarhasta, meilläkin. Mutta kun ne ulkomaiset ovat parempia!
Ihmeekseni joku ravintoterapeutti suositteli Helsingin Sanomissa kuidun lähteeksi lähinnä ulkomaisia hedelmiä ja vihanneksia, muun muassa avokadoa. Minun on kovin vaikea uskoa, ettei kotimaisista kasviksista, marjoista ja omenista saisi tarpeeksi kuitua. Pähkinät ja mantelit toki täytyy hankkia ulkomaisina. Niitä meillä kuluu paljon. (Tiedän, että joku onnistuu kasvattamaan pähkinöitä Suomessakin, mutta kotimaisia ei meidän kaupoistamme löydy.)
Ruokavaraston älykäs järjestäminen. Hmm. Kuulostaa fiksulta, mutta en oikein ymmärrä, miten sen voisi toteuttaa. Meillä hillot, säilykkeet ja juurekset säilötään kellariin, ja jos jotain ei tule talven aikana käytettyä, se tietysti nostetaan hyllyn etuosaan. Mutta yleensä kaikki on syöty.
Sama koskee pakastinta. Älykästä on kuitenkin se, ettei pakasta sellaista, minkä voi säilöä toisinkin. Meillä itse asiassa on kaksi pakastinta, mutta se johtuu lähinnä riistalihan hävikin minimoinnista. Heti, kun koirat söivät lihat vähemmiksi, siirsimme loput yhteen pakastimeen ja otimme toisen irti seinästä.
Lemmikkien talvihoito ja luonnoneläinten ruokinta talvella sitten.
Näihin liittyvistä aiheista olen jotain kirjoittanut joskus aiemmin. Löytynee blogista haulla.
Siirryn satotilanteeseemme. Kasvihuoneessa on vielä ananaskirsikkaa, tomaatteja, paprikaa ja chilejä, vähän pillisipulia ja basilikaakin. Mansikkakoisot ja kurkut raivasimme jo aiemmin pois, loput kasvavat vielä.
Chilejä on paljonkin. Tässä kuvassa näkyy erityisesti noita "tulenliekkejä", mikähän niiden nimi olikaan? Sugar Rush? En muista.
Lassi ei enää syö chiliä, joten minun pitäisi nyt säilöä nuo loput itselleni.
Tomaatteja tulee vielä jonkin verran. Tulisi varmasti enemmänkin, jos olisi valoa. Lämpöä meidän maalämpöjärjestelmää hyödyntävässä kasvihuoneessamme on yhä riittävästi, mutta valoa ei. Ehkä Lassi vielä virittää sinne valot.
Lehtikaalia olisi avomaalla vielä syötäväksi.
Perunasatomme oli mitätön.
Tällä viikolla kaivoin viimeiset perunat ja söimme ne, varastoon ei siis jäänyt mitään.
Aikaa on kulunut rannan raivaukseen.
Havahduimme siihen, että vettä tuskin näkyi, kun ranta oli niin pusikoitunut.
Mutta tästä taisin kirjoittaa jo viimeksi, oliko näin?
Eniten aikaa minulla on kuitenkin kulunut kirjoittamiseen.
Sain yhden käsikirjoituksen valmiiksi ja solmin sopimuksen toisesta. Sen työnimi on "Männyissä tuoksuu uusi aika" ja se sijoittuu vuoteen 1946 eli jälleenrakennuksen aikaan. Sen kirjoittamiseen minulla kuluu vähintään seuraavat viisi kuukautta.
Aion silti ehtiä myös päivitellä blogia silloin tällöin, joskin harvemmin. Joulukalenterikisa taitaa jäädä tältä vuodelta väliin.
Ehkä Idan joulut -äänikirja korvaa sen? Ensimmäinen osa ilmestyy äänikirjapalveluihin jo tässä kuussa. Jännittää!
(Kirjan painettu versio on tosin jo saatavilla.
Kysy kirjastosta tai vaikka minulta, jos kiinnostuksesi heräsi.)
Tämä oli siis minun panokseni marraskuun omavaraistelijoiden yhteispostaukseen.
Meitä paimentaa Satu Tsajut-blogista. Saamme joka kuukausi yhteisen aiheen tai aiheet, joista kirjoittaa. Päivitykset julkaistaan kunkin kuun ensimmäisenä sunnuntaina klo 9.00.
Käy ihmeessä lukemassa myös muiden omavaraisbloggaajien päivityksiä!
Alla suorat linkit niihin. Muista, että me kaikki ilahdumme myös kommenteista, pienistäkin!
VYÖHYKE 2 Porista- Kotkaan
Sarin puutarhat | Pilkkeitä Pilpalasta
KASVUVYÖHYKE 3 Vaasa-Tampere- Mikkeli-Lappeenranta
KASVUVYÖHYKE 7 Muonio-Sodankylä-Kuusamo
Muistan nuoruudessani mummolan asuntola rivistön takana sijainneet kasvatuspalstat. Mieleeni jäi ruohosipuli mitä kovasti tykkäsin syödä. Mutta itselleni ei multasormet periytyneet. En osaa edes basilikaa pitää elossa. Ikkunan kasvitkin on kestävää lajiketta, jotka eivät hätkähdä, jos vähän kuivahtavat. Kun en muista kastella säännöllisesti.
VastaaPoistaKuivuutta yleisempi syy huonekasvien kuolemaan on liika kastelu. Mutta ei, en ole minäkään oikeasti viherpeukalo. Lassi on. Ja ruuatkin tekee Lassi ❤️
PoistaEi ollut tarkoitus anonyymisti kommentoida.
VastaaPoistaPääasia että kommentoi. Kiitos siitä! Mutta kiva kun lisäsit nimenkin, tai nimimerkin. Tämä Blogger kummallisesti tuntuu välillä tarjoavan nimeä ja välillä ei, vaikka olisi kirjautunitkin. Kai siinä jokin logiikka on, en vain ole päässyt selville siitä. Kuten en siitäkään, miksi blogini ei näy Google-hauissa.
Poista