Lumiukkoja, villasukkia ja perinneruokaa

Tänään on ollut hyvin perinteinen päivä. Sää vaihtui vihdoin pakkasesta suojaan. Se on vähän surullista ja harmaa ilma tekee helposti hieman apean olon. Mutta toisaalta nyt on juuri oiva lumiukkokeli!

Tein vuoden ensimmäisen lumiukon. Samalla keksin haastaa muutkin kyläläiset samaan puuhaan, olihan siitä ollut puhetta jo aiemmin. Suomen Ladulla on kampanja ”Ulkona kuin lumiukko”. Tavoitteena on rakentaa yhteensä vähintään 10 000 lumiukkoa eri puolille Suomea.

Suomen Ladun sivuilla on Lumiukkolaskuri, johon lumiukot ilmoitetaan. Laskuri seuraa lumiukkojen määrää myös kunnittain. Johdossa on tällä hetkellä Joensuu ja Reisjärvi.

Laitoin kuvan ja osallistumiskutsun myös kyläyhdistyksemme Pilpalan kylät ry:n sivuille. Keksin tehdä haasteesta kilpailun, palkintona kirjani ”Lähteen rannalla elämä”.

Mutta miksi jättää se vain yhden kylän haasteeksi? Jaoin toisen lumiukkokuvan LOPPI-ryhmään ja tein sinne oman kisan. Sitten jaoin sen vielä omille sivuilleni Facebookiin. Jos kisa innostaa ja osallistujia tulee paljon, minun pitää varmaan palkita joka sivuilta joku. Parhaan kuvan ja lumiukon päätän siis minä yksin. Hauskaa!

Itse tekemäni lumiukko on hyvin perinteinen. Sillä on kasviväreillä värjätystä langasta tehty kaulaliina ja omalla tilalla viljelty porkkana nenänä. Nappisilmät ja kädessä oleva luuta ovat perinteisiä, vain aurinkolasit eivät. Sommittelin sille myös koronamaskia, mutta se ei oikein ollut hyvä idea.

***

Kanat on hoidettu, koiralenkki vielä edessä. On syytä pukea nastakengät jalkaan, ulkona on liukasta. Avasin kanoillle luukun ulkotarhaan. Pitkään ne ovat joutuneetkin olemaan kanalassa sisällä, ja olen jopa tilkinnyt kaikki aukot vanhoilla, risoilla villasukanterillä. Nyt kanala saa vähän tuulettua, vaikka ihmeen hyvänä ilma siellä on pysynyt tilkitsemisestä huolimatta.

Kanat lähtivät heti innolla luukusta ulos, varovasti toki ensi alkuun. Ne syövät mielellään lunta, en tiedä miksi. Joskus laitan niiden riemuksi lumipallon sisällekin. Onhan niillä juoma-automaatti, eli suoranaisesta janosta ei voi olla kyse. Jostain syystä ne vain pitävät lumesta.

Niin, miksi vain villasukkien terät pääsevät kanalan tilkkeiksi? No, nekin pääsevät sinne vasta todella risoina. Jos villasukassa on vain pienet reiät, ne tietysti parsitaan. Mutta jos lähes koko pohja on jo reikää, pitäisi tehdä uudet pohjat. Siihen minun taitoni eivät riitä. Sen sijaan leikkaan teräosan pois ja virkkaan varren säärystimeksi. Teräosat kelpaavat näin hirsiseinän tilkkeeksi.

Niitäkin riittää, sillä villasukkia käytetään meillä aina. No, ei ihan helteillä, mutta tavallisella kesäsäällä kyllä. Talossahan on sisällä viileää, koska ovet pidetään kiinni. Normaali lämpötila meillä on noin 19 astetta. Monilla on viileämpääkin.

***

Tiedossa on tänään myös hyvin perinteinen ruoka iltapäiväksi. Meillä Lassi tekee aina ruoat, hänhän on kokki. Minä haen kellarista perunat ja porkkanat ja laitan ne kiehumaan, siinä on minun osuuteni ruuanlaitosta. Niin, ja peuranlihat olen jo ottanut sulamaan; Lassi tekee peuranlihakastiketta. Ihanaa, että oli hyvä puolukkasyksy, puolukkasurvos kruunaa tuollaisen aterian. Ilman sokeria tietysti.

Meillä syödään harvoin lihaa, edellinen kerta oli 2-3 viikkoa sitten. Silloin se oli hernekeittoa. Peuraa ja hirveä meillä on pakastimessa, muuta lihaa emme syö. Paitsi toki kukkoa, silloin kun kukkoja on liikaa. Sitä tapahtuu korkeintaan pari kertaa vuodessa. 

Salaattina on Lassin ”aamupuuroa”: sekoitus tattaria, sipulia, valkosipulia, valkokaalia, hapankurkkua, inkivääriä, kurkumaa ja tomaattimurskaa. Kaikki raakana. Suurimman osan vuotta joukossa on villivihanneksia tuoreena pihasta, mutta nythän niitä ei tietenkään löydy. Omaa kesäkurpitsaa ja kaaliakaan ei enää ole: näin kevättalvella joudumme  tyytymään kaupan tarjontaan.