Runo runosta

 Kerroin aiemmassa postauksessani käyneeni muissakin kirjoittajapiireissä kuin Lopen opiston ryhmässä. Äsken osui käsiini runo, jonka olen tehnyt harjoitustyönä yhdessä niistä. Tehtävänä oli kirjoittaa "vastaus" runoilijalle mukaillen hänen runonsa tyyliä. 

Valitsin Finlandia-palkitun Sirkka Turkan runoista yhden ja kirjoitin omani sen perään. Tässä: 

 

Sirkka Turkka:

Sinun jalkasi, joista ei koskaan tiedä

                          minne ne ovat menossa.

hymyn kannattelemat poskipääsi.

                          särkyneet silmäsi.

Itku tulee auttamatta, sade,

                          tulee kuin tauti tai talvisota.

Itku, joka itkee itseään,

  koska se on absurdi eikä

                               osaa elää.

Niin kuin tämä tauti, joka ei ymmärrä kuolla.

                          Mutta sade, etkö tiennyt,

                            kun se satoi silmiisi,

                               se rakasti sinua.

 

*****

Oma runoni (vastaus Sirkka Turkan runoon): 

Kyllä minä sinua ymmärrän, vaikket

                          itse sitä tee.

Olet sellainen kuin olet, kylmä, vahva ja

                          niin särkyvän hauras ja tunteva.

Siinähän itket, ikuisuuttasi tai sen puuttumista. Turhaan sitä peität.

                          Kyllä me tiedämme sen olevan emmekä vaadi mitään.

Lohdutat itseäsi, vaikka sinun pitäisi joskus lohduttaa meitä,

   ennen kuin on

          liian myöhäistä.

Myöhäistä kuin maatuvan mäyrän

     joka ei enää löydä mullasta ylös.