Peppi kotiutuu

Peppi on nyt ollut meillä lähes viikon. Kotiutuminen on sujunut oikeastaan yllättävän hyvin. Peppi on utelias ja kiltti, eikä ollenkaan niin arka kuin oli luultu. Jostain syystä se ei pidä kiinniottotilanteesta, mutta kun se on sylissä tai muuten lähellä, se on rauhallinen ja tyytyväisen oloinen. 

 

Se tuntuu melkein tuntevan jo nimensä. En tiedä, miten sen papereissa oleva nimi Pepan lausuttaisiin serbialaisittain ja hoitopaikassa sitä kutsuttiin Pepsuksi, mutta nyt se jo reagoi Peppi-nimeen. Onneksi namit maistuvat, joten luoksetuloa on helppo harjoitella.

Tänään käytiin katselemassa autoja ison tien varressa. Se oli vain mielenkiintoista.

Eilen ukkosti kovasti. Toinen koiramme, Tikki, pelkäsi kuollakseen, vapisi ja raapi ja läähätti, mutta Peppi loikoili tyytyväisenä. Se ei myöskään pelkää autoja, vaikka saisi toki vähän pelätäkin. Itse asiassa se tuntui tulevan myös sisälle autoon ihan mielellään. 

Pepin turvavarustus on runsas. Kaulapannasta lähtee yksi remmi, valjaista toinen, joka on kiinni vyötäisilläni. Valjaisiin liittyy jatkopala, joka estää luikertelun ulos valjaista.

Tällainen varustus kaikilla ulkomailta tuoduilla rescue-koirilla täytyy aluksi uudessa kodissa olla. 

Hoitopaikassa Peppi oli kalvanut vähän tassujaan. Sellaista ei juuri ole meillä näkynyt, mutta sen sijaan se alkoi yllättäen kävellä kolmella jalalla. Ensin pelästyin, että sillä olisi paha patella luksaatio (polvilumpion sijoiltaanmeno, joka on joillain roduilla yleinen). Sitten huomasin, että sillä ilmeisesti oli päkiässä jonkinlainen kipukohta, ja siksi astuminen soratiellä sattui. Emme sitten käyneet toissapäivänä lenkillä ollenkaan ja soitin eläinlääkäriajan.

Toinen syy näyttää Peppiä eläinlääkärille oli sen silmät, jotka vuotavat. Minusta on aina ollut ikävää katsella koiria, joiden silmänaluset ovat punaiset. Halusin varmistua siitäkin, olisiko silmille jotain tehtävissä.  

Eilen kaikki vaivat olivat sitten poissa. Silmänaluset olivat siistit, silmät eivät vuotaneet. Se käveli täysin normaalisti neljällä jalalla. Eläinlääkäriaika oli kuitenkin varattu, joten lähdimme ajamaan Karkkilaan. Nauroin matkalla, että taas viedään tervettä koiraa eläinlääkärille. Tiedostin toki myös sen, että tuore kokemus Tinkan kanssa vaikutti haluuni lähteä eläinlääkäriin mieluummin turhaan kuin liian myöhään. 

Eläinlääkäri tutki silmät, ne vähän punottivat mutta muuta ongelmaa ei ollut. Ei hoitoa. Polvet olivat niinikään kunnossa, samoin tassut. Ei hoitoa. Terve, hyvä koira oli eläinlääkärinkin toteamus. 

Tinka käyttäytyi eläinlääkärissäkin oikein hyvin. Vähän se rimpuili, kun silmiin laitettiin tippoja, mutta se on hyvin normaalia. Epänormaalia olisi, ellei rimpuilisi.

Kotona Tikin kanssa Peppi jo leikkii silloin tällöin, ja muutaman kerran on jo heiluttanut meille häntäänsä ja nuolaissut kättäkin. En pidä siitä, kun koirat nuolevat, mutta Pepin nuolaisuista olen ilahtunut. Tässä vaiheessa ne ovat suuria luottamuksen ja läheisyyden osoituksia.