Tänään julkistettiin Karkkilassa Juhani Silvanin uusi kirja Ruukinkylästä puutalojen kaupungiksi. Kyseessä on Silvanin yhdestoista kirja, viides Karkkilan historiasta kertova.
Kävin julkistamistilaisuudessa, se oli juhlava ja mielenkiintoinen.
Paikkana oli torin vieressä seisova jyhkeä Pohjanpirtti. Väkeä oli melko paljon, ainakin ottaen huomioon, ettei tilaisuutta ollut juurikaan markkinoitu. Ainakin itselleni tieto tuli sattumalta, ja varmistusta paikasta ja ajasta oli vaikea löytää.
Silvanin edellisellä kirjalla Fagerkulla - Högforsin ruukkilaisten elämää 1820 - 1960 ei ollut julkkareita ollenkaan, ja silti painos oli myyty loppuun. Julkkareiden puuttumisen syy oli tietysti koronavirus. Nyt kirjasta oli otettu uusi painos ja minäkin sain sen ostettua.
Vuonna 1937 rakennettu Pohjanpirtti on hieno rakennus. Sen on muuten suunnitellut sama arkkitehti kuin meidän talomme (siis tämän Solstrandin eli Sinerväkosken). Tosin tietoa arkkitehdista en Pohjanpirtin nettisivuilta löydä (kuten en paljon muutakaan tietoa talon historiasta, mikä harmi), mutta jostain sen olen joskus lukenut. Meidän talomme on kyllä valmistunut jo 1929.
Juhani Silvan on syntynyt Karkkilassa ja aloittanut työuransa Karkkilan yhteiskoulussa. Hän kertoi kiinnostavasti lapsuutensa asuinoloista Karkkilassa. Kirjan valmistumisesta ja sisällöstä hän ei kovin paljon kertonut.
Karkkilan Nyhkälän, Polarin ja Sudetin alueet rakennettiin pääosin viime sotien jälkeen. Osa taloista, ns. ruotsalaistalot ja tanskalaistalot, saatiin lahjoituksena Ruotsista ja Tanskasta. Asuminen 1900-luvun puolivälin tienoissa oli vielä ahdasta suurimmassa osassa Suomea, niin täälläkin. Arkkiatri Arvo Ylppö on kuulemma todennut, että "Suomen lasten psyykkiset ongelmat alkoivat siitä, kun he saivat oman huoneen."
Silvan muisteli myös joitakin paikkakunnan henkilöitä, tärkeimpänä niistä kätilö Tyyne Salin. "Jos jollekulle merkkihenkilölle pitäisi rakentaa patsas Karkkilaan, se olisi Tyyne Salin. Hän on auttanut suuren ikäluokan tähän kaupunkiin", Silvan totesi.
1920 valmistui uusi yhteiskoulu (se oli perustettu 1913) kokonaan talkoovoimin. Kun hirret oli kerätty, alkoi oppilaiden keruu talosta taloon. Aluksi luultiin, että työläiset eivät lähettäisi lapsiaan kouluun, mutta se ei pitänyt paikkaansa, vaikka kirjojen, kynien, kumien ja paperien ostaminen oli kallista. Oppilaskunta jakautui melko tasaisesti työläisten, kaupungin porvariston ja lähistön maalaistalojen lasten kesken. Myöhemmin tulivat vielä naapurikuntien lapset, sillä monessakaan kunnassa ei ollut omaa yhteiskoulua.
Silvanin kirjan oli ollut tarkoitus jatkua pidemmällekin kuin 1960-luvulle, mutta sydänleikkaukseen joutuminen muutti suunnitelmia. Iso osa kirjasta on kuulemma kirjoitettu sairaalassa. Nyt Silvan on kuitenkin sen verran hyvin toipunut, että hän suunnittelee jo uutta kirjaa. Se tulee kuulemma kertomaan 1960- ja 1970-lukujen Karkkilan kulttuurielämästä.
Julkistamistilaisuudessa oli myös hienoa musiikkitarjontaa. Aluksi soitti Marja-Liisa Hilander flyygeliä, sitten Sisko Poikkipuoli lauloi ja soitti harmonikkaa. En ollut aiemmin häneen tutustunut: mikä taituri! Käsittääkseni ainakin toinen kappaleista oli hänen oma sävellyksensä. Kuulemma Helsingin Sanomien haastattelussa vastikään kerrottiin, että Andy McCoylta oli pyydetty Karkkila-aiheista laulua, johon hän oli vastannut: "Poikkipuolen Sisko on tehnyt sen jo."
Puheiden jälkeen Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaista koostunut bändi soitti vanhoja ikivihreitä kappaleita. Kahvitarjoilutkin olivat mainiot. Kannatti ajaa paikalle Pilpalasta asti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!