Muistoissani: Kaj Chydenius

Media ja some täyttyvät nyt muistokirjoituksista ja musiikkijaoista. 

Suuri suomalainen säveltäjä Kaj Chydenius on kuollut. 

On luonnollista, että vanha ihminen kuolee. 

Silti Kaj Chydenius on ansainnut kaikki hienot muistelunsa. Häntä on syytäkin surra ja muistaa. 

Olisi hänen toivonut elävän pidempäänkin kuin 84 vuotta.

Harva kuitenkaan jättää suurempaa jälkeä itsestään maailmaan. Hänen laulunsa elävät, samoin hänen vaikutuksensa teatterille ja musiikille koko Suomessa ja Suomen ulkopuolellakin. Hän oli poikkeuksellisen tuottelias säveltäjä, mutta myös erittäin ansiokas pedagogi ja kulttuuripersoona. 

Kyllä hän tietysti sai ansaittua huomiota jo eläessäänkin. Hänet myös palkittiin Pro Finlandialla ja taiteen valtiopalkinnolla ja monilla muilla palkinnoilla. Se on oikein. 

Moni muistelee nyt henkilökohtaisia kohtaamisiaan ja yhteyksiään Kaj Chydeniukseen. Hän oli niin sosiaalinen ja paljossa mukana, että suurella osalla suomalaisia on hänestä henkilökohtaisia muistoja. Niin minullakin.

Hän oli yksi niistä kolmesta suuresta miehestä, jotka mielsin isähahmoikseni. Nyt kaksi kolmesta on poissa: Peter von Bagh ja Kaj Chydenius. Heikki Valpola elää yhä, ja silloin tällöin häntä Karkkilassa näenkin. En kuitenkaan vaivaa häntä tavatessamme sen enempää, olen kertonut miten tärkeä hän minulle on ollut, mutta sen jälkeen vain tervehdin kohdatessamme. 

Noista kolmesta Peter von Bagh itse kutsui minua tyttärekseen. Se oli pelkkä päähänpisto, heitto, mutta minulle se oli tärkeää. Vuosikaudet ajattelin, että hän oli isäni, vaikka tiesin ettei sillä ollut mitään tosipohjaa, ei äitini häntä koskaan tavannut. Mutta tyttö, jolla ei muuta isää ole, keksii niitä mistä voi. Opettajista ei isähahmoksi ollut, he olivat pelottavia ja etäisiä, ellei sitten Olli Wallinheimoa, biologianopettajaa, lasketa. Muita miehiä lähipiiriini ei juuri kuulunut. 

 Kaj Chydenius opetti lauluryhmää, johon kuuluin. Kävimme hänen kotonaankin harjoittelemassa, ja myöhemmin olin Teiniliiton ohjelmaseminaarissa ja harjoittelimme muun muassa Koiton talossa Kalliolle, kukkulalle -laulua. Kaj Chydenius oli erittäin kannustava ja uskoi kaikkien oppivan laulamaan. Sanojensa vakuudeksi hän soitti meille äänilevyjä, joissa idolimme KOM-teatterista lauloivat, ja kertoi, etteivät he alun perin olleet piiruakaan meitä parempia. 

Minusta ja ystävistäni tulikin hetkeksi esiintyvä porukka ja sain kokea monia hienoja hetkiä. Kaikki laululiikkeen "julkkikset" eivät toki olleet yhtä kannustavia. Muistan niinikään Koiton talolta tilanteen, jossa eräs kuulu näyttelijä istui kädet puuskassa ja arvostelevan näköisenä koko esiintymisemme ajan. (Sattumoisin kyseessä oli sama, laulajanakin kunnostautunut nainen, jonka laulua Chydis oli meille soittanut esimerkkinä siitä, miten heikoillakin laulutaidoilla voi päästä levyttämään.) Mutta tämä ei nyt kuulu tähän. Kaj Chydenius oli aina lämmin, läheinen ja luottavainen. 

En siis toki tuntenut häntä mitenkään erityisen henkilökohtaisesti. Tuo laululiikkeen aika jäi omalta kohdaltani lyhyeksi, muutin Sofianlehtoon ja sieltä lähiöön, menin töihin ja Etelä-Helsinki kulttuuriporukoineen jäi taakse. Viimeisen kerran tapasin Kaj Chydeniuksen vuosia myöhemmin, kun olin toimittajana Kuhmossa. KOM-teatteri tuli esiintymään Kuhmoon ja pääsin haastattelemaan myös Kajta. Kerroin toki siitä, miten tärkeä hän oli minulle ollut. 

Tänään Chydeniuksen laulut kaikuvat monessa kodissa kautta Suomen.

Toivottavasti  ja todennäköisesti ne kaikuvat vielä pitkään. 

Joku sanoi jo, että hän oli tai on merkittävin suomalainen säveltäjä. Se ei ole Sibeliuksen väheksymistä. Chydenius oli niin monipuolinen, tuottelias ja monessa mukana, että hänen tuotantonsa on levinnyt ja tullut tutuksi ja rakastetuksi laajemmalle joukolle kuin kenenkään muun. 

Silti hänen kuolemansa koskettaa jotenkin hyvin henkilökohtaisesti. 

Siinä en ole yksin, vaan hyvin suuri osa suomalaisista kokee samoin. 

(Tämän päivityksen kuvat on otettu tänään, 21.4.2024.)