Loppilaiset maut houkuttivat väen liikkeelle

Eilen, heinäkuun yhdeksäntenä, järjestettiin täällä Lopella jo toisen kerran tapahtuma ”Loppilaisia makuja – suolaista ja makeaa”. Meidän tilamme, Solstrand, oli mukana kuten viime kerrallakin.

Idea tuli loppilaiselta kansanedustajalta, Timo Heinoselta, ja hän tässä toimi suurimpana puuhamiehenä nytkin. Kohteita oli mukana 10, eniten Länsi-Lopelta. Meillä Pilpalassa oli kaksi kohdetta, toinen oli Katajamaa Pilpalan kylätalolla eli entisellä koululla.

Ideana oli, että kussakin kohteessa oli tavallista pienempiä annoksia, joita pääsi maistelemaan. Lisäksi oli mahdollisuus osallistua arvontaan, jos kiersi vähintään neljässä kohteessa.

Opastuskylttien kirjoittaminen ja virittäminen tienvarteen on yksi osa valmistelutöitä. 

Viime vuonna me teimme valmiita cocktailpaloja, sellaisia joissa oli tarkkaan valitut makuyhdistelmät meidän omista tuotteista, siis säilykkeistä ja kesän tuoretuotteista ja marjoista. Nyt halusimme päästä vähän helpommalla ja annoimme ihmisten rakentaa itse annoksensa. Lautasella siis oli suolaista piirakkaa – sipuli- tai sienipiirakkaa – ja makeaa piirakkaa – puolukkaa tai mustikkaa. Niiden lisäksi oli tummia ja vaaleita, kovia ja pehmeitä leipäpaloja, joiden kanssa oli hyvä maistella Laukkaa, Ruusuista, Närettä ja muita meidän tämänvuotisia soseita ja kastikkeita. Lisäksi oli kurkkua ja salaattia sekä yrttejä.

Päivästä muodostui hurja. Siihen mahtui suuria rakeita, tavallista rajumpia ja pidempiä ukkoskuuroja, rankkasateita, auringonpaistetta, autoruuhkaa, valtava määrä ihmisiä, jonoja, kiirettä, iloisia kohtaamisia, tyytyväistä väkeä, väsymystä, jännitystä ruokien riittävyydestä, improvisointia, kinastelua keittiöhenkilökunnan (=Lassin) kanssa, ihanaa naapuriapua, hymyjä ja kiitoksia.

Tuoretuotteiden haku kasvimaalta viivästyi, kun rankkasade iski puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. Sitä seurasi sitten kunnon raekuuro. 

Popkornia mansikkamaalla? No ei, rakeita ne ovat. Ensimmäisten saapuessa oli maa valkoisena. 

Emme todellakaan olleet varautuneet sellaiseen väenpaljouteen, mikä tänne saapui.

Ensimmäiset asiakkaat tulivat heti yhden jälkeen – taksilla Riihimäeltä! Yksi heistä oli käynyt meillä aiemmin, ja oli nyt kertonut ystävättärelleen vievänsä hänet ihastuttavaan paikkaan. He kilistelivät onnellisina porejuomiaan ja nautiskelivat erilaisista makukokemuksista. Sade ja ukkonen eivät heitä häirinneet, itse asiassa aurinkokin alkoi paistaa.

Olin varannut kynän ja paperia kävijöiden laskemiseksi, mutta enhän minä mitään kirjaa ehtinyt pitää! Väkeä alkoi kerääntyä yhä enemmän. Kahden aikaan tuli jälleen rankkasadekuuro, mutta sen loputtua naapurin Tuula tuli avuksi parkkiruuhkaan eli autoja ohjaamaan. Se oli mahtavaa! Siellä hän hoiti hommaa, emme ehtineet häntä edes käydä tervehtimässä ennen kuin monen tunnin kuluttua. 

Erikoista oli kitutuntien aikaisuus. Neljän maissa alkoi hiljetä, vaikka tapahtuma jatkui iltaseitsemään. Mutta koko ajan väkeä silti oli ja tuli, tyhjää ei ollut kuten yleensä viimeisenä tuntina on.

Ruuat alkoivat huveta jo puolivälissä päivää. Piti keksiä uusia ratkaisuja. Lopulta oli kerrottava, että suolainen piirakka oli lopussa. Makeat loppuivat vasta viime metreillä, mutta ihmeen kaupalla saimme viimeisillekin halukkaille raavittua jotain pakastimesta.  

Meidän tuotteemme ovat hyvin erilaisia kuin muissa kohteissa –enhän minä tietenkään muissa paikoissa näinä päivinä ole päässyt käymään, mutta listat eri tarjoiluista oli koottuna. Annokset ovat ylipäänsä eri paikoissa erilaisia, mikä on juuri mainiota. Yleisimpiä olivat vohvelit tai pannukakut. Meillä kaikki raaka-aineet tulevat omasta maasta tai lähimetsistä (tietysti esimerkiksi suolaa ja sokeria lukuun ottamatta). Tuotteet ovat siis kasvispainotteisia ja aika erikoisia, eivätkä kaikki ole niistä kiinnostuneita. Toinen syy siihen, että varauduimme paljon pienempään kävijämäärään, on se, että olemme pieni toimija syrjässä muista, toki tuo kylätalo on tässä sentään melko lähellä. 

Luulimme, että mahdumme hyvin verannalle, mutta onneksi sentään laitoimme ulos teltan ja yhden pöydän sinnekin. Moni halusi syödä ulkona, eikä sisälle sitten olisi aina mahtunutkaan.

Useimmat kiersivät siis monta paikkaa. Muutamat tulivat jalan tästä läheltä. Pientä valitusta kuului siitä, että joissain paikoissa kesti ruuan odottaminen niin kauan, ettei sitten useampaan paikkaan ehtinytkään. Meilläkin pahimmillaan joutui odottamaan parikymmentä minuuttia, mutta ihmiset olivat ihmeen hyväntuulisia ja vakuuttivat, ettei ole mikään ongelma odotella. Siinä vaiheessa aurinko jo paistoikin. Vain yhden seurueen tiedän kääntyneen pois, toki heitä voi olla useampiakin. En paljon ehtinyt seurailemaan liikennettä. 

Oli kiva saada myönteistä palautetta. Loppupäivästä osa saattoi istua pitkäänkin jutustelemassa. Makuja kiiteltiin ja purkkeja ostettiin runsaasti kotiin vietäväksi ja lahjoiksi. Ruusu-siirappi, Paaran Potku ja Kiitolaukka loppuivat melkein kesken (tosin löysin vielä muutaman purkin). Kolmas suosikki oli Tillilaukka. Kuusenkerkkähillo Näre sekä Nuppu, säilötyt voikukannuput, olivat nekin haluttuja. Moni yllättyi niiden mausta. Naminuppuja eli makeita voikukannuppuja en muistanut edes panna tarjolle.

Näillä näkymin tämä oli kuitenkin viimeinen kerta, kun järjestämme tällaisen tapahtuman. On tässä niin valtava työmäärä, sekä valmistelutöissä että itse päivänä.

Olisimme päässeet helpommalla, jos olisimme suostuneet käyttämään kertakäyttöastioita. Nyt vain kuohuviinilasit olivat muovisia, turvallisuus- ja riittävyyssyistä. Ilman koiria olisi myös ollut paljon helpompaa. Olisipa saanut ne johonkin hoitoon!

Tämän viikon lauantaina meillä on Avoimet maatilat –päivä. Siinä on oikeastaan vielä suurempi työ, sillä tarjolla on myös ihan ruokaa, mutta apuvoimiakin on enemmän. Vielä jos saisi koirat jonnekin muualle haukkumasta ja karkailemasta.

Syksyn Lähiruokapäivän helpottamista jollain tavalla mietimme myös. Se saattaakin sitten olla viimeinen tilapäivä tällaisella konseptilla.

Sen sijaan tilausryhmiä otamme mielellämme vastaan ja muutama onkin jo tulossa. Näissä avoimissa päivissä ongelma on juuri se, ettei kävijöiden määrää mitenkään ennalta tiedä. Toiveissa on, että väkeä tulisi paljon, mutta jos ei tule, ruokaa jää tähteeksi ja se on kurjaa. 

Ostoksillahan meillä voi käydä melkein milloin hyvänsä. Pian kypsyvät tomaatit, kesäkurpitsat ja mansikkakoisot. Salaattia, kurkkuja, yrttejä ja säilykkeitä on jo nyt. 

Tiistai-iltana rauha ja tyyneys oli laskeutunut Solstrandiin. Lassi meni varhain rättiväsyneenä nukkumaan, minun oli vaikea asettua aloilleni touhukkaan päivän jälkeen. Siivoilin ja järjestelin vähän, kävin koiran kanssa kävelyllä ja hain pois viimeisen tienvarsikyltin. Nyt siellä mainostetaan enää tulevaa Avoimet maatilat -päivää. En kyllä tiedä, onko tämä varsinainen maatila ja onko tämä edes avoin, kun kasvimaalle emme tahdo yleisön menevän. No, yläpihalta viljelykset kuitenkin näkyvät. 

Joten toivottavasti väkeä tulee lauantainakin runsaasti!