Minä olen käsityöntekijä!

 Käsityöblogit ovat kiinnostavia, eikö totta?
Tässä on nyt yksi. 
Paljastetaan nyt kuitenkin heti alkuunsa, että minähän en siis tee enkä osaa tehdä käsitöitä. 
Nyt tein, mutta ohjetta ei takuulla tarvitse antaa, sillä jos minä tein tämän, 
tämän osaa tehdä kuka tahansa ilman ohjettakin. 
Silti tahdon kertoa, että olen tehnyt käsitöitä. 

                                             

Kävi nimittäin niin, että ystäväni Anitta - siis sama Anitta, joka on tehnyt minulle paljon graafista suunnittelua, muun muassa taittanut kolme kirjaani - lähetti minulle koirankarvalankaa. 

Anitta ja Harri Kainulaisella on siperianhuskyja, joten heillä on myös koirankarvaa. Anitta puolestaan hallitsee paitsi graafisen käsityön myös tekstiilityöt, joten hän on kehräyttänyt koirankarvoista lankaa ja tehnyt vaikka mitä, villapaitoja ja liivejä ynnä muuta. Itselleni ei ole koskaan tullut edes mieleen ostaa häneltä lankaa, vaikka olisin sen voinut tehdä. Mitä minä langalla? 

Nyt Anitta halusi minun lähettävän hänelle meillä kasvaneen pesusienen eli vampun, ja tietysti lähetin. Mutta hän halusi vastalahjaksi lähettää minulle lankaa. Kauhistuin. 

Anittalla ei ole tapana lannistua, hän tekee mitä on päättänyt. Niinpä hain postista sievän pikku paketin. Sisällä oli ihanaa, harmaata koirankarvalankaa. Anitta myös värjää lankoja eri menetelmillä, luonnonvärein ja muin, mutta minä halusin harmaata. 

Ensimmäisessä kuvassa olen päässyt kerintävaiheeseen. Eikö ollut nokkelasti keksitty ottaa tuoli avuksi? Käsittääkseni keksin sen ihan itse, mutta voi olla että olen joskus vastaavaa nähnyt tai sellaisesta kuullut. 

Kävin kierrätyskeskuksesta ostamassa virkkuukoukun. 
Anitta kertoi, minkänumeroinen sen piti olla: 5,5. 

Ajattelin, että teen hartiahuivin. Ihan vain virkkaan niin pitkään, että tulee jotain, jonka voin kietoa hartioilleni. Muutaman kerroksen jälkeen hoksasin, ettei lankamäärä riitä huiviin. Päätin, että siitä tuleekin pääpanta. Siis sellainen, joka korvaa pipon. 

Niin minä sitten virkkasin, ensin ketjusilmukoita, sitten tavallisia, sitten useamman kerroksen pylväitä ja sitten taas tavallisia. Sitten virkkasin päät yhteen niin että siitä tuli panta. 

No nythän minä jo kerroin ohjeen. 

Laitan vielä kuvan valmiista. Ihan pienellä, kun siinä olen minä itsekin. 

Pääpannan erinomaisuus on siinä, että se on kätevä kuljettaa varalla mukana pienessäkin käsilaukussa. Tietysti se mahtuu kätevästi myös taskuun, mutta siellä on yleensä hanskat ja kakkapussi (koiran). 

No, sitä lankaa jäi sitten yli. Ehkä minä teen vielä toisen. 

Olen nimittäin mestari kadottamaan pipoja, kenties sitten pääpantojakin. 

Kerran Kajaanissa kadotin kolme pipoa samana päivänä. 

Eniten harmittaa se yksi niistä, jonka olin saanut Norjasta ja jossa luki "Hundekjöring er göy!" 

(Tietysti norjalaisin ö-kirjaimin, en nyt selvitä, miten se saadaan aikaan tällä näppäimistöllä. 

Kerro, jos tiedät.)

Ja sitten saat myös kehua minun hienoa aikaansaannostani. 

Mutta ei hätää: ei minusta tule käsityöntekijää. Vaikka se olikin hauskaa! 

PS: Kuka haluaa pannulapun?