Kirjoittaminen ja tiedonhankinta - helppo homma!

Saatuani yhden kirjan (lähes) valmiiksi, ajattelin kirjoittaa seuraavaksi muutaman joulukirjan. Joulukirjathan ovat melko kevyitä ja helppolukuisia, eli varmaan myös aika helppoja kirjoittaa. Allekirjoitin kustannussopimuksen ja ryhdyin työhön.

Neljä tarinaa, neljä vuosikymmentä. 

Päätin vuosiksi 1917, 1924, 1935 ja 1943. Eikä sitten muuta kuin kirjoittamaan!

No, ensin pitää tietysti keksiä tarina. Se kehittyy päässä pikku hiljaa, koiran kanssa lenkillä, uimahallissa, aamuyöllä sängyssä. Niin, tai keskiyöllä sängyssä. Minä pöljä herään yöllä ja alan miettiä, miten jokin tarina etenee. Onkohan se ihan terveellistä?

Luulisi, että sen jälkeen kirjoittaminen olisi helppoa. Ja niin se usein olisikin, ellei liki joka virkkeessä tule esiin jotain, joka pitää varmistella. Esimerkiksi mitä? Kirjasin tähän asioita, joita olen noista vuosista kirjoittaessani joutunut selvittämään. 

Yksi antoisimmista lähdeaineistoista oli tämä kirja, Katarina Anhavan kirjoittama Eläinlääkärin muistelmat, jossa Bertil Henriksson kertoo työstään eläinlääkärinä muun muassa sota-aikaan. Suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille! 

1943: Kuka muka ei jo ennalta tietäisi sotavuosien kulkua ja eri tapahtumia? Useimmat, kunnes ryhtyy noista (muka) tutuista asioista kirjoittamaan. Mitä siis piti selvittää: pommitukset asemasotavaiheessa, muut vaaratilanteet sodassa, naisten osuus sodassa, liikenneyhteydet, sotilaiden lomat, puhdetyöt, eläinlääkintä, hevoset sodassa, sotaanottomäärät. Naislääkärien osuus lääkärikunnasta, työpaikat, sijoittuminen sotaoloissa, viihdejoukot. Kotirintama: pula-aika, ruokapula, poikkeusreseptit, korvikeaineet, ostokortit, kansanhuolto, elintarvikeluovutukset, kauppojen valikoimat, vaatetus, jalkineet, radio-ohjelmat, radioapparaatit, sotavangit, lääkkeet, lasten työt, kalastus, evakot, häkäpönttömoottorit.

1935: Vuoden 1935 työläyteen olin osannut ennalta valmistautua, mutta se myös kiehtoi minua ehkä eniten. Perehdyttäviä aiheita olivat ainakin seuraavat: 1930-luvun vaate- ja kenkämuoti. Helsinki 1935: hevostallit, ravintolat, kahvilat, kadut, kulkuneuvot, tavaratalot, kaupat, lääketieteen opiskelu, naisten asema yliopistossa, sairaalat, uimahalli, konttorit, eduskunta ja hallitus, Yleisradio, postitoimipaikat, postin lajittelu, postimerkit, katujen kunnossapito, rakennus- ja sisustusarkkitehtuuri, patsaat, katujen ja teiden nimet, opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet Helsingissä, elokuvat, valomainokset.

1924: Tämä vuosi oli pitkälti ennalta tuttu. Tarvitsin vain lisätietoa ainakin maaseudun sähköistämisestä, puulämmityksestä, synnytyksistä, vanhoista joulujuhlaohjelmista ja teiden aurauksista. Tästä vuodesta kirjoittaminen oli ehkä helpointa, sillä kuvasin koulun joulujuhlia (työn puolesta vanhastaan tuttua), junankulkua (monestakin syystä tuttua paikallishistoriaa) ja lähiseutua (omaa asuinpaikkani lähimiljöötä).

1917: Vuosi 1917 on melko lähellä vuotta 1923, johon olin paneutunut jo aiemmin. Muutamia asioita piti kuitenkin selvittää: Itsenäisyysjulistus, siitä tiedottaminen kansalle ja sen vastaanotto maaseudulla. Laki 8-tuntisesta työpäivästä, sen toteutus maataloustöissä. Katovuodet, nälkä, niiden vaikutus tulevaan sisällissotaan. Kartta: tiet ja tilat kuvattavalla alueella 1917.  

Kaikissa kohdin selvittää piti: kyseisen ajan joululahjatarjonta ja tyypilliset lahjat, ajan joululaulut, muu ajan musiikki, aikakauslehdet, joulupöydän erikoispiirteet, kukat, sää- ja lumitilanteet, ajalle tyypilliset ihmisten ja eläinten nimet, lasten tyypilliset leikit ja niin edelleen.

Hassua tässä on se, että usein isoakin selvittelyä vaativa tiedonmuru ei välttämättä näy lopullisessa tekstissä lainkaan. Tai sitten se on pienenä mainintana yhdessä virkkeessä tai sivulauseessa. Silti se on pitänyt tarkistaa ja varmistaa.

Selvitettävää on siis riittänyt, mutta sitähän minä halusin. Olin yliarvioinut oman tietomääräni: kun alkaa kirjoittaa, huomaa, miten paljon ei tiedä. Voisi tietysti kirjoittaa vain, mutta minä yritän olla tarkka yksityiskohdissa. Itsekin ärsyynnyn, jos jotain tiettyä aikaa kuvaavassa kirjassa on asioita, jotka eivät siihen aikakauteen sovi: sukkahousuja, vapaana liehuvia hiuksia, koirarotuja joita ei ollut… Sitä paitsi itse asiassa juuri tätä minä toivoin: että joudun paneutumaan asioihin kunnolla. Voisihan sitä lueskella muuten vain, mutta tämä on paras tapa oppia asioita ja ehkä muistaakin niitä jälkikäteen. Vaikka enhän minä oikeasti muista.

On minunkin teksteistäni osoitettu vääriä tietoja. Joskus ne ovat oikeasti olleetkin vääriä. Jokainen niistä harmittaa, mutta eniten harmittaa, jos ei pääse kertomaan, että oikeasti tuo kohta oli kyllä tarkistettu, eikä siinä ole virhettä. Sanotaan nyt vaikka se telkänpoikasten nousu emon selkään… Telkillä se ei ole ihan tavallista, mutta netistä kyllä löytyy pari sellaista kuvaa ja asiantuntevan ornitologituttavani mielestä se on ihan mahdollista. Mutta tietysti olisi ollut parempi panna siihen sellainen laji, jolle poikasten selässä kuljettaminen on tavallista ja tyypillistä.

On helppo kuvitella, että netistä löytyy nykyään kaikki. Ei muuten löydy. Olen myös laskenut liian paljon kirjaston tiedonhaun varaan. Olen toki löytänyt kirjastoista paljon tietoa ja lainannutkin kilokaupalla kirjoja, mutta läheskään kaikista asioista ei tavallisesta kunnankirjastosta löydy tietoa.

Parasta on, kun vain rohkaistuu ottamaan suoraan yhteyttä tahoon, josta jotain pitää selvittää. Useimmiten kysyjälle vastataan ystävällisesti ja perusteellisesti, yleensä ihmiset ovat iloisia saadessaan kertoa, mitä tietävät tai arkistoistaan löytävät. Kirjailijan työ on yksinäistä, joten nämä yhteydenotot ovat usein myös antoisia ihmiskontakteja. En minä silti niissä hyvä ole, aina minua jännittää, kun olen aikeissa soittaa tai kirjoittaa jollekulle. 

Mutta nyt minä kirjoitan eduskunnan tietopalveluun. 

Tämä siis tällä kertaa!