Huikeita elämäntarinoita: Aino Kallas ja Sirje Määr-Browne

 

Kirjailija Aino Kallaksen (1878 -- 1956) elämästä kertova romaani Pakolainen on saanut paljon ansaittua huomiota, kiitosta ja kehuja. Se oli myös meillä kirjakerhokirjana, joskin puhe tiistaina keskittyi enemmän itse Aino Kallakseen. Kirjan ansiot kuitenkin todettiin useaan kertaan. 

Aino Kallaksen tuotantoa en ole kovin paljon lukenut, esimerkiksi hänen päiväkirjansa ovat minulla lukematta. Mutta Kallas on ollut monella tapaa esillä itsellänikin viimeisten kymmenen vuoden aikana. Lopen Syrjähän on Aino Kallaksen nuoruuskesien koti, josta ja jossa hän on myös kirjoittanut. Itselleni Syrjä on erittäin tärkeä paikka: olemme kunnostaneet tuota vanhaa taloa ja sen pihapiiriä ja järjestäneet siellä monenlaisia tilaisuuksia vuosien varrella. Tulevalle kesälle on kutsuttu mm. Suvi Ratinen puhumaan kirjastaan ja Kallaksesta. (Tuleminen saati päivä eivät vielä ole varmistuneet.) 

Pakolainen-kirjassa ikääntynyt Aino muistelee elämäänsä ja kertoo myös perheestään, lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Yksi noista lapsenlapsista oli Sirje. Sirje?! Siis tuo Sirje, jonka kanssa istuin Syrjän puutarhassa häntä haastattelemassa viitisen vuotta sitten? Kyllä, hän se on! 

Kirjoitin hänestä tuolloin lehtijutun, joka julkaistiin paikallisissa julkaisuissa täällä Lopella. 

Mielestäni se ansaitsee lisää lukijoita, joten julkaisen sen nyt tässäkin. 

(Mikä onni, että gmail säilyttää viestit, muuten tätä ja käymääni kirjeenvaihtoa ei enää olisi saatavilla.)

Aino Kallaksen tyttärentytär vieraili Lopella

Syrjän talo Järventaustassa sai harvinaisia vieraita, kun paikalle saapui itse Sirje Määr-Browne Australiasta miehensä Hugh Brownen kanssa. Sirje Määr-Browne on kirjailija Aino Kallaksen tyttärentytär.   

Sirje Määr-Brownen elämästä saisi varmasti useammankin romaanin, niin vauhdikas, monivaiheinen ja traaginenkin se on ollut. Hän on asunut seitsemässä eri maassa, opiskellut lääkäriksi ja kokenut monenlaiset menetykset, jos kohta myös kiehtovia käänteitä. Loppilaisittain hänet tekee erityisen kiinnostavaksi hänen sukunsa yhteys Järventaustan Syrjään. Täällä hänen isoäitinsä Aino vietti nuorena kesiään ja täällä myös Sirje itse on tahtonut vierailla yhä uudelleen.

Aino Kallas syntyi vuonna 1878 Krohnin älymystö- ja kulttuurisukuun. Hän vietti lapsuudessaan ja nuoruudessaan kesät Syrjän tilalla Lopen Järventaustassa. Perheen kotikieli oli suomi, ja koko perhe harrasti kirjoittamista. Aino Kallaksesta tulikin kirjailija: hän kirjoitti useita romaaneja, näytelmiä, novelleja ja runoja. Virolaiset pitävät häntä virolaisena kirjailijana, suomalaiset suomalaisena.

Aino Krohn avioitui vuonna 1900 virolaisen Oskar Kallaksen kanssa. He muuttivat ensin Pietariin, sitten Viroon ja sen jälkeen hetkeksi Helsinkiin. 1920-luvulta alkaen he asuivat kaksitoista vuotta Lontoossa ja sen jälkeen taas Virossa.

Neljä Aino ja Oskar Kallaksen viidestä lapsesta kuoli nuorina: Lembit vauvana, Sirjen äiti Laine ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana, Sulev pian sen jälkeen ja vielä Virvekin vuonna 1953, kolme vuotta ennen Ainoa. Vain Hillar oli yhä elossa, kun Aino Kallas itse kuoli Helsingissä vuonna 1956.

Äiti Lainen kuolema oli Sirjelle luonnollisesti suuri menetys, mutta hän ei itse muista äitiään. Isoäitinsä Aino Kallaksen hän sen sijaan muistaa yhä hyvin.

-          Krohneilla oli tummat silmät ja he olivat muutenkin tummia. Minä olin vaalea ja sinisilmäinen, joten Aino sanoi, etten ole Krohneja, Sirje selittää.

Surujen sävyttämä lapsuus

Sirje Määr syntyi Helsingissä, jonne hänen äitinsä Laine Kallas lensi Tallinnasta hänet synnyttämään. Oli välirauhan aika, vuosi oli 1940. Puolentoista vuoden kuluttua sotilas ampui hänen äitinsä kadulla. Sirje ja hänen 3-vuotias isosiskonsa olivat paikalla. Ampumista väitettiin vahingoksi, mutta Sirjen mukaan on viitteitä siitä, että teko oli sittenkin tahallinen.

Perheen tragediat eivät loppuneet siihen. KGB yritti saada värvättyä Sulev-veljen palvelukseensa. Puolen vuoden rankkojen kuulustelujen jälkeen Sulev ampui itsensä.

-          Äitini jotenkin tiesi kuolevansa nuorena. Isä ihmetteli sitä, mutta äiti pyysi, että ”Kun kuolen, ole kiltti ja nai ystäväni Hella, hän olisi hyvä lapsille”, Sirje kertoo.

Isä teki sen. Hellasta tuli tytöille uusi äiti.

Viron saksalaismiehityksen aikana saksalaiset vangitsivat isän virolaispatrioottina. Vankilassa isä sairastui lavantautiin.

-          Lavantauti ilmeisesti istutettiin isään vankilassa, epäilee Sirje. Epäilys on tuskin tuulesta temmattu, sillä Sirje itse on lääketieteen tohtori ja on selvittänyt asiaa.

Aino Kallaksen toinen tytär, Virve, avioitui Victor-nimisen miehen kanssa. Victor joutui Siperiaan ja työskenteli Krasnojarskin huonekalutehtaalla. Hän kuitenkin pääsi takaisin kotiinsa Tallinnaan.

Sirjen perhe pakeni Ruotsiin vuonna 1944. Hän muistaa yhä laivamatkan Ruotsiin, vaikka oli tuolloin vain nelivuotias. Suomeen he eivät voineet muuttaa, sillä isä ei ollut suomalainen eikä osannut suomea. Ruotsissa Sirje kävi virolaista koulua.

Isä kuitenkin pelkäsi asua Ruotsissa, sillä sieltä jopa kidnapattiin neuvostokansalaisia Neuvostoliittoon. Hän tapasi kollegansa Lontoossa, ja perhe muutti sinne ja myöhemmin Rhodesiaan.

-          Sodan jälkeen oli vaikea päästä kouluun, joten ottoäitini opetti meitä kotona. Mutta Rhodesiassa pääsin ihanaan nunnakouluun. Nunnat olivat korkeasti koulutettuja, hienoja, älykkäitä sotaleskiä, Sirje muistaa.

Lääkärinä maasta toiseen

Sirje Määr lähti opiskelemaan lääketiedettä vuonna 1957. Hän erikoistui sisätauteihin ja myöhemmin myös kardiologiaan ja diabetekseen.

Zimbabwessa hän tapasi miehensä Hugh’n. He muuttivat Uuteen Seelantiin ja sitten Australiaan, jossa he yhä asuvat. Lapsia heillä on kolme. He asuvat Australiassa.

Sirje on elämänsä aikana ehtinyt asua monessa maassa. Nuo maat ovat Irlanti, Ruotsi, Suomi, Viro, Etelä-Rhodesia (sittemmin Zimbabwe), Iso-Britannia, Irlanti, Uusi-Seelanti ja Australia.

-          Krohnien veri on vaeltajan veri, Sirje sanoo.

Australian hän kuitenkin lopulta valitsi perheensä kanssa kotimaakseen. Suomessa hän ei olisi voinut työskennellä kielitaitovaatimusten vuoksi. Hän on kuitenkin kokonaisuudessaan harvinaisen kielitaitoinen. Suomikin sujuu jotenkuten, joskin hän lukee isoäitinsä kirjojakin mieluiten viroksi.

-          Me siskon kanssa puhumme ”vauvaviroa”. Mehän olimme lapsia, kun opimme sen kielen.

Sirje Määr-Browne muistaa Aino Kallaksen hyvin.

-          Muistan hänen kaulakorunsa ja kettupuuhkansa. Hän oli aina iloinen saadessaan nähdä meidät lapsenlapset. Joskus kirjoitinkin hänelle kun asuimme eri maissa, mutta ottoäitini sensuroi kirjeet ajattellessaan, että ne eivät olleet tarpeeksi hyviä Aino Kallakselle, Sirje nauraa.

 

Suomi, yksi monista kotimaista

-          Aino Kallas kirjoitti köyhistä ja työtätekevistä, joten häntä arvostettiin Neuvosto-Virossakin. Hän käski minun kirjoittaa päiväkirjaa, ja välillä kirjoitankin.

Suomi ja suomen kieli ovat Sirje Määr-Brownelle tärkeitä. Hän kävi Lopella Järventaustan Syrjässä ensimmäisen kerran ollessaan vasta 17. Mies Hugh’kin on käynyt Suomessa jo viidesti.

Tällä kertaa Brownet viipyivät Suomessa reilun viikon. Ennen Lopelle tuloaan he olivat käyneet Lahdessa Sirjen pikkuserkun tyttären, Paula Kurki-Suonion kesämökillä. Paikka on Sirjelle tuttu jo 60 vuoden ajalta. Hän kävi myös tapaamassa 96-vuotiasta tätiään Kyllikkiä Lappeenrannassa, ja Helsingissä hänellä oli pieni sukutapaaminen. Ennen lähtöään hän ehti vielä käydä Aino Kallaksen haudalla Hietaniemessä.

-          Minulla on ollut mielenkiintoinen elämä, tiedän sen. Tietysti minun kannattaisi kirjoittaa siitä kun vielä voin.

Lopuksi kuvatekstit. Kuvia en enää tähän hätään löydä kuin tuon yhden yhteiskuvan Syrjän pihasta. 

Sirje Määr-Browne saapui isoäitinsä rakastamaan Syrjän taloon Lopelle yhdessä miehensä Hugh Brownen kanssa. Lopen Syrjä-seura otti arvovieraat vastaan tarjoten perinteistä suomalaista marjapiirakkaa. 

Syrjä-seuran aktiivit saapuivat joukolla tapaamaan Aino Kallaksen tyttärentytärtä. Vierailu Syrjässä ei ollut Australiassa asuvalle Sirje Määr-Brownelle läheskään ensimmäinen, mutta se saattaa olla viimeinen. Hän täyttää ensi vuonna 80 vuotta.

*** 

Lopuksi vielä vähän lisätietoa, jota en kaikilta osin lehtijuttuun mahduttanut. Nämä tiedot on saatu Paula Kurki-Suoniolta (muokkaus minun).

Sirjen äiti Laine kuoli samana vuonna kuin veljensä Sulev. Sulev ampui itsensä kuulustelujen ja kidutusten jälkeen helmikuussa 1941 ja Laine kuoli saman vuoden elokuussa, jolloin Sirje oli vuoden ja 2 kuukauden ikäinen. Laine-äiti oli puutarhassa poimimassa punaherukoita, kun luoti osui hänen päähänsä.

Virven mies Viktor Päss olisi voinut paeta Sirjen perheen kanssa Ruotsiin, mutta ei halunnut tuolloin vielä lähteä, ja myöhemmin ei enää päässyt. Pakeneminen Suomeen ei ollut mahdollista, sillä he pelkäsivät palauttamista Neuvostoliittoon. Samasta syystä Aino ja Oskar Kallas pakenivat Ruotsiin syksyllä 1944. Sodan aikana Aino oli ollut pitkään Suomessa.

Sirje ja hänen sisarensa Elje kävivät Ruotsissa virolaisten pakolaisten koulua, äitipuoli Hella antoi varmaan kotiopetusta sen lisäksi. Sirjen isä Aleksander Määr ei pitänyt Ruotsissa asumisesta, eli muualle muuttamiseen vaikutti muukin kuin pelko. He muuttivat suoraan Etelä-Rhodesiaan, mistä hän sai koulutustaan vastaavaa, mielenkiintoista työtä ja tyttärien koulutusmahdollisuudet olivat hyvät. Muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla.

En tiedä, mitä Sirje Määr-Brownelle nykyään kuuluu. Toivottavasti hän on saanut Suvi Ratisen kirjan tai ainakin tiedon siitä. 

Kävimme tapaamisen jälkeen hieman kirjeenvaihtoa. Annoin Syrjässä hänelle kirjani Lähteen rannalla elämä (sen pienemmän alkuperäisversion, jota myöhemmin laajensin). En ajatellut, että hän tuota suomenkielistä kirjaa olisi oikeasti lukenut, mutta niin vain oli! Sanakirjan avulla hän kertoo lukeneensa kirjan. Tässä hänen kommenttinsa:

"Thank you very much for giving me a copy of your book when we met in Lopen Syriä.

I have now read it from cover to cover with the help of a dictionary as my Finnish leaves a lot to be desired !

 

I enjoyed reading the book, which was so well researched that I could imagine being there in 1923, milking the cows, going to market and walking through the forests. The story line was beautifully soulful. I thought your photographs added wonderfully to the text.

 

It is a wonderful reminder of our visit to Lopen Syriä.

Best wishes for your future in writing,

Sirje Määr-Browne

(Aino Kallaksen tyttärentytär)" 

 

Maat, joissa Sirje on asunut ovat: Viro, Ruotsi, Etelä-Rhodesia, josta tuli myöhemmin Zimbabwe (lasketaan yhdeksi), Englanti, Irlanti, Uusi-Seelanti ja Australia. Virossa ja Ruotsissa hän ei tietenkään ole työskennellyt, koska oli 10-vuotias, kun muuttivat Etelä-Rhodesiaan.