Suuntana omavaraisuus helmikuu 2026: Talven lepoa

Nyt paleltaa pientä koiraa! 

Helmikuun omavaraispäivityksillä ei ole mitään erityistä yhteisaihetta. 

Meidät on nyt ohjeistettu kertomaan kuulumisia ja suunnitelmia. 

Lisäksi kysytään, millainen sää täällä on ollut. En tiedä, miksi! 

*** 

Talvemme on sujunut rauhallisesti. Lassi on kunnostanut ovia ja maalannut lattioita. Minä olen keskittynyt etupäässä kirjoittamaan uutta kirjaani. Sen nimi on Männyissä tuoksuu uusi alku. 

Sana kirjoittaminen tuntuu tosin pikkuisen väärältä. Minulla kirjan työstämisessä kuluu valtaosa ajasta ihan muuhun kuin kirjoittamiseen. Työskentely on ideointia, taustatiedon hankintaa, yhteydenottoja sinne sun tänne, kirjan rakenteen pohdintaa, lauseiden pyörittelyä mielessä ja ruudulla, tekstin muokkausta, ylipäänsä miettimistä ja mielikuvittelua. Kirjoittajana olen nopea, ajattelijana hidas. 

Olen siis elänyt vuotta 1946, joka sinänsä sopii tähän omavaraisuusteemaan oikein hyvin. Tuolloin oli jälleenrakennuksen aika ja pulavuodet pahimmillaan - todellakin: pula, puute ja säännöstely eivät loppuneet sodan päättymiseen vaan jatkuivat aina 1950-luvun puolelle. Pula-aikaan ja sen moniin kekseliäisiin selviytymiskeinoihin jouduin paneutumaan jo viime vuonna kirjoittaessani Idan jouluja eli kirjaa Joulu kotirintamalla 1943. 

Ei sillä, etteivät asiat olisi minulle isolta osalta tulleet tutuiksi jo muutenkin tämän oman omavaraisteluni myötä. Ja vaikka vietin lapsuuteni Helsingissä, olen jostain syystä aina ollut kiinnostunut säästeliäästä elämästä ja vähällä selviytymisestä. Keinoja siihen oli kaupungissa vähemmän, mutta kesät olin kesälapsena pientilalla, jossa elettiin ihan vanhan ajan maalaiselämää. Oli hevonen, kaksi lehmää, lampaita ja kanoja, pienet pellot ja lisätienestiä mistä milloinkin oli saatavilla. 

Kirjailija kirjoittaa aina jossain määrin itsestään, ja tunnistan kyllä kirjoistani yhtymäkohtia omaan elämääni. Eivät (tähänastiset) kirjani kuitenkaan ole lähelläkään mitään omaelämäkerrallisuutta, ja yhä kauemmas ollaan menty nyt, kun päähenkilöni on aikuinen ja lääkäri. 

Mietin vastikään, miten iso etu onkaan se, että en ole enää ihan nuori. Harva nuori pystyisi kirjoittamaan 1900-luvun arjesta kovin uskottavasti. Joidenkin asioiden kuvaaminen sujuu itseltäni aika luonnostaan, mutta suurinta osaa joudun sittenkin tavalla tai toisella selvittämään ja varmistelemaan. Mutta eletty elämä auttaa: olen ehtinyt tutustua useisiin kiinnostaviin ja osaaviin ihmisiin ja monien eri alojen asiantuntijoihin. Kun he ovat tuttuja, heihin on helpompi ottaa yhteyttä kuin ventovieraisiin. 

Tätä kirjaa varten olen ollut yhteyksissä muun muassa kolmeen E:hen: everstiluutnanttiin, erikoislääkäriin ja ekonomiin. Kaikki ovat antaneet arvokkaita asiantuntijatietoja. Tiedot eivät välttämättä näy valmiissa tekstissä millään tavalla, mutta kirjoittaessa vain täytyy tietää pienetkin yksityiskohdat.

Suurin apurini on sittenkin oma Lassini. Häneltä kysyn asioita, jotka liittyvät esimerkiksi säähän, rakennuksiin, metsään, viljelyyn, karttoihin ja maantieteeseen. Tänä aamuna puhuimme pitkään puuntyöstöstä ja vanhoista työkaluista.  

Nyt menin sivuraiteille omavaraisasioista, mutta ehken ihan kauhean kauas kuitenkaan. 

Tällä kertaa ei ole paljon kerrottavaa viljely- tai muista tekemisistä. Emme ole ryhtyneet taimikasvatukseen emmekä ole edes aloittaneet kesän viljelysuunnitelmia. No, sen verran Lassi kertoo, että ensimmäisenä hän aikoo taimikasvattaa munakoisot, tomaatit ja paprikat. Tomaatti ainakin on siitä hyvä esikasvatettava, ettei haittaa vaikka se kasvaisi melko pitkäksikin ennen kasvihuoneeseen istuttamista. Senhän voi istuttaa syvälle eli varren voi laittaa mullan alle. 

Ehkä voisin sentään kirjoittaa jotain taloon liittyvää. Mitä sitten? Sen, että talvella tietysti talon lämpötila täytyy säätää mahdollisimman alhaiseksi. Vaikka meillä on maalämpö ja kevättalvella alkavat jo aurinkokeräimetkin tuottaa, kaikki vaatii sähköä. 

Peuranlihaa saimme tänä vuonna poikkeuksellisen vähän. Niinpä emme toista pakastinta ottaneet käyttöön ollenkaan. Yleensäkin välttelemme pakastusta: suosimme hilloamista, umpiointia ja kuivausta. 

Aloituskuvassa on pienen pieni osa kuivatuista sienistämme. Itse asiassa siinä on vain viime vuonna kuivattuja, ja käytössä meillä on vielä vuosikausia vanhempaa satoa. Kuivatut sienethän säilyvät kymmeniä vuosia. Noissa viime vuoden purkeissa on paitsi tavallisia suppilovahveroita, tatteja ja kantarelleja myös ainakin mustavahakkaita ja mustatorvisieniä, muistaakseni joitain muitakin. Korvasieniäkin on, mutta niitä tulee harvoin käytettyä. 

Alakuva on otettu jääkaapista. Hillopurkithan tietysti "asuvat" kellarissa, mutta avattuina ne on syytä siirtää jääkaappiin (vaikka kellarissa juuri nyt on todella kylmä - vaarana lähinnä jäätyminen!). 

Kuten näkyy, meillä on vielä ainakin mustaherukka-, punaherukka-, raparperi-ruusunmarja-, marja-aronia- ja puolukkahilloa sekä kurkkusalaattia chilin kera ja ilman. Lisäksi on erilaisia omenahilloja ja raparperi-mansikkahilloa, mustikkahilloa sekä kuusenkerkkähilloa. Pakastimeen olen tunkenut tyrniä, karpaloa ja pensasmustikkaa. Mitähän unohdin? Joo, säilötyt pihlajanmarjat ja voikukannuput. Chiliä on myös monessa muodossa ja tomaattia purkeissa. Porkkanoita on laareissa, perunat ja sipulit on jo syöty. Valkosipulia on jonkin verran jäljellä. 

Näitä hilloja kun kuitenkin syömme päivittäin, kesään mennessä varastot ovat huvenneet vähiin. Onneksi sitten onkin jo uusi satokausi käsillä. Niin se vuodenkierto meni ennen vanhaan ja niin se menee osittain meillä yhä. Mutta vain osittain: on hyvä muistaa, miten helppoa ja yltäkylläistä elämää me saamme nykypäivänä elää. Kaupasta ei ole ruoka minun elinaikanani loppunut. 

Nauttikaamme siitä, että asiat juuri nyt ovat niin hyvin! 

Samalla sitten on hyvä muistaa, ettei se kuitenkaan ole itsestäänselvyys. 

***

Käy toki lukemassa myös muiden omavaraisbloggaajien päivityksiä. 

Alla suorat linkit niihin.

Meitä paimentaa Satu Tsajut-blogista, hänelle suuri kiitos.

Seuraavan yhteispäivityksen aika on taas ensi kuun ensimmäisenä sunnuntaina kello 9. 

Muistathan, että me kaikki ilahdumme kommenteista - tai ainakin minä ilahdun!