Saimme suruviestin. Pentti Auvinen on poissa. Hän oli kuollut yllättäen kotonaan sairaskohtaukseen.
Hunsalan työväenyhdistys Kajastus menetti tärkeän tekijän. Pentti jätti suuren aukon pieneen porukkaamme. Hän oli ahkera ja luotettava, tekijämies jolla oli paljon kokemusta ja tietoa. Ihailin hänen intoaan ja kykyään muistaa asioita. Ajattelin, että nämä vanhat työväentalot vain ovat hänen sydäntään lähellä, mutta Maija-vaimolta kuulin, että hän oli jäsen 17 eri yhdistyksessä, monissa tietysti hallituksessa asti. Uskomaton energia!
Tapasin Pentin ensimmäistä kertaa Riihimäellä Valtakunnallisessa työväentalomuseossa ehkä kymmenen vuotta sitten. Museolla oli jokin teemapäivä, kenties vappu, ja menin sinne innoissani. Kyselin asioita ja heti minun käskettiin kysyä Pentiltä. Pentiltä? Nimi Pentti Auvinen tuntui heti tutulta, mutten tiennyt mistä.
Mies löytyi ja tietoa alkoi tulla.
Kirjoitin tuolloin ensimmäistä kirjaani, Lähteen rannalla elämää. Pentiltä sain hyvää taustatietoa. Hän oli heti kiinnostunut kirjahankkeesta ja suhtautui ystävällisesti ja kannustavasti. Kun kirja sitten oli ilmestynyt, hän pyysi minut Riihimäen Taiteiden yöhön kertomaan kirjasta ja lukemaan siitä pätkiä. Kävin toisenkin kerran, kun kirjoja oli jo kaksi. Pentti otti kirjojani Työväentalomuseolle myyntiin ja osti ne tietysti itselleenkin. Hän pysyi kannustajanani. Hänen kommenttinsa ”Minä olen ihan näiden Ida-kirjojen fani” oli sellainen vilpitön lausahdus, jollaisten avulla jaksaa jatkaa kirjoittamista.
Kun Ikosen Ollin kanssa otimme Hunsalan työväentalon hoiviimme, pyysin heti Pentin mukaan. Se oli viisaasti tehty. Pentti oli tärkeä voima monen vuoden ajan. Hän tuli luotettavasti kokouksiin, paneutui asioihin, ideoi ja otti selkeästi kantaa. Monen yhdistyksen konkari tiesi ja osasi paljon. Lisäksi hän oli käytännön työmyyrä. Hän teki omalla kustannuksellaan työväentalolle rintamerkkejä ja jääkaappimagneetteja. Kesäjuhlissa hän ahersi ulkona paistaen lettuja ja makkaraa, aina hyväntuulisena, ystävällisenä, myönteisenä.
Pentti ei varmaankaan ollut välttynyt sairauksilta, mutta niistä hän ei valittanut. ”Minä tässä vain hetken otan henkeä”, hän saattoi sanoa kaiteeseen nojaten, ja sitten vain tuli kokoukseen ja toimi yhtä terävästi kuin aina.
Lähtö tuli siis täysin yllättäen. Herttainen, kaikessa mukana ollut Maija-vaimo jaksoi soittaa ja kertoa asiasta tänä aamuna. Juttelimme pitkään ja yritin lohduttaa, että heillä oli pitkä ja tiivis, yhteinen taival, josta jäi hienot muistot. Pentti eli täysipainoista elämää loppuun saakka ja sai paljon aikaan. Hänen loppunsa oli järkytys meille ja valtavalle joukolle ystäviä ja tovereita, mutta hän ei joutunut kärsimään sairastelusta.
Adressiimme tulevat sanat:
Joukossamme on suuri aukko.
Ahkeraa tekijää, lämminsydämistä ja huumorintajuista toimen miestä muistaen
Hunsalan työväenyhdistys Kajastus ry
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!