Lumentuloa ja viisaita naisia


Taas tulee lunta! Lassi on jo käynyt lumitöissä, mutta lisää tulee koko ajan. Pikkulintuja on vähemmän kuin ennen, mutta tänään sentään oli pieni parvi tiaisia ruokinnalla. 

Eilisilta oli koirille kauhua. Ulkona oli yhtäkkiä mieletön puhuri ja tuisku, juuri silloin kun päästin koirat iltapissalle. Pian sen jälkeen menivät sähköt poikki. Harkitsin jäämistä nukkumaan sohvalle pelokkaita koiria rauhoittaakseni, mutta menimme sittenkin normaalisti yläkertaan. Kun sähköt palasivat, koirat alkoivat haukkua. Mikähän siinä on, että sähköjen räpsiminen niin koiria pelottaa? 

Eilen oli viikon yhdeksäs videopalaveri. Suunnittelimme yhdessä pientä julkaisua kirjoittajapiirimme teksteistä. Porukka on hieno: kolme viisasta naista (minä pöljänä neljäntenä). Hämmästelen ja ihastelen noita elämää nähneitä naisia. He ovat olleet jo vuosia eläkkeellä, mutta hetkessä he ottavat haltuunsa uudet tietokoneohjelmat.

Jitsi-videopalaveriohjelmakin oli heille uusi - osa heistä ei ollut ennen ollut ylipäänsäkään videoyhteydessä. Mutta nehän ovat helppoja, kun vain uskaltaa lähteä mukaan. Sen sijaan Googlen Drive ja Docs ovat hankalampia: itse olen käyttänyt niitä jo vuosia sitten, ja silti niissä on paljon sellaista, joka ei minulle vielä ole selvää. 

Kaija ja Meeri kokeilivat hetken ja totesivat, että tämähän toimii hyvin. Seuraavan kerran tavatessamme mukaan tuli myös Soile ja kokeiltiin lisää. Se oli siis eilen. 

Sekä Kaija että Meeri ovat paitsi erinomaisia kirjoittajia myös lahjakkaita kuvataiteilijoita. Saamme siis kenties julkaisullemme upeat kannetkin. Taitosta huolehtii Kaija, tuosta vain. Eihän se voi olla niin mahdotonta? Jos joku muu sanoisi niin, olisin huolissani lopputuloksesta. Kaijan kyseessä ollessa voin vain huokaista helpotuksesta: asia hoituu, eikä lopputulosta varmastikaan tarvitse hävetä. 

Maailman ilmiöistä kiinnostuneita, avarakatseisia, lämminsydämisiä, lahjakkaita, ahkeria, huumorintajuisia, syvällisiä, kokeneita, elämästään oppineita, hyväntahtoisia ja ennakkoluulottomia naisia. Miten onnekas olenkaan, että olen saanut heihin tutustua! Voisin sanoa, että jo pelkästään sen vuoksi kannatti mennä opiston kirjoittajaryhmään. Mutta heihin olisi kyllä voinut tutustua monessa muussakin paikassa, niin aktiivisia ja osallistuvia he ovat. 

Solstrandin piha peittyi jälleen lumeen. 


Kommentit

  1. Anonyymi20.2.23

    Luin blogisi, oli ihan mukava. Ja oikein kehua hienoja päteviä naisia!
    Armi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer20.2.23

      Kiitos, Armi! Kaija ja Meeri ovat ihania, viimeksi toissapäivänä sain heidän seurastaan nauttia.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!