 |
| Lumi on jo paljastanut Solstrandin pihan kivet. |
Pääsiäissiivousta tehdessäni tuli mieleeni kateus. Muistelin
jälleen kaukaisen työkaverini täydellistä kotia, joka kiilsi puhtauttaan.
Minä en siivoa usein enkä varsinkaan perusteellisesti.
Meillä on vähintäänkin sotkuista, usein myös koirankarvaista ja likaista. On
kyllä mukavaa sitten, kun on siistiä, mutta valmiiksi siistin kodin siivoaminen
turhauttaa ja tuntuu minusta ajanhukalta. Sitä paitsi olen laiska. Niinpä
meille saa tulla selvästi sotkuista ennen kuin jälleen jaksan siivota.
Silti vähän kadehdin ahkeria siivoajia.
Kateus on tunne, jota pidetään kielteisenä ja sitä kai se
onkin. Harvoin ihmiset kertovat, mitä kadehtivat. Itse en ole oikein ollut hyvä
myöskään tunnistamaan kateutta toisissa ihmisissä – olen hämmästynyt, jos
joskus olen kiertoteitä saanut tietää jonkun kateudesta.
Siskoni puhuu omista kateuden kohteistaan yllättävän
avoimesti. Se on minusta hyvä, vaikka vähän ihmettelenkin, miten erilaisista
asioista voi olla kateellinen. Moni sellainen asia, joka joissain aiheuttaa
kateutta, ei herätä minussa mitään mielenkiintoa: hienot autot, runsas
rahankäyttö, tilavat modernit talot, muotivaatteet...
Siksi joskus olen häpeäkseni väittänyt, etten olisi kateellinen.
Totta kai olen. Kaikki kai ovat. Eri ihmisten kateus vain kohdistuu erilaisiin
asioihin. Tällä hetkellä olen kateellinen niille, joilla on kustannussopimus.
Siis että kustannusyhtiö on tehnyt heidän kanssaan sellaisen sopimuksen, jonka
perusteella he saavat julkaistua keskinkertaisia tai joskus jopa kehnoja
kirjoja siksi, että tuo sopimus on tehty ja heiltä ehkä joskus tulee tai on
tullut hyvin myyviä kirjoja.
Olen myös kateellinen ihmisille, joilla on vilkas
sosiaalinen elämä. Sellaisilla ihmisillä ei sitten olekaan aikaa
turhanpäiväisten blogien kirjoitteluun.
Kateus ei kannata. Useimmiten kateuden kohteen taustalla on
jotain, mitä kadehtija ei todellakaan itselleen tahtoisi.
Tuota työkaveriani, jonka koti kiilsi puhtauttaan pianon altakin,
ei enää ole. Kuulin hänen kuolemastaan paljon myöhemmin ja yritykseni kysyä
kuolinsyytä aiheutti vaivautuneen hiljaisuuden. Ymmärtääkseni hän oli tehnyt
itsemurhan.
Siivotessani muistin pari muutakin aktiivista
kodinjynssääjää. Kumpikin heistä oli alkoholisteja.
Moitteeton ulkokuori, puhtaat nurkat, arvokkaat tavarat,
huoliteltu ulkonäkö… Onko niiden tarkoitus sittenkin vain peittää sitä, mikä on
niiden alla?
Yritän olla arvioimatta eikä määrittelemättä muita.
Pohdinnoillani tarkoitan vain sitä, että ehkä sittenkin on hyvä uskaltaa
näyttää sitä, mitä oikeasti on. Kadehtimista ei pidä kieltää tai tukahduttaa,
sillä se kertoo siitä, mitä arvostamme. Silti kateudella ei kannata pilata
mielialaansa. Jos se yrittää ottaa vallan, kannattaa muistaa, että pinnan alla
voi olla jotain aivan muuta.
Uuden kirjan kirjan kirjoittaminen joka vuosi olisi varmasti
kauhea taakka ja stressin aihe. Ei sopisi minulle. Minä tyydyn omakustanteisiin
ja näpyttelen edelleen näitä pikaisia, puolivillaisia ja viimeistelemättömiä blogitekstejäni huolimattoman
siivousurakkani lomassa.
 |
| Yläpihalla voisi jo istuskella kevätsäässä. |
On totta, että ihmiset harvemmin puhuvat siitä, mitä kadehtivat, vaikka sen sanotaan olevan yleistä suomalaisille. Itse siivoan varmasti vielä harvemmin kuin sinä, mutta en ole kateellinen paljon siivoaville ihmisille ja erityisen siisteille kodeille. Minä olen aina kadehtinut rohkeita ja luovia ihmisiä, sellaisia jotka uskaltavat toteuttaa ideoitaan muista välittämättä. Ihmisiä, jotka hyvän idean tullessa osaavat jättää toissijaiset asiat, kuten ylenpalttinen siivoaminen, ruuanlaitto aina alkuraaka-aineista lähtien tai ylipäätään järkähtämätön rutiineista kiinni pitäminen. On mennyt vuosia oppia hyväksymään itsessäni vahvuutena tavaroitten ja tietojen järjestäminen ja nimeäminen kansioihin ja lokeroihin luovuuden kustannuksella. Ammatinvalintani olisi tosin ollut järkevä valita aikanaan tuon luonteenpiirteen mukaisesti. Kyllä joistakin ihmisistä näkee selvästi, mitä he kadehtivat ja aika usein kadehtiminen on negatiivista ja turhaa. Sen sijaan olisi järkevämpää miettiä, mitä itsellä on hyvin ja missä itse on hyvä, sillä kaikilla on omat hyvät puolensa. Kiitos ajatuksia herättäneestä kirjoituksestasi!
VastaaPoistaKiva että kommentoit! Mietin, mahdatko olla joku tuttuni... harmi, ettei nimi näy jos ei ole kirjautunut. Sinänsä ei haittaa, olitpa kuka hyvänsä. Ystävä olet kuitenkin <3.
PoistaMinä tosiaan joskus yritin väittää, etten ole kateellinen kenellekään mistään, mutta taannoinen psykiatripoikaystäväni sai minut uskomaan, että kaikki ovat kateellisia. Eri asia sitten on, mitä tuolla kateudellaan tekee, miten siihen reagoi. Lassi (mieheni) sanoi, että kateus on vihaa. Ei se minusta sitä ole. Voin olla vaikkapa kateellinen ystävälleni Saaralle hänen valoisuudestaan ja ihanan ystävällisestä suhtautumisesta kaikkiin. Voin sen sanoa hänelle itselleen, enkä ymmärrä, miksi se silloin olisi vihaa. Sen sijaan totta on, että usein vihantäyttämiä tekoja edeltää myös kateus.
Hyvä kirjoitus! Itse en kadehdi siistejä koteja, mutta joskus olen ms. äimän käkenä, miten jonkun koti on ollut niin tip top kunnossa ihan ex tempore käynnillä, etten sellaista saisi aikaan edes isompiin juhliin valmistautuessa. En kuitenkaan haluaisi sellaisessa kodissa asua, en ollenkaan. Järjestelmällisyyttä kadehdin, ja tietynlaista aikaansaavuutta (onkohan tuo suomea?), ja joskus yritän kehittää noita puolia itsessäni, pikkasen, niillä edellytyksillä mitä minulla on. Vähän kerrallaan.
VastaaPoistaEiköhän aikaansaavuus ole ihan hyvää suomea :)
PoistaVarmaan itseään voi vähän kehittää, ja kateushan antaa sille suuntaa ja pontta - silloin kun kateus on myönteistä, ei-tuhoavaa. Mikä siis on kateuden ja ihailun ero?
Minua ei kyllä haittaisi, jos joku kävisi meillä säännöllisesti siivoamassa ja meillä olisi siis aina siistiä. Mutta koska ei käy, meillä on sellaista kuin on, ja minä käytän aikani edelleen muuhun kuin siivoamiseen.
Luin postauksesi jo aiemmin kertaalleen ja palasin nyt ajan kanssa uudelleen postauksesi äärelle. Minä en jaksa olla kateellinen kenellekään. Kateus vie ajatuksia ihan väärään suuntaan ja vie voimia. Joku joskus on sanonut jollakin kurssilla (en kyllä muista millä, mutta se oli joskus opiskeluaikoinamme), että "Kaikki, mitä ihailet toisessa, on sinussa itsessäsi." Tuossa on järkeä, eikö! Minua kyllä harmittaa, joskus jopa vietävästi, ettei jotkut suunnittelemani asiat toteudu elämässäni. Pitäisi olla malttia, kun asiat usein tapahtuvat ajallaan ja palat loksahtelevat paikoilleen omaan tahtiinsa. Olipa kielikuvia, mutta sait varmaan kiinni tästä tajunnanvirrastani :)
VastaaPoistaMeillä on perussiistiä, mutta ei todellakaan aina puti puhtaaksi puunattua, tavarat eivät aina ole paikoillaan ja tekeillä olevat käsityöni valtaavat aina divaaninnurkan :D
Hienoa, jos ei ainakaan jää kiinni kateuteen eikä anna sen viedä voimia. Mutta toisaalta: viekö kateus ajatukset väärään suuntaan? Eikö kateellinen ole juuri sellaisesta, mitä itse arvostaa? Esimerkiksi ne hienot autot eivät vie ajatuksiani yhtään mihinkään, koska en niistä piittaa. (Huonot, vanhat ja halvat autot saastuttavat ja tappavat ihan yhtä lailla kuin ne hienotkin, joten auton hienous ei lisää tuon epäkohdan ajattelemistä.)
PoistaMinä voin olla sinulle kateellinen (ja olenkin) ainakin puhelahjoistasi (minä en osaa puhua selkeästi enkä nopeasti - enkä fiksusti!) ja käsityötaidoistasi. Tosin en kyllä tee asialle siltikään mitään. Mutta kateuteni ei kuitenkaan vie voimiani eikä edes ajatuksiani mitenkään väärään suuntaan. Tuota ylempää kommenttiani kirjoittaessani mietinkin, ovatko ihailu ja kateus sittenkin sama asia. Vai pitäisikö kateudella tarkoittaa vain tuhoavaa, kielteistä kateutta?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista