”Yksinäinen ritari kosken rannalla” eli Pilpalan Paroni

Elettiin 1950-luvun loppua. Lehti-ilmoitus kiinnitti vasta eronneen Katarina von Essen-Liliuksen huomion, ja hän vastasi siihen. Ilmoituksessa Yksinäinen ritari kosken rannalla etsi elämälleen sulostuttajaa. 

Katarina oli pappisperheen kaunis tytär Pohjanmaalta, Sven pitkä ja tyylikäs herrasmies Helsingistä. Elokuussa 1960 Sven Edvin Leppänen ja Katarina vihittiin, ja Katarina muutti asumaan Sinerväkoskelle, nykyiseen Solstrandiin. Sven Leppäselle avioliitto oli kolmas, Katarinalle toinen.

Parveke (oikeammin sanottuna altaani), jolla Sven Edvin soitti gramofoniaan niin, että ajan iskelmät kaikuivat halki kylän. 

Sven Edvin oli ollut viinaan menevä lakiasiainhoitaja Helsingistä. Saatuaan lääkäriltä ”kuolemantuomion” eli arvion, että hän ei tule elämään enää kauan keuhkojensa vuoksi, hän jätti Helsingin ja osti Pilpalasta Sinerväkosken talon ja määräalan Sinerväniemen tilasta vuonna 1956. Kun kaunis Katarina löytyi, hän teki raittiuslupauksen, ”jos vain Katarina hänet ottaa”.

Katarina otti, mutta niin otti Sven Edvinkin, nimittäin viinaa. Raittiuslupaus ei siis pitkään pitänyt. Sven Edvin jatkoi huvilallaan suureellista elämäänsä, ja siihen kuului myös juhliminen. Hänellä oli Packard-merkkinen auto, mutta jos kuskia ei ollut, piti käyttää ”ula-taksia”.

Kyläläiset kutsuivat Sven Edviniä Pilpalan Paroniksi, sillä häntä pidettiin keikarimaisena. Hän oli aina huolitellusti pukeutunut, eikä mainetta vähentänyt se, että hän ”tuli Helsingistä ula-taksilla” maalaiskylään, jossa jo pelkkä auton näkeminen oli vielä likimain harvinaista.

Katarina von Essenin syntymäpäivä oli huhtikuun lopussa. Sven Edvin lähtee hankkimaan hänelle syntymäpäivälahjaa. Tulee ilta, mutta miestä ei kuulu takaisin. Vasta aamuyöllä Katarina kuulee autojen äänen, ja hän menee tulijoita vastaan pihamaalle aamutakissaan. Autoista kömpii ulos tuon ajan superjulkkis Olavi Virta mukanaan koko orkesteri soittimineen. Olavi Virta laulaa Katarinalle syntymäpäivätangot.

Olavi Virta orkestereineen oli ollut esiintymässä ilmeisesti Aulangolla tai kenties Pekolan tanssilavalla lähellä Aulankoa. Sieltä Sven oli heidät yhteisen juhlinnan jälkeen sitten tuonut mukanaan Sinerväkoskelle. 

Katarina oli elämää nähnyt nainen eikä vähästä hätkähtänyt. Hän oli huumorintajuinen, empaattinen ja välitön ihminen, joka oli kokenut paljon ja ymmärsi erilaisia ihmisiä. Huumorintaju riitti kestämään myös Sven Edvinin elämäntapaa - aikansa.

Kosken rannalla Sinerväkoskella on maistunut kuohuviini jo 1950-luvun lopussa. 

Sven Edvinillä oli gramofoni, jota hän soitti parvekkeella niin kovalla, että se kuului perimätiedon mukaan Hyrrylle asti. Töitä tekevät maalaisnaapurit saivat kuulla ajan iskelmiä maita kuokkiessaan. ”Tuo karu kasvumaa / ei saata lannistaa / sen sielua niin ylpeää ja kuumaa…”

Muilla tavoin kyläläiset eivät Sinervänniemen pariskunnasta juuri kuulleetkaan. Leppäset eivät pitäneet yhteyttä täkäläisiin, vaan viettivät huvilaelämää vieraidensa kanssa. Pihassa oli jokin kukkapenkki, ei muuta. Omenapuut ja marjapensaat toki tuottivat satoa.

Svenin ja Katarinan aikaisista omenapuista valtaosa on yhä olemassa Solstrandin puutarhassa.
Tänä vuonna, vuonna 2021, omenapuut kukkivat erityisen upeina. 

Sven Edvinin tuhlaileva elämäntyyli söi säästöjä. Tienestejä saadakseen Katarina-rouva piti kesävieraita eli täysihoitolaisia. Vieraista osa oli omia ystäviä, osa lehti-ilmoitusten perusteella Helsingistä tulleita. Ruoka oli usein vähissä, ja eräänkin kerran talossa oli lähinnä perunaa ja juureksia. Vieraat piti kuitenkin ruokkia, joten Katarina paistoi voissa leivänmuruja ja sipulia, lisäsi kermaa ja sai aikaan herkullisen kastikkeen. Kesävieraat olivat haltioissaan.

Katarina ei ollut puutarhaihminen, mutta ruokaa hän osasi laittaa. Oman puutarhan hedelmistä ja marjoista syntyi moni herkullinen hillo ja gelé.

Mutta elämä Sven Edvinin kanssa ei ollut helppoa. Sven oli mustasukkainen ja rahankäytössään holtiton. Lisäksi ryyppykaudet olivat rankkoja. Avioero oli väistämätön. 

Asumusero alkoi kesäkuussa 1964 ja avioero tuli voimaan seuraavan vuoden elokuussa. Katarina von Essen itse asui tuolloin jo Tukholmassa sukulaistensa luona.

Katarina palasi Suomeen ja lähti Alajärvelle Eero Nelimarkan ateljeehen töihin. Hän tapasi uuden miehen ja sai kaksi lasta. Ensimmäisestä avioliitostaan hänellä oli tytär Anjuta, joka oli erossa valitettavasti määrätty isälleen. Sven Edvinillä ei tiettävästi ollut lapsia. 

Sven jäi aluksi Sinerväkoskelle. Rahat olivat loppu, joten isoa taloa ei ollut varaa lämmittää. Sven asui loppuajat kosken rannalla sijaitsevassa vanhassa mökissä. Pilpalalainen Pekka Sahari kertoo olleensa viimeinen kyläläinen, joka näki Sven Leppäsen elossa. He matkustivat samalla linja-autolla Helsinkiin. Sven jäi pois Messuhallin kohdalla ja katosi kaupungin vilinään.

Sven Leppänen muutti Malmille ja asui siellä omakotitalon pienessä vinttihuoneessa. Katarinan tytär Anjuta vieraili ainakin kerran Malmilla hänen luonaan. Anjuta kertoo: "Sven oli mukava, leppoisa vanhempi herrasmies. Iloinen. Hänen vinttihuoneensa oli äärimmäisen siisti. Siellä oli pari kaunista taulua ja matto.”

Elämänsä loppuvuosina Sven oli täysin raitis. Edelleen hän oli aina huoliteltu ja siististi pukeutunut. Anjutan sanoin: ”Kaikki meni, mutta kengät kiilsi.”

Ruotsissa prinsessojen ja aatelisten seurassa elänyt Katarina ei kotiutunut maalaispitäjään Pohjanmaalle. Hän oli kaivannut turvallisuutta, mutta elämä maaseudulla ei vastannut odotuksia. 

Onneksi ystävyys Katarinan ja Helsingin Malmilla asuvan Svenin välillä säilyi erosta huolimatta. Sven Edvin vietti pitkiä aikoja myös Katarinan luona Alajärvellä, jossa hän sai asuttavakseen pienen pihamökin. Miehelleen ja muille alajärveläisille Katarina ei voinut kertoa, että kyseessä oli hänen entinen aviomiehensä, vaan Sven Edvin esiteltiin Katarinan serkkuna.

Katarina kuoli vuonna 1985 keuhkosyöpään. Sven Edvin puolestaan kuoli vuonna 1983 74-vuotiaana. Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle. 

* * *

Tiedot on koottu vanhoista asiakirjoista, Pilpalan kyläläisiltä sekä Katarinan tyttäreltä Anjuta von Esseniltä.

Solstrandin tila sijaitsee Sinervänniemellä, josta kaupan yhteydessä vuonna 1956 lohkottiin Sinerväkoski-niminen määräala. Vuonna 1964 paikan osti helsinkiläinen Matteus-seurakunta, jolloin nimeksi tuli Sommarhemmet Solstrand. 

Solstrandin nimi on säilynyt, vaikka paikka siirtyi yksityisomistukseen 2000-luvulla. Nyt Solstrand on meidän kotimme.