Koiran kuolema

 Tinka on kuollut. 

Voi sen kirjoittaa ja sanoa ääneenkin, vaikka otsikkoon lainasin Timo K. Mukan kuuluisan novellin nimeä. 

Tinka kuoli yllättäen. Jälkikäteen ajatellen tulee tietysti mieleen, oliko sen vanhentuminen viime aikoina tosiasiassa merkki sairaudesta. Se nukkui enemmän ja halusi yhä vähemmän leikkiä ja riehua Tikin kanssa. 

Parin viimeisen viikon ajan epäilin jo, että sillä on nivelkipuja. Sillähän oli todettu nivelrikko jo muutama vuosi sitten, ja se olikin yksi syy siihen, etten huolestunut sen rauhallisuudesta. Mietin vain, missä vaiheessa aloittaisin taas lääkekuurin, joita olin sille antanut silloin tällöin aiemminkin. 

Olin varautunut siihen, että Tinka ei voi elää kovin vanhaksi, koska se alkoi jo olla vanhan koiran oloinen. Mutta yhtään en osannut aavistaa, että loppu tulisi näin äkkiä. 

Se vaikutti ehkä jotenkin kivuliaalta, mutta toisaalta se ei ontunut. Aloitin silti lääkekuurin. Kun se ei tehonnut ja kun vielä ruokahalukin heikkeni, päätin soittaa eläinlääkärille. 

Lähimmän eläinlääkärin nettiajanvarauksessa ei ollut vapaita aikoja. Keskiviikkona soitin Karkkilan kunnaneläinlääkärille. Puhelu ohjautui Vihtiin ja sain kuulla Karkkilan eläinlääkärillä olevan kaksi päivää vapaata. Sain ajan perjantaille. Kun Tinkan vointi huononi yhä, soitin lähimmälle eläinlääkärille, josko heillä sittenkin olisi joitain mahdollisia aikoja. Ei ollut, vaikka he nettisivuillaan vakuuttavat, että kiireellisissä tapauksissa löytyy aikaa. 

Torstaiaamuna päätin, että nyt lähdemme Riihimäelle, vaikka aikaa ei ollut varattu kenellekään. Siellä on kuitenkin kaksi eläinlääkäriasemaa. Etsin netistä ja soittelin matkalta, ja saimme ajan heti kello kahdeksaksi. 

Tinka tutkittiin. Vatsasta ja keuhkoista otettiin röntgenkuvat ja täydet verinäytteet tutkittiin. Saimme nähdäksemme röntgenkuvat, niistä ei löytynyt varsinaista selitystä. Eläinlääkäri oli ihmeissään, keuhkoissa oli "mössöä", joka kenties oli kudoksissa olevaa nestettä. Varsinaista "vapaata" nestettä ei kuitenkaan näkynyt. 

Tinka oli huonossa kunnossa ja eläinlääkäri halusi että se jätetään tarkkailtavaksi. Pääsin vielä viimeisen kerran katsomaan sitä hoitopuolelle jossa se vain makasi häkissä. Silittelin sitä ja juttelin sille hetken. Sitten lähdimme ajamaan kotiin ja lähdin töihin. 

Eläinlääkäri soitti kun olin välituntivalvonnassa. Hän oli edelleen ihmeissään ja oli soitellut muille eläinlääkäreille, ainakin Helsingin Mevetiin. Siellä olisi happihuone, joka olisi apu Tinkan hengittämiselle, koska se ei halunnut happinaamaria kuonolleen. (Ihmettelin jälkikäteen, miten he saattoivat sanoa "ei suostunut", kun Tinka oli niin äärimmäisen kiltti ja suostui aina kaikkeen. Se oli kuulemma kääntänyt päänsä pois, ja kun happinaamari oli jätetty sen kuonon eteen, se oli siirtynyt pois. Eivät olleet halunneet kiusata sitä sillä enempää.) 

Happihuoneen tehosta ei kuitenkaan olisi mitään takeita. Ainakaan se ei sitä mitenkään parantaisi, korkeintaan helpottaisi oloa niin, että sitä voitaisiin tutkia lisää. Hoito olisi kuulemmma maksanut tuhansia, eikä eläinlääkäri oikeasti sitä suositellut. Itse ihmettelin, miksi sairasta koiraa vielä kuskattaisiin pitkä matka.

Kului ehkä parikymmentä minuuttia. Olin pitämässä englannin tuntia, kun puhelin soi uudelleen. Tällä kertaa soittaja oli klinikan hoitaja, joka kysyi lupaa hätäeutanasiaan.

Tinka oli saanut runsaan nesteenpoistolääkityksen ja se oli viety ulos siltä varalta että se tahtoisi pissata. Sisään tuotaessa se oli romahtanut ja saanut verensyöksyn suustaan, eikä mitään ollut tehtävissä. 

Hoitaja kuulosti hätääntyneeltä ja tilanne oli tietysti akuutti ja järkyttävä koko klinikalle. Itse yritin salamannopeasti miettiä, mitä tehdä. Kysyin, pystyisikö joku luokassa jatkamaan meneillään olevan pelin vetämistä. Saman tien päätin kuitenkin, että minun on pakko jatkaa ja jos päästän itseni romahtamaan, en pysty kokoamaan itseäni uudelleen. Päätin poistaa koko asian mielestäni sillä hetkellä ja toimin kuin robotti.

Pelasimme pelin loppuun ja annoin kotiläksyn. Vein oppilaat ruokasaliin ja otin itsekin ruokaa lautaselleni. Kun olin kantanut annokseni pöytään, puhelin soi. Siellä oli eläinlääkäri. Menin ulos puhumaan. Hän kertoi lisätietoja ja oli tietysti todella pahoillaan.

Palasin lautaseni ääreen ja lapoin ruoat suuhuni. Nielin ja nieleskelin, tiesin että minulla oli kevätretken takia vapaa tunti tulossa. Pääsisin yksin luokkaan. 

Soitin uudelleen eläinlääkärille. Sen jälkeen soitin luottoeläinlääkärilleni, jolle Tinkalla olisi ollut seuraavana päivänä aika. Puhuimme pitkään. Ruumiinavaus olisi mahdollinen ja saattaisi selittää kuolinsyyn, mutta varmuutta ei olisi siitäkään. Todennäköinen syy oli kuitenkin kasvain, joka ei vain näkynyt röntgenkuvissa - ei kyllä oikein laboratoriokokeissakaan. Ne nimittäin olivat lähestulkoon normaalit. 

Töistä päästyäni lähdin Lassin kanssa hakemaan Tinkaa Riihimäeltä. Sitä hoitanut eläinlääkäri ei enää ollut töissä, hoitaja laittoi Tinkan pahvilaatikkoon ja kantoi sen meille tiskille. 

Olimme ajaneet jo jonkin matkaa, kun tajusin, ettemme saaneet Tinkan röntgenkuvia ja labratestituloksia. Palasimme hakemaan ne. Tietysti meidän piti saada ne. 

Tikki ja Tinka ulkona kuukautta ennen Tinkan kuolemaa. 

Kotona annoimme Tikin haistella Tinkaa. Illemmalla hautasimme sen puutarhaan. Istutin haudalle lemmikkejä ja peitin sen tuomenkukilla. Myöhemmin istutin haudalle monenlaisia kukansiemeniä.

Tikki ei kuitenkaan ymmärtänyt, että Tinka on poissa. Se etsi sitä auton tienoilta useita kertoja parin päivän ajan. Iltaisin se on jäänyt yksin nukkumaan, mutta joka aamu se on itkenyt yksinäisyyttään. On varmasti kurja herätä yksin, kun on tottunut nukkumaan kiinni toisessa. 

Tikki ja Tinka toukokuun 5. päivänä nukkumassa tavalliseen tapaan kiinni toisissaan. Tuolloin kukaan meistä ei voinut kuvitella Tinkalla olevan enää muutama viikko elinaikaa. 

Otin uudelleen yhteyttä luottoeläinlääkäriini ja lähetin hänelle kuvat ja labratulokset. Selitystä ei löytynyt, mutta ainakin hän pystyi lohduttamaan minua sillä, ettei Tinka saanut väärää hoitoa. Olin nimittäin jo pelännyt, että antamani kipulääke olisi ollut pahasta. Ja hätäpäissäni olin myös eläinlääkärille sanonut, että Tinkalla olisi joskus todettu sivuääni sydämessä. Se ei pitänyt paikkaansa, vaan sivuääni oli todettu Tikillä, eikä se tosiaankaanollut mitään, mistä olisi pitänyt huolestua. Pelkäsin siksi, että olin johdattanut eläinlääkäriä harhaan ja että nesteenpoistolääkitys olisi ollut turhaa. "En usko, että mikään hoito olisi Tinkaa ehtinyt/pystynyt pelastamaan, kun tilanne on kuitenkin noin nopeasti edennyt", eläinlääkäri kirjoitti ja vakuutti, että nesteenpoistolääkityksestä ei voinut olla haittaa ja kipulääke ainakin varmisti sen, ettei sillä ollut kipuja. 

"Eläinten kanssa eläessä ja niitä hoitaessa kyllä usein huomaan, että on todella vaikea tulkita niiden olotiloja ja tietää mistä pitäisi huolestua ja mistä ei. Vaikka on ihan koulutuskin aiheeseen. Ja toisaalta aina joskus on tapauksia, joista ajattelen, että onneksi eläin ei joutunut kestämään kaikkia mahdollisia tutkimuksia ja hoitokokeiluja vaikka se sitten jättäisikin omistajan epätietoisuuteen", hän kirjoitti. 

Lähetin kaikki tiedot myös ystävälleni Nannelle, joka on ihmislääkäri ja koiraharrastaja. Liitän tähän myös osan hänen vastauksestaan: "Verikokeissa ei tosiaan ole mitään kovin suurta poikkeavuutta. Ainoastaan retikulosyytit oli ihan raja-arvoisesti koholla. Ne on punasolujen nuoruusmuotoja, joita tulee verenkiertoon jos punasoluja on menetetty lähimenneisyydessä, ja elimistö on kiihdyttänyt uusien punasolujen tuotantoa,mikä saattaisi viitata siihen että on ollut joku kasvain joka on esim vähän tihkuvuotsnut ja uusia punasoluja on sitten tuotettu tilalle. Isompaa vuotoa ei ole voinut olla, kun ei ole anemiaa. Toinen raja-arvoisesti koholla okeva arvo on crp, joka nousee tulehduksissa, mutta myös erilaisissa kudosvauriotilanteissa, esim juuri kasvaintilanteissa voi olla lievästi koholla. Merkittävää tulehdusta ei ollut, koska arvo niin lähellä normaalia. Eli ei tosiaan verikokeista saanut mitään vastauksia. Nyt kun nämä kaikki tiedot on nähnyt, niin kyllä se syöpäkasvain tuntuu aika todennäköiseltä. (Röntgenkuvassa näkyvä) sydämen suureneminen voi liittyä ikään (jos Tinka ehkä olikin vanhempi kuin ajattelitte) tai olla sekundääristä, kasvaimen aiheuttamasta rasituksesta johtuvaa.

Aina meille ei ole varmoja vastauksia olemassa, ja se vaan täytyy hyväksyä. Tinkalla oli hyvä elämä luonanne, ja olette varmasti hoitaneet sitä niin hyvin kuin vain koiran voi hoitaa! Tilanne ei todennäköisesti olisi muuttunut, jos olisit vienyt Tinkan aiemmin tutkittavaksi. Olisit korkeintaan ehtinyt olla huolestunut pitempään."

Tietysti syytin itseäni. Olisi pitänyt huomata. Olisi pitänyt viedä se lääkäriin aiemmin. Tietysti kaduin myös jälkikäteen sitä, ettemme lähettäneet Tinkaa ruumiinavaukseen. Mutta tuloksen saaminen olisi kestänyt kuukausia, eikä tietoa välttämättä sittenkään olisi tullut. Emme myöskään olisi saaneet haudata Tinkaa tänne omaan puutarhaamme.

Tinkalla oli tapana oleilla sohvan selkänojalla. Kuvan asento ei ollut sille ihan tavanomainen, mutta en osannut siitä olla mitenkään huolissanikaan, enkä tiedä liittyykö se mitenkään sen mahdolliseen sairauteen. Kuva on otettu viikkoa ennen sen kuolemaa. 

Tinka ja Tikki päivää ennen Tinkan kuolemaa.