Muuten tuttu näky meidän rannassa, mutta uutta ovat nuo makkarat. Perunaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, basilikaa ja omien kanojen munia; vaihteeksi oli mukava saada myös makkaraa. |
Kun järjestin kylällemme ison tapahtuman, jossa oli myös
grilliruokatarjoilu, ajattelin että kasvissyöjille tai lihanvälttäjillekin
pitää olla vaihtoehto. Otin yhteyttä yhteen firmaan, josta sain ensin
epämääräisen vastauksen ja sitten tylyn ja suorasukaisen. Eivät tahdonneet
sponsoroida Vuoden kylä –tilaisuuttamme edes muutamalla makkarapaketilla.
Ilmeisesti heidän luottonsa omaan tuotteeseensa ei ollut tarpeeksi hyvä, jotta
he olisivat nähneet tilaisuuden markkina-arvon.
Makulihan kasvismakkarat olivat uutta Raisallekin. Hän ihastui. |
Otin sitten yhteyttä toiseen firmaan, onneksi. Sattumalta
Makuliha onkin meidän naapurikunnassamme eli Tammelassa. Sieltä vastattiin heti
myönteisesti, ja saimme hakea paketteja sekä tapahtumaan että kotimaistiaisiin.
Makulihalla on siis uusi Makukeittiön kasvis -tuoteryhmä,
jossa ainakin näin ensi alkuun on kasvismakkarat ja kasvisnakit. Me maistoimme
kasvismakkaroita.
Makkaroiksi ne ovat aika laihoja, melkein kuin nakkeja.
Haittapuolena siinä on se, että ne palavat herkästi ollessaan samassa
makkaragrillissä kuin tavalliset makkarat. Ehkä siksi kovin moni ei
kylätapahtumassa päätynyt ottamaan niitä: ne olivat saaneet jo turhan tumman
pinnan ylleen. Toisaalta suurin osa ihmisistä muutenkin valitsi Lassin
savustamat savulohet, mikä oli ihan ymmärrettävää. Makkaraa kun saa kotonakin!
Mutta he, jotka maistoivat, olivat ilmeisen tyytyväisiä.
Ihmetteletkö, mitä ovat nuo valkoiset lastut perunoiden päällä? Ne ovat tuoretta valkosipulia. Yläreunan varpaat ovat kokin. |
Kotona olemme grillanneet niitä kahdesti. Ensin kahdestamme
Lassin kanssa. Ne olivat mainio täydennys grilliaterialle, ja Lassikin totesi
että ”Ihan tämä makkaralle maistuu”. Olin varautunut siihen, että Lassi
vierastaisi niiden savunmakua, mutta savuisuus ei ole kovin voimakas – ei myöskään
herkkusienen maku, jota joku ehkä niinikään voisi vierastaa. Makuyhdistelmä on
aika tasapainoinen. Se siis muodostuu herkkusienestä, herneproteiinista,
tomaatista ja mausteista ja aromeista.
Eilen Raisa ja Jani tulivat meille, ja laitoimme ruokaa taas
joen rannassa eli meidän Ravintola Sillankorvassa. Makkarat saivat
suurhyväksynnän! Molempien mielestä ne olivat hyviä, Raisan mielestä parempia
kuin tavalliset makkarat.
Vastikään huomasin, että näitä Makulihan Makukeittiön
kasvismakkaroita oli tullut Lopen S-marketiinkin. Aiemmin ei ollut. Pitänee
hankkia seuraavaksi niitä nakkeja.
Kasvismakkaran
ainesosat: vesi, herkkusieni (13 %), herneproteiini, kookosrasva, rypsiöljy,
stabilointiaineet (metyyliselluloosa, karrageeni, konjakkikumi), jodioitu
suola, hiivauute, tomaatti, tärkkelys, mausteet ja mausteuutteet (mm.
valkosipuli, chili, basilika, oregano, meirami, rosmariini, salvia),
karamellisoitu sokeri, maltodekstriini, aromit (paprika, savu), väri
(rautaoksidi). Voimakassuolainen.
Ravintosisältö 100 g:ssa
Energiasisältö..................670 kJ
(160 kcal)
Rasva...............................11,3 g
josta tyydyttynyttä..........5.8 g
Hiilihydraatti.....................3,4 g
josta sokereita..................1,9 g
Proteiini............................9,4 g
Suola.................................1,9 g
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!