Säilykkeitä valkosipulinnupuista


Kirjoitin edellisessä blogipäivityksessä valkosipulin kukkavarsista ja peston teosta. Kukkavarsia ja nuppuja voi käyttää monin muinkin tavoin. Pitkäaikaiseen säilytykseen sopii perinteinen säilöntä purkkiin.

Skeippejä, keppejä, kukkavarsia, kiehkuroita... Rakkaalla lapsella on monia nimiä. Kieli-ihmisenä kannatan toki kotimaisten nimitysten käyttöä. En kuitenkaan yhtään innostu kurjenkaula-nimityksestä.


Ensinnäkään kurjen kaula ei tee tuollaista täyttä kierrosta eikä varsinkaan puoltatoista tai kahta kuten valkosipulin kukkavarsi usein tekee. Toki kukkavarsi sitten myös suoristuu, mutta silloin leikkaaminen on jo myöhäistä. Hyötyä sipulin kasvulle ei enää tule, ja kukkavarsi on jo kovaa syötäväksi. (Toki myös latvaan kehittyvät itusilmut voi syödä, jos kestää syödä ne kuorineen. Harva jaksaa kuoria niitä pienenpieniä itusilmuja.)

Toinen syy on se, että ajatus kurjenkaulojen katkomisesta on perin vastenmielinen ja ikävä. Puhun siis mieluummin vaikka kiekuroista.

Ehdin leikata kaikki skeipit (kyllä, omaan kielenkäyttööni tuo skeippi-sana on ehtinyt jo vahvistua) ennen kuin hoksasin kuvata niitä. Aina jokin kuitenkin jää leikkaamatta, ja yhden sellaisen kävin kuvaamassa. Sattumoissin kasvissa on pientä viottumaa, ehkä siksi tuo yksilö onkin aika pieni. 

Säilötyt valkosipulinnuput


Säilöntään valkosipulin pätkityt kukkavarret sopisivat varmaankin yhtä hyvin kuin nuputkin. Me tällä kertaa kuitenkin teimme varsista pestoa ja vain nupuista säilykkeitä. 

Säilykkeen ohje on lähes samanlainen kuin millä olemme säilöneet valkosipulin kynsiä. Teimme toissavuonna satoja purkkeja valkosipulisäilykkeitä myyntiin. Niitä oli kahta laatua: "Hunajaisen lempeä" -versiossa oli hunajaa ja kuusenkerkkää, "Tiukan tulisessa" chiliä. Molemmissa oli myös sitruunamehua. Ensimmäinen oli aluksi suositumpi, mutta lopuksi myös tulisia olisi mennyt paljon enemmänkin kuin kykenimme tekemään. 

Nyt kuitenkin jätimme ylimääräiset mausteet pois. Tarkoitus oli säilöä vain nuput. Pikamaistiaisten perusteella ratkaisu oli järkevä. 

Tarveaineet:
600 g valkosipulinnuppuja
3 dl vettä
3 dl etikkaa
1 dl ruokaöljyä 
2 rkl hunajaa 
1 rkl suolaa

Irrota varret nupuista ja leikkaa pitkä kärki pois. Käytä varret jollain muulla tavalla: tuoreena tai pestona tai tee niistä vaikka oma säilykkeensä. Kärki kannattaa heittää pois, se on yleensä kuivakka, ja mitä pidempiä nuput ovat, sitä hankalampi niitä on sulloa purkkiin. 

Keitä nuppuja n. 5 minuuttia vesi-etikkaseoksessa. Suolan voit lisätä heti alkuun myös. Lientä tarvitaan sen verran, että nuput peittyvät kattilassa. 

Lisää ruokaöljy ja hunaja. Käytimme tällä kertaa oliiviöljyä, mutta kotimaiset, esimerkiksi hamppuöljy tai rypsiöljy käyvät mainiosti. 

Suolan käytössä ei kannata liioitella, vaikka se edesauttaakin säilyvyyttä. Me käytämme merisuolaa. 

Laita pestyt purkit hyvissä ajoin uuniin desinfioitumaan. Keitä korkit. Kannattaa käyttää pienehköjä purkkeja, jotta avattua purkkia ei tarvitse säilyttää kovin pitkään. Kun purkit täytetään heti kuumina, sisältö säilyy pitkään hyvänä. Avattu purkki kannattaa säilyttää jääkaapissa ja syödä esimerkiksi kuukauden sisällä. Umpinaiset purkit säilyvät kellarissa vähintäänkin kuukausia, todennäköisesti hyvinkin pitkään. En kuitenkaan uskalla antaa niille mitään määräaikaa. 

Säilykkeiden teossa on oma vaivannäkönsä: ensin skeippien irrotus, sitten pätkiminen, sitten purkkien käsittely, itse keittäminen ja kuumien purkkien täyttö. Mutta siihen kannattaa suhtautua mukavana kesäpuuhana. On ihana ajatella kellarissa täydentyvää purkkirivistöjen joukkoa ja sitä, miten mukavaa on sitten syksyn mittaan niitä sieltä noutaa ja käyttää. 


Makailu on mukavaa, kuten Peppikin tietää, mutta puuhastelu on sittenkin antoisampaa! 



Kommentit

  1. Onko etikka väkiviina- vai viinietikkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi hidas vastaaminen, nyt on kiirettä pukannut täällä Hämeen Vuoden Kylässä 2021 :)
      Me olemme käyttäneet tavallista etikkaa, siis väkiviinaetikkaa, mutta mikäpä estäisi kokeilemasta viinietikkaa?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!