Yhtä juhlaa - tai kolmea, osa 3: Maatilapäivä

Kolmas juhlamme ei oikeastaan ollut juhla ollenkaan, vaan täyttä työtä. Iso tapahtuma se kuitenkin oli: se edellytti paljon etukäteisvalmisteluja ja itse päivä taas tuntui oikeastaan juhlalta. Ihania kohtaamisia, mukavia ihmisiä, tyytyväisiä asiakkaita. Kiva talkooporukkakin vielä. 

Kyseessä oli siis Hämeen oma lähiruokatapahtuma Avoimet maatilat Hämeessä -päivä, johon osallistuimme nyt ensimmäistä kertaa. Pop up -ravintoloita meillä on ollut aiemminkin, mutta ei koskaan näin keskellä kesää.

Pidän tapahtumien järjestämisestä ja joskus olen kuvitellut olevani hyväkin siinä. Nyt tämän tapahtuman alla taas totesin olleeni väärässä. Hermoilin ja häsläilin. Sellaisesta sähellyksestä ei tietenkään ole kellekään eikä millekään mitään hyötyä. 

Mutta kun siskoni Heidi ja nuoruudenystäväni Kaarina tulivat paikalle, hermoilu väistyi. Vielä kun paikalle porhalsivat Sari ja Timo naapurista ja toinen Sari kauempaa meidän kylältä, kaikki oli hyvin ja tiesin, että asiat sujuvat. 

Eivät ne kyllä olisi sujuneet ilman apuvoimia. Väkeä nimittäin tuli valtavasti! Olin etukäteen sanonut MTK:n Karita Toivaselle, että ei meille välttämättä ketään tule, kun en ole ehtinyt oikein missään ilmoitella. Karita sanoi, että kyllä tulee, he ovat mainostaneet! Ja niin olivatkin. Tiedotus oli sujunut erinomaisesti. Ja niin vain meillekin tuli päivän aikana ennätysmäärä ihmisiä, yli 130. 

Ruoaksi tarjolla oli kolmenlaista keittoa: riistakeittoa, lohikeittoa ja vegaanista sienikeittoa. Keiton oheen sai kerrosleivän ja pienestä lisämaksusta kahvin ja piirakan jälkiruoaksi. Vapaa-ajankyläläinen Olli Ikonen (oikealla) on fiksu ja käy aina ostamassa meiltä ruoat kotiin, niin nytkin. 

Isäntä toi emännälle puskan! Valkosipulit kasvavat vielä, joten nostimme niitä vain pieniä määriä kerrallaan, kysynnän mukaan. Lassi sai kyllä aika monta kertaa käydä nostamassa niitä lisää. Oikealla nuoruudenystäväni Kaarina Partanen, jonka kanssa kävimme yhdessä iltakoulua Helsingissä. Hän on maalta kotoisin ja aikaansaava työihminen. (Kuva: Armi Liimatainen)

Taste of Häme -tapahtuma kesti viisi tuntia eli klo 11-16. Tämä kuva on otettu ennen tilaisuuden alkua. Osa pöydistä oli sijoitettu mäntyjen alle varjoon yläpihalle. Osa oli katoksessa. Mahdollisuus oli asettua myös muualle puutarhaan. Väki kyllä kierteli paikkoja, mutta en tiedä että kukaan olisi vienyt ruokiaan alapihalle tai muualle.  

Ihanat puuha-Sarit, sattumalta vielä kukkamekoissaankin molemmat. Sareista oli mahtava apu. 

Pelkäsimme - ja MTK:n Karitakin pelkäsi - että autot eivät mahdu pihalle. Välillä jokainen paikka olikin täynnä, vaikka osa tulijoista jätti autonsa suosiolla kauempana sijaitsevalle kylän parkkipaikalle ja käveli loppumatkan. Timo-naapuri ohjasi liikennettä ja laski kävijät. 

Myynnissä oli ruokien ja kahvien lisäksi tilan tuotteita, niitä mitä nyt tähän aikaan jo on tarjolla. Valkosipulia, chiliä, lehtikaalia, mangoldia, basilikoja, persiljaa, papuja, sitruunamelissaa, minttuja, kesäkurpitsaa. Lisäksi oli kuivattuja tatteja, kantarelleja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä sekä kuusenkerkkähilloa, kuusenkerkkämarmeladia ja mustikkahilloa. Niin ja Lassin valmistamaa kombuchaa.

Olimmekohan ainut Taste of Häme -tapahtuma, jossa oli elävää musiikkia? Warren Woima soitti tunnin verran puolilta päivin. 

Aiemmissa ravintolapäivissämme viimeinen tunti on aina ollut "kitutunti", jolloin ei oikein ketään enää käy. Nyt väkeä kävi melko tasaisesti viiden tunnin ajan. Yksi kolmen jälkeen tulleista oli Lopen uusi apteekkari Anna Yli-Fossi Hyvinkäältä, joka tuli nauttimaan pullollisen kombuchaa ja ostamaan kesän ensimmäiset tuoreet valkosipulit. 

Päivä oli kuuma, mutta männyt toivat mukavan varjon yläpihalle, jossa myös tuuli pääsi hieman viilentämään oloa. Monet viipyivät tilalla pitkään. Osa söi ensin, sitten kierteli, istuskeli välillä laiturilla joen rannassa ja tuli sitten vielä jutustelemaan ja juomaan kombuchaa yläpihalle. Aika monta koiraakin oli vieraina. Omat koirat olivat pääosin sisällä. 



Saimme katoksenkin varsin kivan näköiseksi. Toki jälkikäteen aina huomaa pieniä yksityiskohtia, jotka ovat unohtuneet. Aggregaatti unohtui peittää, kiviterassin tuolit puuttuivat, ruma muoviämpäri toivotti vieraat tervetulleiksi alhaalla... Ei haittaa! 


Seuraava vastaava tapahtumapäivä on Lähiruokapäivä 11.9.2021. Siinäkin aiomme olla mukana. Se on valtakunnallinen päivä, jonka järjestää Maaseutuverkosto. Hieman on monimutkaista näiden kaikkien järjestöjen ja nimien kanssa: on Taste of Häme, Avoimet maatilat, Lähiruokapäivä, Osta tilalta -päivä, MTK, Kasvua Hämeessä... Sitten on Kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä -teemaohjelma, joka on strateginen kehittämishanke ja jota toteuttaa MTK Häme, ProAgria Etelä-Suomi, Hämeen ammattikorkeakoulu, Luonnonvarakeskus sekä Koulutuskeskus Salpaus eri kehittämishankkeiden kautta. 

Itse en kyllä äkkiä osaisi selittää, mikä taho tekee mitäkin ja niin edelleen. Alla kuitenkin suoraan nettisivuilta kopioitu selvennys siitä mikä on Kasvua Hämeessä. 



Kasvua Hämeessä: 

Olemme neuvonnan, koulutuksen, tutkimuksen ja edunvalvonnan parissa työtä tekevien ruokaosaajien verkosto, jota yhdistää toimiminen kahden hämäläisen maakunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Palvelumme: 

  • Teemme ja jaamme hämäläisen ruuan tarinoita.
  • Etsimme kiinnostavia tiloja ja tuottajia, joilla kannattaa vierailla ja poiketa ostoksilla.
  • Kokoamme yhteen koulutus- ja kehittämistarjontaa, jota järjestetään alueellamme.
  • Toteutamme työpajoja, joissa suunnitellaan tulevaa ja luodaan uutta hämäläisen ruuan tarinaa.
  • Tiedotamme ajankohtaisista ruoka-alan asioista.
  • Autamme, jos kaipaat tietoa hämäläisestä ruokasektorista.
  • Puhumme lähi- ja luomuruuasta.
  • Puskemme hämäläistä luomutuotantoa kasvuun.
  • Toteutamme Mustialan opetus- ja tutkimusmaatilalla erilaisia luomukokeita ja -kokeiluita.
  • Kehitämme ammattikeittiöille soveltuvia luomuruokareseptejä.
  • Järjestämme pellonpiennarpäiviä.
  • Toteutamme maatilojen pienryhmätapaamisia.
  • Kannustamme ja tuemme asiantuntijapalveluin tilaansa kehittäviä ja investoivia maatalousyrittäjiä.

Kommentit