Rekikoiria moikkaamassa - päivä muistoissa

Rekikoirat ja eritoten siperianhuskyt ovat olleet olennainen osa elämääni. Sain ensimmäisen siperianhuskyn vuonna 1974 ja siitä alkoi intensiivinen aika niiden ja rekikoiraurheilun parissa. 

1980-luvulla toimitin Siperianhusky-lehteä Anitta Kainulaisen kanssa ja teimme myös yhdessä kirjan Siperianhusky - rekikoira. Se taitaa edelleen olla ainut kattava teos siperianhuskyistä nimenomaan rekikoirina. (Tai siis sen myöhemmät painokset, joihin Anitta ja muut ovat tehneet lisäyksiä.)

Elämä heitti sitten eteen monenlaista muuta ja rekikoirat jäivät. Yhteys Anittaan on kuitenkin säilynyt, välillä väljemmin, välillä hyvinkin tiiviisti. Anitta, joka on graafinen suunnittelija, suunnitteli Lopen luonnonystäville tunnuksen, samoin Pilpalan Pokalle. Vuonna 2019 hän taittoi kirjani Lähteen rannalla elämä, johon tuli paljon kuviakin. Taitto oli ihastuttava, kirja on kuin pieni koru. Oli selvää, että myös seuraava kirjani olisi Anittan taittama, ja viime vuonna sitten ilmestyi Makasiini - maallemuuttajan tarinoita. Siinä oli lähes sata erilaista juttua ja 321 valokuvaa, joten taittamistyö oli valtava. Siitäkin Anitta suoriutui hymyssä suin, ja kirja on kerännyt paljon kiitosta ja kehuja. 

Rekikoiramaailmasta jäi tietysti muitakin ihmisiä elämääni. Tärkeimpänä niistä on varmaan Terhikki Mäkelä (tuolloin Alho). Terhikki ehdotti pari vuotta sitten, että lähdettäisiin käymään Hiirolassa Kainulaisilla. Suostuin tietysti.

Kainulaiset asuivat tuolloin, 1980-luvulla, Espoossa, mutta muuttivat sitten Mikkelin lähelle Hiirolaan. Saman on tehnyt moni rekikoiraharrastaja: alkuaikojen musherit (koira-ajajat) asuivat paljolti pääkaupunkiseutu - Tampere -akselilla, mutta jo varhain iso osa heistä muutti Lappiin ja osa jonnekin muualle väljempiin maisemiin. Niin siis myös Kainulaiset. 

Kainulaiset ja Terhikki kävivät sitten samana kesänä meillä, ja päätimme tehdä tästä suuntaan ja toiseen -kesävierailusta perinteen. Mutta eihän viime kesänä voinutkaan reissata ja kyläillä. Viime kesä jäi siis väliin, mutta nyt toteutimme reissun.

Ajoin Terhikin luo ja jatkoimme siitä Hiirolaan. Lisää kuvateksteissä. 

Kainulaisilla on upeasti rakennetut koiratarhat. Varsinaisten tarhojen ympärillä on laaja juoksutustarha, johon koirat pääsevät päivittäin juoksemaan. 

Kaksi tämänvuotista pentua ovat samassa tarhassa äitinsä ja isoäitinsä kanssa.  

Kainulaiset eivät yleensä kasvata pentuja myyntiin, nämäkin jäävät kotiin.
Muut koirat alkavat jo olla iäkkäitä.

Harri on rakentanut ja sisustanut aivan uskomattoman hienon
koirankuljetusauton. Siihen mahtuu 12 siperianhuskya.

Autossa on valmiina kaikki tarpeellinen, sillä voisi lähteä reissuun vaikka saman tien. 

Nukkumaankin autossa mahtuisi - siis ihmisetkin.
On valot, on pieni keittiö, on tietokonekin valmiina.
Montako kertaa autolla on reissattu? No, ei kertaakaan. 

Päivä oli mukava. Nyt odottelen Anittaa, Harria ja Terhikkiä vuorollaan tänne.