Syystunnelmia elokuun lopussa

Kanoilla on elokuun lopussa monipuolinen ruokavalio. Rehua ja kauraa ne saavat joka päivä, mutta sen lisäksi tarjolle tulee päivittäin monenlaista tuoretta: vihannesten naatteja, omenia, herneitä ynnä muuta. Munia tulee yli oman tarpeen, mutta koko kesänä kukaan ei ole tahtonut hautoa. En tiedä, mistä se johtuu.
Peppikin intoutui syömään omenaa. Se onkin ennakkoluuloton ruokavalionsa suhteen: mustikkapensaat on pitänyt peittää, ja pihlajanmarjaämpärilläkin se on käynyt hakemassa maistiaisia useamman kerran. Tietenkään mikään ei kuitenkaan voita raakaa peuranlihaa. 

Kellarin kesäkurpitsavarasto täydentyy yhä jatkuvasti. Tämän päivän saaliina oli erityisesti pyöreitä. 

Töistä tullessa minut yllätti tilataideteos yläpihalla. Lassi siivosi kellaria. Se onkin tarpeen, sillä kohta sinne on tulossa muutakin kuin hilloja, säilykkeitä, kuivasienipurkkeja ja kesäkurpitsaa. 

Eilisiltana kävimme saunassa ja minäkin uskaltauduin uimaan. Tuskin enää pitkään käyn uimassa. 
Totesin, ettemme ole meloneet tänä kesänä kuin kerran, eivätkä ketkään ystävistämmekään ole käyneet meillä melomassa. Jospa taas ensi kesänä! 

Tänään kävin taas Heidin ja Kaarinan kanssa metsässä. Poimin tällä kertaa rouskuja. Kaarina poimi tatteja, haperoita ja kehnäsieniä sekä puolukoita, jotka hän halusi antaa minulle. Kiitän! 


Kommentit