Lähiruokarutistus on onnellisesti ohi

Leppoisa sateinen sunnuntai on omiaan lähiruokapäivämme jälkipuinnille. Lassi lajittelee keittiössä astioita ja aterimia, minä olen keräillyt viimeisiä tavaroita tuonne ja tänne. Sieneenkään ei nyt passaa lähteä, joten ehdin hyvin kirjoitella mietteitäni eilispäivästä. 

Tällä kertaa meillä oli entistä enemmän säilykkeitä. Tuoretuotteiden olisi ehkä kannattanut olla paremmin esillä, niitä meni melko vähän. Toki niitä saa kaupastakin, kotitekoisia chutneja ja pihlajakapriksia ei. (No, eivät ne juurekset ja tomaatitkaan ihan samoja ole kaupassa, lehtikaalista ja mangoldista puhumattakaan.) 

Minulla on taipumus keskittyä enemmän kielteisiin kuin myönteisiin asioihin, enemmän siihen, mikä on huonosti kuin siihen, mikä on hyvin. Olen opetellut siitä pois ja osaan kyllä nykyään aika hyvin iloita ja tuntea kiitollisuutta kaikesta hyvästä. Silti löydän helposti vikaa, erityisesti omista tekemisistäni ja olemisestani. 

Päätin listata ihan erikseen ne huonot ja sitten vasta hyvät asiat lähiruokapäivästämme. Aloitin kielteisistä, ja kun olin aikani niitä kirjoitellut, ei enää mikään harmittanutkaan! Niinpä aloitankin tässä niillä hyvillä. Laitan kuitenkin loppuun ne kirjaamani negatiiviset jutut, kun ne kerran on jo valmiiksi kirjoitettukin. Tuskin niitä moni jaksaa kuitenkaan lukea.

Kolme iloista partasuuta. Ihanat Ilkka ja Isto tulivat Hämeenlinnasta valkosipuliostoksille ja syömään. 

Ainut kaupasta ostettu tarjottava oli kuvassa etualalla näkyvät keksit,
mutta niitäpä ei kukaan halunnutkaan.

Kävijöitä oli loppujen lopuksi aika mukavasti, yli 70. Päivä käynnistyi verkalleen ja hiljaisiakin hetkiä oli, mutta aika ajoin kaikki pöydät olivat täynnä. Kukaan ei kuitenkaan joutunut odottamaan ruokailupaikkaa, eikä myyntitiskillekään pitkiä jonoja syntynyt. Juuri hyvä siis!

Ihmiset olivat iloisia ja tyytyväisiä. Yhtään valitusta ei kuulunut, tosin yksi pariskunta halusi odottaa soiton loppumista ennen ruokailua. He sitten kävelivät rannassa jonkin aikaa.

Lassin keitot ja piirakat saivat ansaitut kehut kaikilta. Riistakeitto oli jälleen suosituin, viimeinen annos vietiin Heidille keittiöön. Muita keittoja riitti, kukaan ei jäänyt ilman ruokaa.

Pihlajanmarjakaprikset ja omenachutneyt saivat hyvän vastaanoton! Niitä myytiin jopa enemmän kuin osasin toivoakaan. Omena-aroniahillopurkit loppuivat, niitä olisi kai mennyt enemmänkin.

Tomaatit ja kurkut menivät kaikki, ja chilejä piti jopa hakea kasvihuoneesta lisää. Valkosipulit sen sijaan riittivät hyvin. Niitä ostettiin kyllä, mutta melko pieniä määriä. Kukaan ei siis ostanut useampaa kiloa kuten aiempina kertoina. Ihan lopussa tuli viiden hengen seurue, joka keksi tehdä pehmytkaulaisista pieniä, sieviä nippuja. En ollut itse sellaista harrastanutkaan. (Kesällä kyllä yritin letitystä, heikolla menestyksellä.)

MobilePay on tosi kätevä maksuväline. Suosinkin sitä jatkossa. On kuitenkin hyvä olla myös korttimaksumahdollisuus, sitä käytettiin oikeastaan eniten.

Sain jälkikäteen nähdäkseni ihania kuvia päivästä. Itse ehdin ja muistin kuvata vain vähän, mutta jonkin verran kuitenkin.

Musiikki oli upea lisä päivään! Varmasti harvalla tilalla oli elävää musiikkia. Warren Woiman keulahahmo oli Lapissa, mutta tuuraajaksi saatiin itse Joni Okkonen, mahtavaääninen laulaja ja kitaristi. Hän esiintyi myös yksin kitaransa kanssa. Neljänneksi bändiin tuli yllätysjäsen Juha Aho, aivan mahtavaa! 

Juha Aho, huuliharppu, Lassi Tudeer, basso, Joni Okkonen, kitara,
Joppe Hankosaari, rummut. Kaikki myös lauloivat.

Päivä oli täynnään hienoja kohtaamisia. Kävijöissä oli vanhoja tuttuja ja hyviäkin ystäviä, mutta myös uusia tuttavuuksia syntyi. Sehän on juuri parasta!

Väkeä oli Helsingistä, Nummelasta, Espoosta, Hämeenlinnasta, Vantaalta, Karkkilasta, Riihimäeltä, Hausjärveltä, Läyliäisistä, Lahdesta, Hyvinkäältä, Jyväskylästä, Oulusta, Pilpalasta ja Keravalta. Moni vieraspaikkakuntalaisista oli kuitenkin mökeiltä näiltä seuduilta. Vieraskirjan mukaan kävijöitä oli eniten Helsingistä.  

Säätä jännitimme etukäteen. Säätiedotukset muuttuivat päivittäin. Loppujen lopuksi sää oli ihan hyvä. Ei tuullut, ei satanut. Ei tosin paistanutkaan, mutta oli melko lämmintä, sopiva sää ulkona oleiluun. 

Tiina Ahokas tuli Jyväskylästä ja hänen äitinsä Leena Ahokas Oulusta. 
Ihan pelkästään meidän ruokiemme perässä he eivät sentään tulleet,
vaan kävivät samalla koira-asioissa Launosissa ja tuttavillaan Hämeenlinnassa. 

Joni Okkonen esiintyi myös yksin ilman bändiä. Hänen lauluaan on hienoa kuulla! 

Kaarina Partanen huolehti ravintolapuolesta ja minä sain keskityttyä
tuotemyyntiin. Sisällä Heidi Salin teki voileipiä ja keitti kahvia. Tuula Innala
huolehti parkkiohjauksesta, tervetulleeksi toivottamisesta ja kävijämäärän
laskemisesta. Hieno henkilökunta!

Oli hienoa saada tutustua myös Juha Ahoon ja hänen mukavaan
vaimoonsa Tiinaan. Tapaamme varmasti pian uudelleen! 

"Kanta-Hämeen kakstahtimiehet" eli Warren Woima,
yllätysjäsenenä Juha Aho ja solistia sijaistamassa Joni Okkonen. 

Tähän voikin lopettaa lukemisen, sillä nyt seuraa se negatiiviosio. Tai hyppää valitusten yli suoraan loppuun. 

*****

Taas mietittiin Lassin kanssa, että voisi sitä aikaansa käyttää mieluummin vaikka sienimetsässä ja telkkaria katsellen kuin järjestämällä tällaisia stressaavia yleisötapahtumia.

Yksityiskohtien miettiminen ja pikkujuttujen touhuaminen alkoi jo viikkoja ennen. Kaksi viimeistä päivää raadoimme tosissamme. Ruoka-ainesten ja myyntituotteiden keräämistä ja kaivamista, juuresten pesua ja pilkkomista, kaupoissa käyntiä, lienten keittoa, pöytäliinojen pesua ja koristelujen mietintää, mattojen kantoa ja asettelua, pöytien ja tuolien kantamista, kylttien kirjoittamista ja pystytystä, lainattavien tavaroiden hakua. Ja sitten se ruoanlaitto: torstaina kokeilua, perjantaina piirakoiden paistoa ja juuresten hakua, pesua ja pilkkomista, lauantaina kello soimaan viideltä ja sopankeittoon.

Heidi ja Kaarina huolehtivat pääosin ravintolan sisustuksesta eli mattojen levityksestä, pöytien laitosta ja tarjoilupöydän täytöstä, minä myyntituotteiden laitosta, kyltityksestä ja kaikesta siihen liittyvästä. Lassi kokkasi ja riensi sitten roudaamaan bändikamoja.

Tällaiset kiireiset ja tiettyyn aikatauluun sidotut, stressaavat tilanteet tuovat huonot puoleni näkyviin. Hermoilen, kiukuttelen ja tiuskin. Minun ei pitäisi järjestää itseäni tällaisiin tilanteisiin. Nyt hermoilin etukäteen erityisesti siitä, tuleeko liikennekaaos. Meiltä puuttui liikenteenohjaaja! (Tuula pelasti tilanteen, huh! Eikä mitään liikennekaaosta ollut lähelläkään. Moni osasi jättää auton kauemmaksi, ja Lassi oli nauhoittanut ja trimmannut parkkeeraukseen sopivan alueen hienosti.)

Tienvarren muovikrääsä hävettää yhä. Ilmapalloja, muovinauhaa, kylttejä. Varmaan kaikki ohiajajat huomasivat, että meillä jotain tapahtuu, mutta hyvin harva niiden perusteella meille tuli.

Kaksi päivää ennen tapahtumaa tullut, valtavaan muovikäärepaljouteen pakattu materiaalilähetys aiheutti tyrmistyksen ja ärtymyksen. Tässäkö on maatalousväen ymmärrys ympäristöstä! Saatekirjekin oli painettu yksipuolisena kartongille.

Vaaleanpunainen ja liila eivät todellakaan sovi tilamme imagoon. Ehkä tarkoitus oli erottua syksyn maastosta, mutta ei sittenkään vaaleanpunaista! Oranssi, keltainen, ruskea – ne olisivat aiheeseen sopivia ja silti erottuvia. Kurpitsanoranssi, auringonkukankeltainen, perunanruskea. Porkkananpunainen, maa-artisokankeltainen, mullanruskea. Ilman ilmapalloja pärjäisimme myös mainiosti, nyt pelkäämme niiden lennelleen jonnekin ojien varsille muovikeppeineen. Ja tarrat olivat kaikista turhimmat!

Nauha oli käyttökelpoista, mutta eikö sekin olisi voinut olla vaikka kreppipaperia. No, ehkä sitä ei nykyään saa mistään. Se, että siihen on painettu Lähiruokapäivän logo, ei tuo mitään lisäarvoa, kun ei se mihinkään näy.

Niin ja se logo. Tai siis merkki. Tämä uusi logo on melkein vielä huonompi kuin entinen. Tuollaisia tekevät alakoululaiset: pientä piperrystä, joka ei erotu eikä ainakaan jää mieleen. Miksi siihen on pitänyt tunkea niin monenlaisia pikku kuvia? Ja moniko tila tuottaa kalaa? Teksti tikkukirjaimineen ei kuitenkaan erotu kunnolla kauas. Ennen muuta se on tyylitön. Eihän se toki haittaisi mitään, samantekevää meille, mutta nythän oli tarkoitus haukkua kaikki.

Ja nyt meillä on myös kasa rintanappeja. Miksi ihmeessä? Ne olisi kai pitänyt laittaa henkilökunnan rintaan, mutta ne olisivat olleet lähinnä naurettavia. Onneksi unohdimme ne, yksi kyllä kieltäytyi jo etukäteen.

Ah, ja se tilakyltti, joka kai oli tarkoitettu tienvarteen. Eihän sillä tehnyt yhtään mitään! Se oli pieni, pienitekstinen ja yksipuolinen. Ja vaaleanpunainen! Huh. Tienvarressa siitä ei olisi ollut minkäänlaista hyötyä. Nostin sen nojaamaan yhtä teltanjalkaa vasten.

QR-koodin sisältäneitä A4-kartonkilappuja, joissa toivottiin palautetta päivästä, yritin ripustella sinne tänne ja levitin loput pöydille. Toivottavasti joku ne huomasi.

Minulle soitettiin etukäteen ja kysyttiin suostumusta kommenttien antoon puffeja varten. Mainostoimisto siis oli tekemässä jotain ennakkomainontaa. Lupauduin, ja kerroin milloin olen tavoitettavissa (siis lähes aina). Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Vähän odottelin, toivoin että markkinointia olisi tehty. Olikohan asialla ihan asiansa osaava mainostoimisto?

Se organisaatiosta. Omissa mokissa riittää enemmän ruodittavaa. 

Oma markkinointini jäi melko vähäksi. Tein Facebook-tapahtuman, jota jaoin osalle kavereistani sekä melko moneen ryhmään. Maksullisia lehtimainoksia en laittanut. Paha sanoa, olisiko kannattanut. Kesällä väkeä tuli kuitenkin puolet enemmän, vaikken silloinkaan mainostanut juuri mitenkään. Syitä voi olla kaksi: joko väki vain liikkuu kesällä enemmän tai sitten Avoimet maatilat –päivän organisaatio hoiti markkinoinnin tehokkaammin.

Ongelmahan meillä on aina se, ettei meille mitenkään mahdu kauhean paljon väkeä – ja varsinkaan autoja -, ja jos taas väkimäärä jää kovin pieneksi, on vaivannäkö ollut turhaa. Sekä mainostus että ruokamääriin varautuminen on siis aikamoista tasapainottelua.

Odotimme enemmän väkeä. Kesällä kävijöitä oli 130, nyt kello 14:ään mennessä vasta 47. Oliko kaikki vaivannäkö ihan turhaa?

Kiire tuli silti. Jotenkin aina ihmiset tulevat ryppäinä, ja minä koen, että kaikkia pitäisi palvella samalla sekunnilla. Hermoilen, jos syntyy jono, enkä ehdi keskittyä juuri heihin, joiden kanssa kulloinkin juttelen. Monellekohan olen kääntänyt selkäni epäkohteliaasti huomaamattani? Ja tutut, joita tuli kaukaakin, heitäkään en ehtinyt riittävästi huomioida.

Verannalla olisi pitänyt olla rauhaisaa ruokailutilaa omaa rauhaa kaipaaville. Se oli tarkoitus, mutta nyt siellä oli piirakoiden ja ylimääräisen tavaran säilytyspaikka.

Kirjoja ei ostanut kukaan. Olin pettynyt. Kesällä niitäkin meni useita. Olin uskonut, että ainakin Lähteen rannalla elämää olisi ostettu, kun esitteessä kerrottiin hinnan olevan joustava ja rahojen menevän löytökoirille.

Juureksiakaan ei paljon mennyt. Turhaan oli Kaarina kaivanut maasta saavillisen maa-artisokkaa ja laarillisen perunaa. Maa-artisokkaa ei ostanut kukaan, tosin ne unohtuivat tuoda esillekin. Porkkanoita ja punajuuria osti vain harva, papuja ei kukaan! Lehtikaalille ja mangoldille olin keksinyt mahtavan tuoresäilytystavan, mutta juuri kukaan ei ostanut niitä.

Luulimme, että valkosipulimme, joita ei enää ole kovin paljon, menevät kaikki. Väärin luultu. Valkosipulia ostettiin vain kappaleittain, ei kiloittain. Olisi kannattanut laittaa niille kappalehinta, olisi päässyt helpommalla. Pitää muistaa jatkossa laittaa kilohinnan vaihtoehdoksi kappalehinta. Chileiltä ja sipuleilta puuttui hinta kokonaan, se piti keksiä lennossa.

iZettlen eli maksupäätelaitteen viritys ja iänikuinen uudelleen avaaminen kännykän kanssa oli työlästä ja aikaavievää. Kahden kohdalla lähimaksu ei toiminut, vaan systeemi piti avata aina uudelleen. Toivottavasti maksua ei keneltäkään ole mennyt kahteen kertaan!

Kun kaikki on ohi, on edessä vielä aikamoinen siivousurakka. Nyt Heidi ja Kaarina auttoivat kantamisissa ja mattojen ripustamisessa katosta kuivumaan, mutta sen jälkeen jatkui astioiden pesu, lajittelu ja kantaminen ja ruokien pakastukset sun muut. Pöytäliinojen ja pyyhkeiden pesu jatkuu vielä päiviä.

Ja minä pöljä ostin vielä kertakäyttöastioitakin! Käytämme aina oikeita astioita, mikä lisää työtaakkaa erityisesti siksi, että kaikki mukit ja lasit ovat eri paria, vanhoja sieltä täältä kertyneitä. Niiden kantaminen ja säilytys on oma kommervenkkinsä. Nyt pelkäsin, että niitä ei ehditä pestä tarpeeksi nopeasti (jos väkeä tulee 200), joten ostin sittenkin vähän ekokuppeja ja –lautasia sekä puuhaarukoita ja –lusikoita. Turhaan! Ennestään meillä kaapissa on 15 vuotta vanhoja muovilusikoita ja kertakäyttölautasia, nyt se koskaan hupenematon varasto vain kasvoi.

Ruokia jäi kauheasti. Pakastimeen ei mahdu enempää keittoja ja piirakoita! Leivät pitää levittää kuivumaan kanoille ja koirille. Niitä riittää vielä pitkään. Samoin kahvia on monta pakettia, miten minä en osaa arvioida, paljonko sitä tarvitaan? Mehän emme suodatinkahvia yleensä juo, joten täytyy viedä ne vaikka tuliaisiksi jonnekin.

Ihan turhaan olin purkittanut ja pussittanut kuivasieniä. Kuka nyt syksyllä sellaisia ostaisi? Sienten syöjät keräävät itse sienensä näin loistavana sienivuonna. Ensi vuonna varmaan tämänvuotisia pidetään jo vanhoina, vaikka tosiasiassa hyvin kuivatut sienet säilyvät hyvinä vuosikymmenet.

Nukkumiset jäivät vähiin sekä kiireen että ylikierroksilla käymisen vuoksi. Kyllähän pari päivää voi olla vähilläkin unilla, mutta harmi on siinä, että kun itse tapahtuma on, meidän pitäisi olla skarppeja ja hyväntuulisia. Nyt Lassista näki selvästi, ettei hän ollut ihan terässä, ehkä minustakin. Lassin piti vielä esiintyäkin, ja olen nähnyt ja kuullut parempiakin keikkoja häneltä. 

*****

Toivottavasti kukaan ei nyt näiden marinoiden ja valitusten jälkeen luule, että päivä olisi ollut huono. Ehei, hyvä päivä meillä oli! Keräsin vain kaikki mahdolliset valittamisen aiheet kokoon. Tuskin moni niitä jaksoi lukeakaan, ja hyvä niin.

Mitä siis teemme jatkossa? Vieläkö meille tulee tällaisia tapahtumapäiviä? Oletan, että jatkossa keskitymme kesään. Ehkä täytyy yrittää myös helpottaa työtaakkaa. Vähemmän erilaisia keittoja – nyt vaihtoehtoja oli neljä – ja vähemmän piirakoita. Mutta musiikkia on ainakin mukana.

Tosin kesällä ei syksyn satoa vielä ole, mutta ehkä ihmiset osaavat sitten tulla syksyllä uudestaan, kun ovat kesällä käyneet. Meillehän voi tulla melkein milloin vain!