Täydellisen syysaterian ainekset

Lassi on kokki, mutta hän itse on kovin pieniruokainen. Kuluu siis usein päiviä, jolloin hän ei laita lämmintä ruokaa ollenkaan. Toki hän tekee, jos minä pyydän. 

Tänään pyysin. Sanoin, että meillä on niin paljon upeita, herkullisia ja laadukkaita ruoka-aineita, että kyllä meidän oikeasti pitäisi niitä myös syödä. Lassi lupasi laittaa illalla ruokaa. Hätävaraksi jouduin syömään omenapiirakkaa nälkääni. 

Samalla mietin, mitä kaikkea illan ateriaan tulisi.  

Eilen poimin puolukoita metsässä, tänään omassa pihassa.


Lähes kaikissa ruoissamme on chiliä, valkosipulia ja sipulia. Niitä siis ainakin. Mitä muuta?

Luettelen: perunaa, porkkanaa, punajuurta, purjoa, papuja, portulakkaa, persiljaa, puolukkasosetta ja pihlajanmarjakaprista. Ja peuraa. Miksi juuri niitä? No, ne alkavat kaikki p-kirjaimella. 
Eilen keräsin puolukoita metsässä, tänään omassa pihassa.

Ei, täytyyhän ruoassa muutakin olla. Sieniä! Ehkä tattikastike peuranpaistin ja uunijuuresten oheen? Ja uunijuureksiin myös maa-artisokkaa, se on herkkua. Sitten salaatti: portulakan lisäksi ainakin tomaattia ja kurkkua. Voisi tavallista salaattiakin hakea kasvimaasta, sitä kyllä syömme harvoin. Ja omenaa, joko salaattiin tai pataan. Lisukkeena myös Lassin kurkkusalaattia. Ja omenachutneya. 
Vihannesportulakka, tomaatit ja kurkku muodostavat salaatin rungon.
Pienet tomaatit pääsevät salaattiin, isot pataan. 

Huomenna voin kertoa, millaisen aterian sain. 
Mutta hei, kaikkia näitä aineksia saa käydä ostamassa täältä meiltä Solstrandista. 
Emme millään saa kaikkia kasvimaan tuotteita käytettyä itse. Tervetuloa! 
Kesäkurpitsaa? Ei, ei varmaankaan kesäkurpitsaa. Sitä syödään päivittäin muutenkin. 

Kommentit