Valkosipulin syysistutusten aika on nyt

On taas se hetki vuodesta. 

Valkosipulien istutus on siis käsillä. Miehet valmistavat maata. Minua tarvitaan onneksi vain kynsien irrottelussa ja maahan tökkimisessä sitten, kun kaikki on tehty valmiiksi. Minä laiskuri!

Valkosipuli on työlästä kasvatettavaa. Tai kyllähän muutama sipuli kasvaa vaikka kukkapenkissä, mutta jos sitä kasvattaa ihan kunnolla, niin työtä riittää lähes ympäri vuoden. Jos taas pellot olisivat oikeasti isot, hommat hoituisivat koneilla. Meillä koneita ei ole. Maat ovat Lassin itse kasvimaiksi kuokkimat, ja maa on kivistä ja mäkistä. Kaikki tehdään yhä käsin. Onneksi vanha ystävä Hannu käy rankimpina aikoina auttamassa.

Ensin maa siis pitää valmistella. Syksyn aikana rikkaruohot ovat vallanneet maan. Juurakot pitää poistaa ja sitten tuodaan kottikärryllä lantaa, joka sekoitetaan multaan. Onneksi läheisen Pelto-Seppälän tilan ihana vanhaisäntä Ari on taas tuonut lantakuorman traktorilla pihaan. Vastalahjaksi viemme aikanaan valkosipulia heidän puotiinsa. Lehmän- ja hevosenlannan lisäksi käytämme meidän oman kanalamme pehkua. 

Sitten tehdään rivit ja niihin kolot, joihin kynnet peitetään. Ensin on tietysti pitänyt irrotella kynnet. 

Osa istukkaista on "nappuloita", viime vuoden itusilmuista kasvatettuja yksikyntisiä. Mutta suurin osa kasvatetaan kynsistä. Siemeniä valkosipuli ei Suomessa tuota.


Siemenkynsiksi kelpuutamme vain keskikokoisia kynsiä. Ei se oikeasti niin kovin tarkkaa ole, mutta punnitsemme silti rajatapaukset. Alle 5-grammaiset jätämme syöntiin, samoin yli 10-grammaiset. Tosin tällä kertaa osa sipuleista oli niin valtavia, että jouduimme nostamaan ylärajaa 12 grammaan. 

Viime vuonna - siis tämän vuoden sadossa - meillä oli peräti yhdeksää eri kantaa. Olimme hankkineet siemensipuleita useasta eri paikasta. Se oli hyödyllinen kokeilu: nyt tiedämme, mitä haluamme. Emme tahdo enää ranskalaisia lajikkeita emmekä varsinkaan ulkomaista siemensipulia. 

Pehmytkaulaisia lajikkeita oli kiva kokeilla, mutta emme kuitenkaan enää tahdo niitä. Letityskään ei minulta alkanut sujua. Jätän sen suosiolla niille, jotka osaavat - ei muuten ole helppoa! 


Eilisiltana irrottelimme kynnet valmiiksi ja lajittelimme ne kolmeen joukkoon, pieniin, keskikokoisiin ja isoihin. Tai itse asiassa joukkoja oli useampiakin, olihan joukossa pari pilaantunutta kynttä ja muutama epävarma. Valkosipuleista ei koskaan voi olla ihan varma; päälle päin hienolta näyttävässä sipulissa voi tietysti olla jokin huono kynsi sisällä. Usein sen kuitenkin tuntee puristelemalla. 
Kuoret ovat hyvää kuiviketta kanalaan. Meillä kaikki kiertää. 

Emme vielä laskeneet maahan laitettavien kynsien määrää, mutta niitä pitäisi olla parituhatta. Lisänä tulevat sitten ne pallukat sekä itusilmut. 

Syysistutukset pitää tehdä ennen kylmän tuloa. Liian aikaisin istutetut voivat nousta maasta jo syksyllä ja paleltua tai ainakin kärsiä talvella. Joskus meiltä on istutus jäänyt myös liian myöhään. Kuoppien teko rautakangella jäiseen maahan pimeässä ei ole nautittava kokemus! Kuoppien täyttökään ei jäisessä maassa onnistu, jolloin kynnet jäävät kuoppaan oman onnensa nojaan. Monta epäonnistumisen mahdollisuutta on olemassa, ja optimaalinen ajoitus on joskus onnenkauppaa. 
Tänä aamuna olivat lätäköt jo vahvassa riitteessä.
Päivästä tuli tuulinen ja kylmä,
mutta aurinko sentään lämmitti maan muokkaus- ja kylvökuntoon. 


Kommentit