Tatti-kasvispaistos

Syksy on uuniruokien aikaa. Mekin olemme innostuneet yhä useammin tekemään ruokaa uunissa. 

Tällä kertaa teimme juurespaistosta, jossa lähes pääosassa oli purjosipuli. Sitä kun meillä nyt tänä vuonna on runsain mitoin. 

Tällaisen uuniruuanhan voi tehdä lähes mistä vain juureksista ja kasviksista, ihan oman maun ja tilanteen mukaan. Siksi en taaskaan tahdo antaa täsmällistä reseptiä. 

Suurin työ näissä uuniruoissa on pilkkomisessa. siinäkin voi harrastaa omaa luovuutta - olisi ollut hauskaa, jos nuo porkkanat olisivat olleet ohuina siivuina kuten perunakin. Pienet porkkanakuutiot jotenkin tuovat mieleen vain kaupan juurespakasteet. 

Kuivatut sienet sopivat tällaisiin uuniruokiin mainiosti. Ne imevät itseensä nestettä ja hautuvat herkullisiksi. 


Mutta myönnän: Tässäkin uuniruoassamme on peuraa. Se ei olisi välttämätöntä, mutta meillä nyt sitä on. Myös liemi on peuran liha-luulientä. Keitämme siis metsästäjiltä saatuja roippeita, ja osa lihoista menee koirille, osa meille ihmisille. Liemi on se päätuote. 

Yhtä hyvin tuollaisen uuniruoan voi tehdä veteen tai kasvisliemeen, miksei munamaitoonkin. Meillä kanat munivat tällä hetkellä sen verran harvakseltaan, ettemme ole vähän aikaan tehneet munaruokia. 

Selvää on, että meillä kaikki tämän ruoan ainekset ovat itse kasvatettuja. Kaupasta on vain suola sekä Liekkiö-hillokkeen siirappi, sokeri ja viinietikka. Chilit, yrtit, vihannekset ja juurekset ovat tietysti itseltä, samoin lisuketomaatit. Mutta jos niitä ei itsellä ole, niin tietysti kaupasta saa ostettua. Tai meiltä.
Punajuurisäilykettäkin tein juuri toissapäivänä. Isot punajuuret säilyvät kellarissa sellaisinaan pitkään, mutta pienet keitin etikkaliemeen. 


Kommentit