Lastuja

Pureskelu on koiralle perustarve. Olisin kuitenkin tyytyväinen, jos tuo perustarve kohdistuisi vain puruluihin eikä kirjallisuuteen. 

Peppiä viehättää monenlainen kirjallisuus, mutta erityisen houkuttelevia ovat nahkakantiset kirjat. Olemme menettäneet muun muassa Sillanpään kootut teokset. 

Eilen menivät Juhani Ahon lastut, muun muassa tämä Uusia lastuja vuodelta 1892. 

Kyseessä oli Lassin professori-isoisän teokset, jotka olisi ollut ihan mukava säästää. 

Mielenkiintoista oli silti nähdä kirjojen sisään. Niihin oli sidottu vanhoja, ruotsinkielisiä sanomalehtiä. 

Ystäväni Marjo Viitanen, joka on kirjansitoja, kertoi sen olleen tuohon aikaan tavallista: "Ensinnäkin tietysti paperi on ollut kallista, kannattanut kierrättää. Toisekseen saman aikakauden paperi käyttäytyy kosteus- yms. oloissa samoin kuin kirjan muut osat (turpoaminen kosteudessa jne. ), joten se on turvallisin materiaali. Monesti vanhoja sivuja on myös vehnäjauholiisterillä laminoitu kansipahviksi, sillä tavoin historioitsijat ovat saaneet käyttöönsä paljon materiaalia, tilikirjoja ja muuta, mitä ei olisi sellaisenaan säästetty, mutta jotka näin ovat säilyneet ”piilossa” vuosisatoja, toisten kirjojen sidontamateriaalina.

Kyse ei ole siitä, ettei Pepille olisi tarjolla purtavaa. 

Meillä on hyllyllinen erilaisia puruluita. 

Aina ne vain eivät jostain syystä kelpaa. Kirjat ovat kiinnostavampia. 

Mietin, hakisinko Pepille kassillisen poistokirjoja kirjastosta. Ei kyllä sekään oikein järkevältä tunnu.