Peuran paisti uunissa

Riistaa syödään nykyisin monessa kodissa, sillä kauriiden ja peurojen kannat ovat kasvaneet todella runsaasti. Esimerkiksi Etelä-Hämeen toimialueelle myönnettiin tälle kaudelle 1266 hirvilupaa ja peräti 12 638 kaatolupaa valkohäntäpeuralle (=valkohäntäkauriille). Metsäkauriin kaatoon ei tarvita lupaa ollenkaan.  

Meillähän ei syödä tehokasvatettua lihaa lainkaan, mutta riistaa meillä syödään hyvällä halulla. Joskus meillä on myös lammasta tai jopa jotain muuta luomulihaa, joten oikeasti en voi väittää olevani varsinainen kasvissyöjä. Kalaa syömme ihan viikoittain.

Nyt joulupöydässä meillä oli peuranvasan paisti. Tai oikeastaan siinä oli sekä sisäpaisti, ulkopaisti että kulmapaisti eli kokonainen peuranvasan takakoipi, yhteensä noin 3,5 kilogrammaa. Eihän se kaikki tietenkään kerralla syödyksi tullut. 

Paisti oli laitettu jo syksyllä pakastimeen 
ja nostettiin nyt hyvissä ajoin ennen jouluaattoa sulamaan. 

Peuran paistin valmistus Lassin tapaan

Sulatettu vasan takakoipi (tai pienempi paisti) hierotaan kauttaaltaan suolalla
Suolauksen päälle pintaan hierotaan tahnaa, jossa on:
- ruokaöljyä
- hienonnettua valkosipulia
- timjamia
- suppilovahverojauhetta

Paisti laitetaan kuumaan 250-asteiseen uuniin uunipellille tai uunivuokaan. 
Paistetaan kuumassa 10 minuuttia, jonka jälkeen uunin lämpötila lasketaan noin 100 asteeseen. Lihan paksuimpaan kohtaan laitetaan paistomittari.  
Uunipellille tai vuokaan lisätään nyt vettä ja pidetään huolta, että vettä riittää koko paistamisen ajan, jotta uuni pysyy kosteana ja jottei liha pala. 
Vuoassa olevaan veteen valuu myös tahnaa, jolla liha on voideltu. Se muodostaa hyvän nesteen, jolla lihaa valellaan noin puolen tunnin välein, lopuksi useamminkin. Loppu neste otetaan talteen kastikkeen pohjaksi. 
Liha on lähes kypsää, kun paistomittari näyttää noin 65-75 astetta. Silloin paisti nostetaan uunista pöydälle tai liedelle ja peitetään voi- tai leivinpaperilla. Päälle levitetään vielä pyyhkeitä ja jotain painoksi. Näin paisti pysyy lämpimänä ja kosteana. 
Lassi valeli paistia tiheästi ja nosti sen uunista, kun paistomittari näytti 72 astetta. 
Joulupöydässämme peuranpaisti korvasi kinkun, mutta toki peura sopii syötäväksi mihin aikaan vuodesta tahansa. 

Luista tehtiin tapaninpäivänä mainio hernerokka, mutta siitä lisää omassa päivityksessä. 

Kommentit