Kaikki kokit tietävät, että paras lihaliemi tulee keittämällä pitkään lihaisia luita. Silti suurin osa riistan luista jää käyttämättä. Peuroja, kauriita ja hirviä on niin paljon, että metsästäjät eivät niitä jaksa keitellä.
Ottajia luille ja lihanroippeille varmasti olisi. Ongelma on vain kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen ja toki myös terveysmääräykset.
Mahdotonta riistan luovuttaminen edelleen ei ole. Ruokaviraston mukaan metsästäjä tai metsästysseura saa myydä tai muuten luovuttaa pieniä määriä luonnonvaraisten riistaeläinten tarkastamatonta lihaa. Silloin lihan pitää mennä suoraan yksityishenkilön omaan käyttöön. Tarkastamatonta lihaa saa luovuttaa myös leikattuna tai jäädytettynä, mutta siitä ei saa valmistaa luovutettavaksi mitään tuotteita, kuten jauhelihaa, makkaroita tai palvilihaa. Kolarihirveä voi myydä myös riistanhoitoyhdistys tai poliisi, mutta silloinkin vain suoraan lopulliselle kuluttajalle.
Mutta tarkastamattoman lihan myynnistä on myyjän tehtävä ilmoitus toiminnan rekisteröintiä varten kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Myyntipaikka voi olla esimerkiksi metsästäjän koti tai lahtivaja ja sen tulee olla ilmoitettu elintarvikehuoneisto.
Käytännössä siis "tavallinen ihminen" melko harvoin saa riistalihaa hankittua. Meillä onneksi Lassi on metsästysseuran jäsen. Niinpä minäkin saan lihaa syödäkseni. Minähän vältän lihansyöntiä; syön vain kalaa, joskus lammasta ja sitten sitä riistaa.
Jostain syystä minua ei yhtään häiritse käsitellä lihaa, päinvastoin. Minusta tuntuu hyvältä, että ammuttu eläin tulee käytettyä mahdollisimman tarkkaan.
Tänään sain käsiteltyä ilmeisesti jahtikauden viimeisen peuranvasan roippeet. Verannalla odottaa nyt useita pusseja lihaa, kulhollinen puhtaaksi kaluttuja luita sekä litrakaupalla mahtavaa lientä. Ne saavat jäähtyä siellä ennen pakastimeen panemista. Osan syövät koirat pakastamatta.
Onhan käsittelyssä työtä: kolme tuntia siinä taas vierähti. Tai siis paljon enemmänkin: Lassi toi lihat kotiin, pilkkoi ne sahalla niin, että ne saatiin tiiviisti mahtumaan kahteen 16 litran kattilaan ja keitti niitä sitten noin kuusi tuntia. Kun keitokset olivat jäähtyneet, oli minun vuoroni.
Peuran liha on niin rasvaista, että käsien saaminen puhtaaksi jälkikäteen on työlästä. Siksi olen siirtynyt käyttämään muovihanskoja, vaikka en niitä yleensä harrasta. Nostan ison kattilan lavuaariin, kokoan viereen neljä suurta astiaa ja ryhdyn hanskat kädessä erottelemaan luita ja lihoja.
Parhaat lihat menevät itselle yhteen astiaan. Luut menevät toiseen astiaan ja rasvat kolmanteen. Suurin astia on koirien lihoille, ja siihen menevät kaikki vähänkään epämääräiset osat: kalvot, jänteet, pehmenneet rustot, rasvaisimmat palat.
Kun erottelu on tehty, alkaa pussitus. Koirille tarkoitetut menevät leipä- ja hedelmäpusseihin, jotka meillä tietysti aina käytetään uudelleen. Omaan käyttöön tarkoitetut lihat saavat kuitenkin neitseelliset pakastuspussit. Pussit imetään tyhjäksi ilmasta tuollaisella vekottimella, jolla ehkä on nimikin, mutten sitä tiedä tai muista. Mainio vehje joka tapauksessa!
Pussin päälle tulee vielä maalarinteippi, johon tussilla kirjoitan sisällön ja päivän. Sitten vien pussit verannalle esikylmenemään, aamulla ne voi sitten siirtää pakastimeen. Koirien pakastin on ulkorakennuksessa, oma tietysti keittiössä.
Sitten on vielä liemi, jota tulee paljon. Jos keitettävää on useampia kattilallisia, keitämme yleensä toiset satsit samoissa liemissä, jolloin tulee vahvaa "tuplalientä". Silti sitä on paljon. Ne pakastan litran "partaäijäpurkeissa", joka on nimitys litran jugurttipurkeille. Nimitys tulee siitä, että kuvassa on mies, jolla ei ole partaa. Kaikki tunnistavat nimityksen, koska kuvan mies on niin helposti muistettava.
Partaäijäpurkkien haittapuoli on, että ne vievät paljon tilaa pakastimessa. Käytän myös tavallisia, neliskanttisia pakastusrasioita.
Kaiken tämän jälkeen edessä on se ikävin vaihe: jälkien siivous. Kattilat ovat työläitä pestäviä. Itse asiassa koko homma ei oikein sopisi koirattomalle. Koirat nimittäin esipesevät kattilat eli nuolevat enimmät rasvat niistä. Kaikkihan tietävät, ettei viemäriin saisi päätyä suuria rasvamääriä. Ilman koiria pitäisi varmaan keksiä jonkinlainen keino pyyhkiä rasvat kompostiastiaan. Onko sinulla jokin ratkaisu tähän?
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!