Annan evakkomatka

Äitini Anna lähti Karjalasta evakkomatkalle seitsenvuotiaana. 

Paljon olen viime päivinä miettinyt myös pienen Annan yksinäistä evakkomatkaa ja oman paikan etsintää uusilla, aina vaihtuvilla kotiseuduilla. 

Lukuisien muiden tavoin heräsin kiinnostumaan suvustani ja äitini tarinasta liian myöhään. Jotain sentään sain kysyttyä ja kirjoitettua talteen ennen kuin sairaus vei niin hyvät kuin huonotkin muistot. Parikymmentä vuotta sitten otin asiakseni kysyä Annalta niin paljon kuin vain osasin, ja kirjoitin hänen kertomansa asiat talteen mahdollisimman tarkasti. Paljon oli kuitenkin jo ehtinyt unohtua ja jotkin asiat olivat saattaneet matkan varrella jo muuttuakin. Niin ihmisen muisti toimii. 

Nyt Anna on 90-vuotias ja asuu hoivakodissa Espoossa. Hän on fyysisesti sitkeä, mutta puhekykyä hänellä ei enää ole. 

Tässä nyt Annan muisteluita osittain suoraan muistiinpanoistani kirjoitettuna, osittain tiivistettynä. 

Hotokka, Muolaa, Karjala

"Karjalassa ehdin kuukauden verran käydä koulua ennen kuin lähtö tuli. Koulussa piti aina mennä ikonin eteen rukoilemaan, ettei tapahdu mitään pahaa. Iltarukoukset piti myös lukea. 

Asuin Uschanoffien kanssa, en muista kuinka pienestä asti. Syntynyt olen Kyyrölän kylässä, ehkä noin 20 kilometrin päässä Hotokasta, missä Uschanoffit asuivat. He olivat kauhean kilttejä. Lähin talo oli Hömpän talo. Hömpällä oli paljon lapsia, en tiedä mihin he sitten lähtivät."

Anna Korelin vuotta ennen lähtöään Muolaasta.

"Uschanoffeilla oli kauppa. Ennen sotaa juoksuhautojen rakentajat tulivat kaupalle ja polttivat tupakkaa. Sitä sotaa valmisteltiin jo puoli vuotta aikaisemmin, vaikkei siitä kirjoiteta. Kesällä ne jo olivat siellä. Keräsin klubiaskeja."

Lähtö junalla

"Lunta oli kauheat kinokset, kun tultiin pois. Reellä mentiin. Naapurin ukko vei hevosella asemalle, ehkä 10-15 kilometriä oli sitä matkaa, ja lähti takaisin. Ukko sanoi, että hän ei lähde kotoa minnekään.

Junalla härkävanussa jatkettiin. Välillä juna pysähtyi, että pääsi metsään pissalle. Syömisestä en muista mitään, mutta en nälästäkään, niin että kai sitä sitten syötiin jotain. Oli pimeää ja ahdasta, kai kaksi päivää matkustettiin. Ei siellä ollut penkkejäkään. Viipuriin se juna tuli, mutta siitä eteenpäin en muista mitään. Vain sen Karjalan muistan, puut ja järvet ja kaikki."

Loimaalle

"Juna meni loppujen lopuksi Loimaalle. Siellä oli Seppälän talo, iso, iso pirtti ja sali. Leskirouva kai siinä asui toisessa päässä taloa. Meitä oli aika paljon siinä isossa tuvassa. Siellä oli ihan kiva olla, oli vissiin muita lapsiakin, sukulaisia. 

Kai siellä Loimaalla käytiin kouluakin, mutta ei tapahtunut mitään, mikä olisi jäänyt mieleeni. Vuoden verran minä siellä olin. Kakaroita oli kauheasti."

Annan mieleen olivat jääneet kesäiset heinäladot ja talviset liukumäet. Ylipäänsä koko Loimaan aika oli hänen muistikuvissaan onnellista. "Rintamamiehille leivottiin leipiä ja pakattiin niitä laatikoihin. Ei nähty ainakaan nälkää."

Uusikaupunki

Ilmeisesti Loimaalta Anna joutui lastenkotiin Uuteenkaupunkiin. Siellä hän ehti olla niin kauan, että kävi kouluakin. Siitä on muistona valokuva vuodelta 1940. 

Huomiota herättää se, että kaikilla tytöillä on lyhyet hiukset. Vain eturivin keskimmäisellä tytöllä saattaa olla letit. 

Nauvossa ja Sauvossa

"Sieltä minä kai jouduin lastenkotiin, mutta en muista, missä se oli, enkä muista kauanko siellä olin. Sen muistan, että ennen kuin jouduin Sauvoon, olin ollut kaksi vuotta koulussa. Ainakin yhden kesän olin Turun lähellä jossain Nauvossa kai. Se oli kauppaneuvos, jolla oli harjatehdas. Tädin nimi oli Sylvia, en muista sukunimeä. Heillä oli aikuinen tytär, joku neuvoja tai sosiaalihoitaja tai sellainen, se kai minut oli valikoinut.

Nauvossa oli ihana kesä. Siellä oli ihanat sängyt ja hyvää ruokaa ja kaikkea. Meitä oli minun lisäkseni kaksi poikaa sen kesän. Kaksi palvelijaakin oli, jotka toivat aulaan aamiaisen. Toisen nimi oli Inger, se oli kauhean kiva. Se setä tuli joka lauantai laivalla ja toi kaikkea hyvää ja heitteli ja halasi. Seuraavana jouluna olin niiden luona Turussa. Asunto oli Turun torin lähellä, lähellä isoa kelloa, kai 4. tai 5. kerroksessa. Siellä oli paljon tilaa ja ihanaa. Oli joulurauhan julistus ja joulukirkko Tuomiokirkossa. Kauhean ihania asioita. 

Heidän poikansa nimi oli ehkä Kai. Hän oli sodassa silloin, ja myöhemmin hänestä tuli kai Naantalin kunnanjohtaja. Kun hän tuli sodasta lomalle ja oli käynyt kylvyssä, oli amme ihan kauhean likainen.

Myöhemmin, kun olin jo Sohlbergilla töissä, näin sanomalehdestä että siinä asunnossa siellä Turussa oli huutokauppa. Halusin mennä sinne ja nähdä. Mutta sitten minut käskettiin ylitöihin lauantaina enkä päässyt sinne Turkuun."

Lastenkodista Annan hakivat kaksi naista, jotka hänen mukaansa olivat Lotta Svärd -järjestön naisia. Anna valittiin pienenä ja sievänä tyttönä mukaan, mutta uudessa kodissaan Annalla oli ikävää. Vain opettajaansa hän muistelee lämpimästi. "Se opettaja oli niin hyvä. Muistan kun en enää ollut koulussakaan, tai ehkä jatkokoulussa, kun se Wikblomin täti löi minua niin kauhean kovaa. Menin opettajan luo ja se antoi minulle omenoita."

Opettajan koti oli Annalle turvapaikka, jossa hän kävi Wikblomin tädin kielloista huolimatta. Opettaja ei ollut Lotta Svärd -henkisen tädin suosiossa, vaan häntä pidettiin ilmeisesti arvoiltaan arveluttavana. (Anna yritti käydä tapaamassa tuota opettajaa vielä vuosia myöhemminkin asuessaan jo Helsingissä. Hän näki kaukaa opettajan tyttären, mutta ei uskaltanut mennä juttelemaan.) Kuvassa opettajan perhe sekä Anna. 

Annaa ottolapsenaan pitäneet Uschanoffit yrittivät kuulemma saada hänet itselleen, mutta Emma Wikblom ei antanut vaan ilmoitti, että tyttö on laillisesti adoptoitu hänelle. Annan muistikuvien ja käsityksen mukaan hänet "potkittiin pois" Sauvosta vasta sitten, kun Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin. Hän lähti Kemiöön, jossa joukko sukulaisia oli evakossa. Puutalossa oli kaksi asuntoa, kummassakin huone ja keittiö, asukkaita ennestään kummassakin neljä. Anna oli lapsenlikkana ja kävi iltaisin koulua, jatkoluokkia. Hän pääsi tai joutui myös koulun keittäjäksi. "Sitten muutin pois, eivät halunneet pitää mua siinä asumassa kun olin venäläinenkin."

Venäläinenhän Anna ei tietenkään ollut, vaikka olikin puhunut pienenä venäjää. Ryssäksi haukkuminen oli monen evakon kohtalona läntisessä Suomessa. Se on käsittämätöntä, kun ottaa huomioon, että nimenomaan venäläisiä he olivat joutuneet kodeistaan pakenemaan. 

Helsinkiin

Kahden vuoden kuluttua Anna lähti Helsinkiin, jossa hän asui ensin pommitetussa talossa äitinsä luona Jääkärinkadulla. Sodan päättymisestä oli tuolloin vasta muutama vuosi. Asunnosta puuttui ilmeisesti ulko-ovi ja eteinen. Pian hän meni kotiapulaiseksi ja sen jälkeen tehdastöihin: Airamille, Sohlbergille, Teratelle.

Kotiapulaispaikassa hän tapasi itseään huomattavasti vanhemman miehen, meni naimisiin ja sai kolme lasta. Nuorin heistä olen minä.

Välit äitiin – siis minun isoäitiini -  pysyivät huonoina, samoin veljeen ja tämän perheeseen. Se tuskin on ihme, olihan Anna jätetty selviytymään yksin jo aivan pienenä. Anna ei koskaan juurikaan puhunut äidistään. Joskus teini-ikäisenä otin puheeksi isoäitini ja sanoin, että haluaisin tavata hänet. ”Mitä sinä siitä välität, ei sekään ole koskaan välittänyt meistä.” Pian isoäitini kuoli, eikä Anna mennyt hautajaisiin. Itse kuulin asiasta vasta myöhemmin. 

                                                            ***

Anna jäi Helsinkiin ja muutti vasta eläkeikäisenä Espooseen. Elämä ei ole ollut hänelle helppoa lapsuusiän jälkeenkään. Hän jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Onneksi onnellisiakin hetkiä elämään mahtui, yhtenä niistä varmaankin kuvan istuskelu laiturilla nuorimmaisen eli minun kanssani. Etummaisen lapsen henkilöllisyyttä en tiedä, saatamme olla kesäsiirtolassa Kylmäkoskella, jossa olin viisivuotiaana. 

Kirjoitin tähän tekstiin vain osan asioista, joita Anna minulle tuolloin, parikymmentä vuotta sitten kertoi. Jätin tekstiin kuitenkin muutaman nimenkin siinä toivossa, että joku ihminen Annan elämänkaaren varrelta löytäisi tämän tekstin, haluaisi kenties ottaa yhteyttä ja saisin sitä kautta lisätietoa asioista. Joitakin mm. Uschanoffin suvun edustajia olen vuosien varrella tavoittanutkin, ja heiltä saamistani tiedoista olen kiitollinen.