Nämä Lassin kehittämät kookos-siemenleivät ovat herkullisia ja myös helppoja ja nopeita valmistaa.
Ainekset: 3 kananmunaa
1 dl kookosjogurttia tai kaura-kookos-gurttia
1,5-2 dl erilaisia siemeniä
1 dl mantelijauhoa
2 rkl psylliumjauhetta
2 tl leivinjauhetta
(0,5 tl suolaa)
Sekoita ensin munat ja jugurtti tai gurtti keskenään ja kuiva-aineet keskenään. Yhdistä sitten seokset ja vatkaa seos tasaiseksi.
Levitä seos lusikalla kakkaroiksi leivinpaperille (esim. 9 kakkaraa).
Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.
Siemenet voivat olla esimerkiksi chiaa, seesamia, auringonkukkaa ja pellavaa. Meillä oli mukana myös kurpitsansiemeniä ja ihan vähän rusinaakin.
Me söimme tällä kertaa siemenkakkarat naposteluillallisella, mutta ne sopivat mainiosti vaikkapa aamupalalle. |
Pitääpä kokeilla. Voiko psylliumin sijasta käyttää ihan vehnäjauhoja, kun ei ole keliakiaa tms. perheessä?
VastaaPoista