Suuntana omavaraisuus 2: Mitä uutta teimme viime vuonna?

Tämä on toinen päivitykseni Suuntana omavaraisuus -yhteissarjassa. Sarja ilmestyy joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Tämän päivityksen lopussa on linkit muihin sarjan blogeihin ja kirjoituksiin. 

Aiheet ovat löyhästi yhteisiä, mutta kukin käsittelee niitä omalla tavallaan. Itse aion nyt kirjoittaa siitä, mitä uutta kokeilimme viime vuonna. Kuvituksena on talvisia kuvia meidän puutarhastamme; kuvat kertovat siitä, miltä kasvit näyttävät nyt lumipeitteisinä. 
Tämä on yksi marjapensaistamme, oletettavasti valkoherukka. Vieressä on myös punaherukoita. Mustaherukat ovat alapuutarhassa, muistaakseni joukossa on jokin viherherukkakin. 

Keväällä teimme ensimmäistä kertaa kuusenkerkistä marmeladia ja hilloa. Aiemmin olemme tehneet kuusenkerkkäsiirappia kahdella eri tavalla, keittäen ja auringossa. Lisäksi olemme käyttäneet kuusenkerkkää mausteena kombuchassa ja säilykkeissä. Mutta nyt ensimmäistä kertaa teimme hilloketta, johon jätimme neulaset mukaan. 

Kokeilu oli onnistunut. Tuntuu fiksulta jättää neulaset hilloon (siirapissahan ne siivilöidään pois). Ne tuovat volyymiä ja kuituja. Toki pienimme ne. Hyytelöimiseen käytimme agar agaria; jos sitä käyttää paljon, tulee marmeladia, jos vähän, tulee ohuempaa hilloketta. Molemmat toimivat mainiosti esimerkiksi jäätelön, pannukakun, piirakoiden ja puurojen lisukkeena. 

Voikukannunnut eivät olleet ihan uusi tuttavuus meille, mutta nyt teimme niitä enemmän. Voikukannuppujen keräämisessä on aikamoinen homma aivan kuten kuusenkerkkien keruussakin, mutta kauniina loppukevään tai alkukesän päivänä keruu on mukavaa. "Nunnut" ovat hyviä ja niitä tuli sen verran paljon, että niitä on yhä kellarissa, vaikka niitä on ahkerasti syötykin.
Mustikkapensaat on täytynyt verkottaa kanaverkolla, sillä ne maistuvat kovin hyvin jäniksille. Pensaat ovat vielä melko nuoria ja pieniä, eikä satoa vielä ole saatu kuin suoraan suuhun, sillä aiempina vuosina verkotus on unohtunut. Pensaita on kuusi, muutamaa eri lajiketta. 

Syksyllä kehitimme sitten ihan uudenlaisia säilykkeitä. Aroniat ja pihlajat tuottivat hyvin marjoja viime vuonna, joten halusimme keksiä niille käyttöä. Ensin teimme omena-aroniahilloa ja sitten omenachutneya. Sitten lähdimme kehittämään chutneysta omaa versiotamme. Lisäsimme chilin määrää ja laitoimme mukaan marja-aroniaa ja pihlajanmarjaa. Ne toivat uutta makua ja kohottivat tuotteen terveellisyyttä. 

Mietimme, mikä tuolle paholaisen hillon tyyppiselle tuotteelle sopisi nimeksi, ja lopulta siitä tuli Liekkiö, tumma ja tulinen menninkäisen hillo. Menninkäinen viittaa metsään ja Lassiin, jota olen aina kutsunut menninkäisekseni. Tästä voi lukea lisää Liekkiöstä: 
https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/09/tumma-ja-tulinen-menninkaisen-hillo.html
Pihlajanmarjasäilykkeen reseptiä emme kehittäneet itse, vaan saimme vinkin Lassin ikkunaentisöintikurssilaiselta. Kokeilimme ja ihastuimme. "Pohjolan kapris" sopii ruokien lisukkeiksi ja kapriksen tapaan myös eri ruokiin. Lassi käyttää sitä myös aamiaisruuassaan ihan päivittäin. 
Tohtorinpäärynä. Myyrät pääsivät syömään tätä viime talvena,
mutta kesällä näytti ihme kyllä siltä, ettei se sittenkään olisi kuollut. 
Vanha omenapuu, joka tuottaa useimpina vuosina hienosti omenia. Ne ovat happamia, eivät mitään syömäomenia, mutta sopivat mainiosti piirakoihin ja hilloihin - ja meidän Liekkiöön. 
Samainen omenapuu. 
Valkosipulimaa. Kepit ovat lajikemerkkejä.
Oli meillä sentään kasvikokeilujakin, nimittäin valkosipulilla. Hankimme uudet siemensipulit useista eri paikoista tarkoituksena kokeilla, millä kannalla ("lajikkeella") lähdemme jatkamaan. Meillä oli loppujen lopuksi yhdeksää kantaa, kun mukaan laskettiin meillä ennestään olevat Aleksandra, Kodaver ja Ljubasha. (Ei nyt mennä siihen Aleksandra-kysymykseen lainkaan, sillä nimellä se kuitenkin on meille alun alkaen myyty.) (Ja jos joku ihmettelee, niin kasvilajikkeiden nimet todellakin kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, vaikka kasvien nimet tietysti pienellä.) 

Uudet tuttavuudet olivat nimeltään Sabadrome, Thermidrome, Sabagold, Messidor, "Riksun Santra" ja sitten yksi torilta ostettu, jonka nimeä emme saaneet selville. Osa oli pehmytkaulaisia, osa tuttuja kovakaulaisia.

Kokeilun tuloksena päädyimme siihen, että pehmytkaulaisilla emme tahdo jatkaa. Emme pidä niiden kasvattamista varsiklooneista emmekä oikeastaan myöskään siitä, ettei skeippejä tule. Letityskään ei ole minun puuhaani; yritin, mutta ei leteistä kauniita tullut. Jatkamme siis kovakaulaisilla.

Syksyllä maahan pantiin pääosin kahta kantaa: "Kiukkusavolaisia" ja "Riksun Santraa". Molemmat ovat ilmeisesti Aleksandroja ja erittäin vahvoja, hyvänmakuisia ja isokyntisiä. Jonkin verran vanhoja kantojamme on toisissa penkeissä mm. yksikyntisistä "pallukoista" tulossa. 
Mustamarja-aroniaa käytimme paljon, mutta silti sitä jäi vielä pensaaseen talveksi.
Olen saanut tuon suuren, pihlajanmarjan varteen vartetun pensaan (tai puun)
lahjaksi työkavereiltani kymmenisen vuotta sitten. 
Puuhun vartetun karviaismarjan olen saanut oppilaiden vanhemmilta.
Pidän siitä valtavasti, se on kaunis ja tuottaa hyviä marjoja, joskaan ei kovin runsaasti. 
Luumupuumme (vasemmalla) ovat vanhoja ja tuottavat huonosti satoa.
Oikeastaan niistä kannattaisi laittautua eroon.  
Viime vuoden kokeiluksi voisi vielä laskea sen, että järjestimme ravintolapäivän nyt syyskuun lisäksi myös heinäkuussa. Väkeä oli puolet enemmän kuin on ollut syksyisin! En tiedä mistä suuri suosio johtui, syitä voi olla useitakin. Päivä oli joka tapauksessa erittäin antoisa. Tarjolla oli keittoja ja piirakoita, kombuchaa ja myyntituotteita, soittamassa Lassin bändi Warren Woima ja ihmiset iloisia ja tyytyväisiä. Ensi kesänä taas! 

***
Suuntana omavaraisuus -sarjaa luotsaa Satu Hiilloskorpi Tsajut-blogista apunaan Heikki Korkeala.
Tässä linkit muihin sarjan kirjoituksiin: 


Kommentit

  1. Mahtaneeko jänösille kelvata mikä tahansa hyötykasvi pienenä? Mietin kun meillä eivät mustaherukkapensaita syö, mutta ovat jo ”isoja” puskia. Sitten taas marja-aroniat syövät joka ikinen talvi, eikä ne koskaan pääse isoksi kasvamaan tällä menolla. Nuo itsekeksityt hillojen nimeykset ovat ihastuttavia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät jänikset meillä ainakaan ole syöneet mustaherukoita, eivät silloinkaan, kun ostimme uusia taimia. Nuo mustikat kelpaavat, samoin päärynä. Marja-aroniassa tosiaan on pihlajan varsi, ja sekin on saanut olla rauhassa.
      Kiitos! Etenkin Liekkiö on tosiaan ollut onnistunut tuote myös maultaan ja ravintosisällöltään. Ja Pohjolan kapris on juuri sitä mitä nimi sanoo - en kyllä tiedä, onko Välimeren kapris terveellinen ollenkaan, tuskin ainakaan yhtä terveellinen kuin pihlaja.

      Poista
    2. Katohan, minä sotkin mustikat ja herukat :)

      Poista
    3. Kerrankos sitä ;)

      Poista
  2. Ihanan kuuloisia ruokakokeiluja! Etenkin kaikki valkosipulijutut kiinnostaa nyt, kun laitoin syksyllä ensimmäistä kertaa sitä kasvamaan - jännä nähdä mitä siitä tulee! Kävinkin heti lukemassa jo mainiot vinkkisi skeippien käyttöön, pitää tallentaa se muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipulista olenkin kirjoittanut aika paljon. Voit käydä myös liittymässä meidän fb-ryhmään: Valkosipulitila Solstrand. Näin talvella siellä vain ei tietenkään mitään tapahdu kuten ei kasvimaallakaan :)

      Poista
  3. Vesi oikein herahti kielelle tätä lukiessa. Kuusenkerkkämarmelaadi kuulostaa jännältä, ehkä kokeilen sitä tulevana keväänä. Itselleni kävi pihlajanmarjojen kanssa vähän vanhan-aikaisesti. En sitten jaksanutkaan tehdä niistä mitään, vaikka piha on täynnä pihlajia. No jäipä linnuille enemmän. Mutta aina tulee uusia syksyjä ja uudet marjat.
    Enpä arvannut että valkosipuleissa on noin paljon laatuja. Onko maussa myös eroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet vain ovat erilaisia pihlajanmarjojen suhteen. Joskus niitä ei tule ollenkaan, nyt oli erityisen hyvä vuosi. Toivottavasti ensi vuosikin on, nyt kun niihin olemme niin ihastuneet! Nuo Pohjolan kaprikset ovat oikeasti hyviä.

      Valkosipulikantoja on tosiaan pilvin pimein. On ranskalaisia, virolaisia, venäläisiä... ja tietysti varmaan muitakin. Kyllä hifistelijät ovat niissä maistavinaan isojakin eroja; me olemme pitäneet sokkomaistajaisia, ja niissä erot ovat olleet hiuksenhienoja. Taitaa olla niin, että melkein enemmän vaikuttavat kasvuolot, ja meillähän ne ovat kaikilla lajikkeilla suunnilleen samat. Kyllä minäkin puusuu sentään maistan eron, jos kaupasta ostettua kiinalaista tai espanjalaista maistan. En kyllä ole vuosiin enää maistanut. On niille yksi kelpo käyttö: jos flunssa tulee, niitä kannattaa pilkkoa sukkien sisään yöksi.

      Poista
  4. Olen myös kokeillut muitakin valkosipulilajikkeita, kuin Aleksandra. Mutta jostain syystä ne eivät ole meillä menestyneet. Sitten olen ajatellut, että mitäpä sitä vaihtamaan, kun tuo yksikin lajike menestyy hyvin.

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihana nimi! Tumma ja tulinen menninkäisen hillo saa makuhermot hereille ensiluennalla. Oletko kokeillut tehdä voikukan kiinteimmistä nupuista kapriksia? Jos et, kannattaa kokeilla. Ne ovat mahtavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatkohan voikukkakapriksilla niitä, mitä me kutsumme voikukannunnuiksi? Niitä olemme tehneet useampana vuonna. Kyllä, hyviä ovat!

      Poista
  6. Kuusenkerkkähillo kuulostaa oikein varteenotettavalta kokeilulta! Pehmeät neulaset tosiaan varmasti tuovat ihanaa tekstuuria hilloon. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Uutuuksista jäi mainitsematta ainakin männynkerkät ja -kävyt. Ne säilöttiin pakastimeen ja niitä on käytetty mausteena mm. kombutsassa ja keitoissa. Varsinkin kävyt olivat yllätys, koska olivat niin pehmeitä ja maukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja männynkerkkiä myös grillasimme. Pitääkin ehkä kirjoittaa niistä joskus oma päivitys.

      Poista
  8. Ai niin, onhan meillä maassa myös pieni määrä Early Purple -valkosipulia. Niitä emme ole vielä koskaan edes maistaneet.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luokanopettajan vinkit

Kanojen ruokinnasta

Muistoissamme: siskoni Tiia