Yli-Myllyn suojelualue on käymisen arvoinen

Luonnonperintösäätiöllä on täällä Lopellakin kaksi suojelumetsää. Kaikkiaan säätiön omistamia suojelumetsiä on eri puolilla Suomea peräti 152. Lopen metsät ovat pienenpieniä, mutta onneksi ne kuitenkin ovat. Ylipäänsä suojeltuja metsiä on Etelä-Suomessa niin kovin vähän.

Toinen metsistämme on Launosissa. Siitä voin kertoa joskus toiste. Meitä lähinnä sijaitsee Yli-Myllyn alue, joka on minulle erityisen tärkeä. Olen myös sen ”metsänvartija”. Tuo metsänvartijan titteli on ihan epävirallinen, eikä se oikeastaan tarkoita juuri mitään. Olen kuitenkin pitänyt tapanani käydä silloin tällöin katsomassa, että Yli-Myllyllä on kaikki hyvin.

Yli-Myllyn tila on vajaan kuuden hehtaarin kokoinen. Tosin suojelualueen eteläosaan lisättiin myöhemmin pieni, puolen hehtaarin lisäosa, jonka säätiö osti Metsähallitukselta. Varsinaisen tilan Luonnonperintösäätiö osti Terttu Koskiselta syksyllä 2008. Terttu Koskinen oli vaalinut kotimetsänsä luonnontilaa vanhempiensa kuoleman jälkeen ja vietti siellä kesiä vielä 1980-luvulla, mutta sen jälkeen alue on ollut koko lailla käyttämättömänä.

Yli-Myllyn tila on alun perin ollut läheisen tilan torppa. Päärakennus on valmistunut vuonna 1917.

Rakennukset ovat paikallaan, mutta tietysti ne ovat päässeet jo huonoon kuntoon. Päärakennuksen katto uusittiin pian alueen oston jälkeen, mutta se vain hieman hidasti rapistumista. Kunnostusta on monesti mietitty, mutta työ on todettu liian suureksi ja kalliiksi.

Yli-Myllyn suojelualue on pieni, mutta siihen mahtuu yllättävän monta erilaista kohdetta. On kaunis, vanha pihapiiri rakennuksineen, on luonnontilaista lehtoa, vanhaa tutkimusmetsää, harjumetsää, niittyä ja peltoa. On myös viehättävä puronvarsi, jossa on sijainnut mylly ja paja ja jonka uhrilähteeseen on tiettävästi uhrattu vielä 1910-luvulla.  

Alue on siis mielikuvitusta kiehtova ja sijoitinkin sen mukaan romaaniini, jonka julkaisin 2019. Romaani kertoo vuodesta 1923 ja sen päähenkilö on pieni pilpalalaistyttö. Kirjassa Yli-Myllyn torppari Aleksanteri Peltonen on tuon Iita-tyttösen setä, jonka luona Iita äitinsä kanssa vierailee. Vierailu ja sukuyhteys ovat toki ihan omaa sepitelmääni.

Metsää, niittyä, puronvartta…

Yli-Myllyn metsä ei ole kauttaaltaan kovin vanhaa metsää, mutta paikoin tunnelma on aarniomainen. Metsä sijaitsee pienellä, kauniilla harjulla ja sen rinteillä. Enimmäkseen siellä kasvaa kuusta, mutta harjun rinteissä myös vanhoja, kilpikaarnaisia mäntyjä. Eri-ikäisiä haapoja on runsaasti, joukossa suuriakin. Koivu ja leppä ovat vallanneet entiset pellot ja niityt. 

Alueen läpi virtaa Koirajoki, joka alempana kulkee luonnollisessa, kiemurtelevassa uomassa. Harjun päivänpuoleisella rinteellä on pihapiiri, jossa ovat päärakennus, aitta ja navetta, kauempana joen varressa sauna ja joen toisella puolen riihilato.

Lisäalue puolestaan kasvaa komeaa, sammalpohjaista vanhaa kuusi- ja mäntymetsää. Laajennuskohdan läpi kulkee historiallinen junaratapenger eli entinen Hyvinkää-Karkkila-rata. Yli-Myllyn tila sijaitsikin aikoinaan liikenteellisesti oivassa paikassa: vieressä kulki juna ja aivan talon vierestä maantie, jota pitkin pääsi aina Helsinkiin asti. Toki se oli tuolloin aivan pieni tie ja liikenne oli tietysti vähäistä. Myöhemmin tie oiottiin kulkemaan kauempaa.

Ratapohjan päälle perustettiin vuonna 2017 Pikku-Pässin pyöräilyreitti eli kevyen liikenteen kulkureitti, jota pitkin pääsee kulkemaan pyöräillen, patikoiden tai ehkä talvisin jopa hiihtäen Hyvinkäältä Läyliäisten kautta Hunsalaan ja aina Karkkilaan saakka. Reitti perustettiin Hyvinkään, Karkkilan ja Lopen yhteishankkeena ja – krhm – minun aloitteestani. Olen siitä tietysti ylpeä; kas kun en ole aiemmin huomannutkaan kirjoittaa siitä blogissa.

Luonnonperintösäätiö ja Ikimetsän ystävät suhtautuivat alusta alkaen Pikkupässin pyöräreitti -hankkeeseen myönteisesti, ja suojelumetsä puolestaan on yksi kiinnostava lisä reittiin.

Yli-Mylly sopii retkeilykohteeksi

Yli-Myllyssä saa vapaasti retkeillä jokamiehenoikeuksien mukaisesti. Varsinaisia parkkipaikkoja ei ole, mutta auton pystyy kyllä jättämään pienen Vesikopintien reunaan. Tässä vielä ajo-ohjeet perille:

Jos tulet Läyliäisten kautta, aja länteen tietä 134, joka vie Karkkilaan. Käänny 4,3 km:n jälkeen oikealle kohti Pilpalaa. Vajaan kilometrin jälkeen kääntyy oikealle Vesikopintie. Jatka tuota pientä hiekkatietä noin sata metriä ja huomaat ehkä levennyksen tien vasemmalla puolella. Jätä siihen auto ja jatka kävellen ruohikkoista tietä. Vasemmalla on riihilato, ohita se ja hetken kuluttua saavut Yli-Myllyn pihapiiriin.

Taloihin en suosittele menemään sisälle. Itse en ainakaan ole käynyt sisällä enää vuosiin. Pääosa tavaroistakin on jo viety muualle, joten ei siellä juuri mitään katseltavaakaan ole.

Viimeinen mainitsemisen arvoinen tapahtuma sisällä Yli-Myllyn torpassa oli vuonna 2015, kun Luonnonperintösäätiö täytti 20 vuotta ja Ikimetsän Ystävät ry 10 vuotta. Juhlat vietettiin Yli-Myllyn pihassa, juhlapuhujana itse säätiön perustaja Pentti Linkola. Kun Linkola aloitti puheensa, taivas repesi, alkoi ukonilma ja kaatosade. Juhlaväki juoksi myrskyssä pihan läpi sisälle, jossa juhla jatkui.