Kauralesepuuro on nam!

Miksei kukaan ole kertonut, että kauraleseistä voi keittää puuroa? 

Leseethän ovat viljan ulointa kerrosta. Nuorena jo opin, että niitä voi käyttää terveellisenä lisukkeena esimerkiksi viilin tai jugurtin päällä. Mutta niistähän voi keittää puuroakin! Ne sopivat myös hienosti muiden puurojen sekaan, esimerkiksi mannapuuroon tai vispipuuroon (jotka ovat oikeastaan sama asia).

Olen aivan ihastunut kauralesepuuroon. Keitän sen yleensä kauramaitoon, mutta olen kokeillut keittää sen myös mantelimaitoon, ja täytyy myöntää, että se oli, jos mahdollista, vieläkin parempaa! Mutta koska suosin kotimaista, käytän silti yleensä kauramaitoa. Tosin manteleita ja pähkinöitäkin pitäisi ihmisen syödä, vaikkeivät ne juuri Suomessa kasvakaan.

Puurojen kanssa syön yleensä banaania ja marjoja. Tällä kertaa (kuvassa) päällä oli survottua puolukkaa sekä mansikka- ja vadelmahilloja. 

Yksi kauralesepuuron etuja on, että se ei paakkuunnu keitettäessä. Puuron teko leseistä ei siis ole ollenkaan niin tarkkaa puuhaa kuin esimerkiksi mannapuuron, puhumattakaan helmipuurosta. Keittoajankin voi säätää oman maun mukaan. Itse en keitä pakkauksen ohjeen mukaan - 10 minuuttia keittoa ja 5 minuuttia haudutusta kannen alla - vaan hätäisenä syön sen jo aiemmin. Voihan leseitä syödä vaikka raakanakin. 

Kauralla on valtavasti myönteisiä terveysvaikutuksia. Siinä on hyvää energiaa, kuituja ja rasvoja, ja lisäksi siinä on proteiinia. Kaura on hyväksi sekä sydämelle että vatsalle. Se auttaa hallitsemaan kolesterolitasoa sekä tasaamaan verensokeria. Lisäksi sen kuitu edistää vatsan toimintaa. Kauraleseissä on kuitua vielä tavallisia kaurahiutaleita enemmän! 

Kaurassa on tietysti myös vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. 

Jos joku ei tiedä, miten puuroa keitetään, tässä pikainen ohje. Ohje löytyy tietysti myös paketin kyljestä.

Keitä kauramaito, mantelimaito tai muu neste kiehuvaksi ja sekoita siihen kauraleseet. Kauraleseitä käytetään n. 2,5 dl nestelitraa kohden. Anna hautua haluamasi aika hyvin pienellä lämmöllä. Sekoita välillä.

Muuta ei tarvita. Ei kannata käyttää suolaakaan, turha totutella sen makuun. Suolan käyttö kannattaa muutenkin pitää minimissään. 

Lisukkeeksi sopii hillojen ja hedelmien lisäksi vaikkapa hunaja tai mehukeitto. 

Kommentit

  1. Yhdellä keittiöllä, missä olin töissä, puuro keitettiin 50/50 hiutaleista ja leseistä. Se oli kyllä herkkua! En tiedä, miksi näin ei tule tehtyä kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä en edes tiennyt tuollaisesta vielä puoli vuotta sitten! Luulin, että leseet ovat melkein pelkkää kuitua, eikä niitä voisi käyttää kuin vähän hiutaleiden lisänä. Eihän se niin olekaan. Aloitin lisäämällä kauraleseitä manna-, marja- ja kaurapuuroon, nyt keitän puuron pelkästään niistä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!