Kriisipohdintoja kevätpäiväntasauksen aikaan

Aamukahvipöydässä luin viikkolehdestä Jouni Tuomiston tekstin, josta olin erittäin samaa mieltä. Jouni Tuomisto on THL:n tutkimusjohtaja Kuopiosta. Lainaan hänen kirjoitustaan nyt tähän. 

Hän toteaa aluksi sen minkä tiedämme: muun muassa Ukrainan sodan seurauksena energian ja öljytuotteiden hinta on noussut, lannoitteista ja sen kautta ruuasta on tulossa pulaa, inflaatio kiihtyy. Valtioita hätyytellään toimiin näiden vaikutusten estämiseksi, mutta Tuomiston mukaan se olisi virhe. Siis se, että valtio nyt peittelisi asiat niin, että todellisia muutoksia ei tarvitsisi tehdä. 

"Putinin koplan toimet ja muun maailman vastatoimet ovat nostaneet sellaisten asioiden hintoja, joista riippuvuutta meidän olisi joka tapauksessa pitänyt vähentää, mutta oma kivunsieto ei ole tähän mennessä riittänyt", kirjoittaa hän. Juuri niin se on!

Tuomisto muistuttaa, että ilmastokriisi ja luontokato ovat koko ajan olemassa ja pahenevat edelleen, vaikka niistä ei nyt muiden kriisien takia yhtä paljon puhutakaan. "Tehokkaimpia tapoja vähentää ilmastopäästöjä on hinnoitella ne kalliiksi, jolloin jokainen joutuu miettimään esimerkiksi päivittäistä fossiilisten polttoaineiden käytöään ja pyrkii vähentämään sitä. Samoin maailman ruokapulaa helpottaisi olennaisesti, jos vähentäisimme viljan syöttämistä eläimille ja söisimme sen itse", Tuomisto kirjoittaa. Lihan hinnannousu siis ehkäisisi globaalia ruokapulaa. 

Päättäjien on tehtävä välttämättömyydestä hyve. Ei pidä luvata alennuksia polttoaineen arvonlisäveroon vaan sanoa, että maailma on siirtynyt pysyvästi kalliiden polttoaineiden aikakauteen. Jokaisen on suunniteltava oma elämänsä siltä pohjalta. 

Tuomisto jatkaa, että kun Ukrainan kriisi helpottaa, fossiilisen polttoaineen kallis hinta varmistetaan verotuksella. Tietysti täytyy varmistaa, etteivät ihmiset ajaudu köyhyysloukkuun, mutta se pitää tehdä esimerkiksi toimeentulotuen muodossa. "Pahimmat kohtuuttomuudet yrityksille on hoidettava valikoivasti muilla keinoilla kuin hintojen kompensaatiolla", Tuomisto sanoo. 

On niin lohdullista lukea tällaisia viisaita sanoja, joita moni muu lukija vielä on kompannut ja lisännyt niihin omia pointtejaan. Alennetaan asunnon lämpötilaa, pidetään autottomia päiviä, sammutetaan julkiset ja yksityiset valaistukset tunniksi joka ilta, luovutaan pitkistä kuumista suihkuista, ehdottavat kommentoijat. Kaikki eivät siis huudakaan vain itselle lisää halpaa energiaa ja mahdollisuutta elää tuhlaavilla tavoilla, joihin on tullut tottuneeksi. 

Mutta mistä löytyvät ne rohkeat poliitikot, jotka uskaltavat asettua kovaäänisiä somehuutajia vastaan? On niin paljon helpompaa vain myötäillä ja vaatia populistisesti niitä toimia, joilla pidetään lyhytnäköisesti ja kapeasti ajattelevat ihmiset tyytyväisinä. Ihmisten mielestä kun ei ole mukavaa luopua totutuista, helpoista tavoista. Kaukokatseinen, uutta ajattelua edustava poliitikko menettää herkästi suuren yleisön suosion. Jotkut saatetaan vaientaa jo oman puolueen sisälläkin äänestäjäkunnan raivon pelossa. 

On todella rankkaa olla vastuullinen poliitikko, joka ajattelee yleistä hyvää ja tulevaisuutta eikä vain oman äänestäjäkuntansa lyhytnäköistä etua. Somessa näkee, millaisten hyökkäysten, pilkanteon ja ivan kohteeksi siinä joutuu. Minusta ei siihen olisi. 

Toivottavasti näitä rohkeita päätöksentekijöitä kuitenkin löytyy jokaisesta puolueesta. 

Telkkä nousi lentoon rannassamme tänä aamuna. Kevät on jo täällä!



Tänään on kevätpäiväntasaus, tarkkaan ottaen kello 15.32. 

Kommentit

  1. Hyvä. Säästäväisyydestä on tulossa taas hyve ja tuhlailusta pahe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Toivottavasti mahdollisimman pian eikä vain tilapäisesti.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!