Torstaina kyselin kavereilta ehdotuksia siihen, mitä tekisin viikonloppuna. Tuli salsakurssia, lumitöitä, lettukestejä, lukemista, vapaaehtoispäivää eläinsuojelukeskuksella ynnä muuta. Näytti kuitenkin siltä, että vietän viikonlopun kuten yleensäkin: ruudun ääressä.
Oikeasti olin ajatellut, että olisi mukava kerrankin lähteä jonnekin. Meiltä ei kuitenkaan pääse mihinkään kauemmas ilman autoa: minkäänlaista julkista liikennettähän täällä ei ole. Auton tarvitsi Lassi mennäkseen bänditreeneihin Hämeenlinnaan.
Mutta minäpä lähdinkin mukaan! Pitkästä aikaa pääsisin peräti Hämeenlinnaan asti.
Vihreän talon jäähyväismyyjäiset
Onneksi huomasin myös, että iki-ihanan Vihreän talon jäähyväiset olivat Riihimäellä. Sinne siis ensin.
Vihreä talo on vuosien ajan ollut hieno paikka erilaisille kulttuuritapahtumille. Olen käynyt siellä unohtumattomissa konserteissa ja teatteriesityksissä. Ensimmäisen kirjani julkkaritkin järjestettiin siellä.
Olli Soinio saa kaikki kävijät tuntemaan olonsa tervetulleiksi ja kotoisiksi. Häneltä opin myös sen, ettei kaikkien tarvitse maksaa kaikesta samaa hintaa. Se, jolla rahat ovat tiukilla, maksakoon vähemmän - siis vaikkapa pääsylipuista tai kirjoista. Joskus toki kulut on saatava katettua, joten ihan aina sellainen ei onnistu.
Kuvassa ystävämme Kati Nurmi Vihreän talon portailla lauantaina.
Pian Vihreä talo puretaan ja säilyy vain lukemattomien ihmisten muistoissa.
(Kuva lainattu Kati Nurmelta.)
 |
| Olli Soinio on mainio heittäytyjä, joka on järjestänyt jos jonkinlaista tapahtumaa ihmisten iloksi. Onneksi kaikki tuo kulttuurityö jatkuu: Riihimäellä toiminta siirtyy Ö-talolle ja Janakkalassa Keltaiselle talolle. Nekin ovat ihastuttavia, vanhoja taloja molemmat. (Kuva: Kati Nurmi) Myynnissä oli paljon talon irtaimistoa ja vähän käsitöitäkin. Ostimme muistoksi pari metallista tarjoiluastiaa. En älynnyt kuvata Vihreällä talolla ollenkaan, joten lainasin yllä olevat kuvat Kati Nurmelta, joka oli myös käynyt talolla lauantaina. Sisäkuvaksi keksin etsiä vanhan kuvan Lähteen rannalla elämä -kirjani julkkareista, jotka nekin vietettiin Vihreällä talolla. Vuosi oli 2019.  joka kertoo vuodesta 1923 Pilpalan kylillä. Riihimäelläkin on kirjassa merkittävä osa. Lähtiessä kotipihasta pyrytti sankasti. Pelotti, millainen tulee olemaan kotiinpaluu illalla. No, lunta oli tullut lisää, mutta oli sitä ehtinyt sulaakin. Nyt sunnuntaina sataa loskaa, kuva siitä on päivityksen lopussa. |
Kananmunia etsimässä
Kanoiltamme tulee nyt todella niukasti munia, joten aloin miettiä, mistä voisimme ostaa kunnollisia munia pääsiäiseksi. Edellisen kerran olen ostanut kananmunia toistakymmentä vuotta sitten. Koska Vaahteramäen Eggspress ei monien suureksi suruksi enää toimi täällä Etelä-Suomessa, ei sieltä tilaaminen onnistu. Netistä löysimme sitten sopivan tilan ja katsoimme myyntikarttaa: kas, tuon tilan luomumunien lähin myyntipaikka on Hämeenlinnan City-Marketissa. Hämeenlinnaanhan olimme matkalla, joten enköhän ehdi City-Marketiinkin.
Löysin lopulta munahyllyt tuosta valtavasta marketista. Mutta mitä ihmettä? Juuri näiden munien viimeinen myyntipäivä (vai oliko se parasta ennen -päivä?) oli 11.4., siis huomenna.
Tiedän hyvin, että munat säilyvät pitkään noiden merkintöjen jälkeenkin. En silti halua ostaa marketista munia, joiden päiväys umpeutuu ennen kuin minulla on tarkoitustakaan käyttää niitä. Kysyin myyjältä, ja hän sanoi, että kyllä, päiväys on tuo ja nuo myydään ennen kuin uutta tilataan. Tosin munia oli siinä niin paljon, että nuo todennäköisesti joutuvat hävikkiin, myyjä totesi.
Hän puhui jotain tulemisesta ensi viikolla uudelleen, mutta kerroin, että olen tullut 60 kilometrin päästä, enkä varmasti tule käymään hetikohta uudestaan. Itse asiassa tulen tuskin enää koskaan, koska mitään muuta asiaa minulla ei tuohon kauppaan ole.
Ostin sitten muita, "nimettömiä" luomumunia, mutta niitähän olisin saanut vaikka Lopeltakin. Hämeensaaren City-Market olisi voinut saada meistä vakioasiakkaita, sillä kyllähän Lassi käy bänditreeneissä siellä useinkin. Nyt tuskin toista kertaa tuonne tulee mentyä.
Skogsterin museossa
En ole koskaan tullut menneeksi Skogsterin museoon, vaikka olen ihastellut tuota hienoa taloa ulkoapäin ja lukenut sen museotarjonnasta. On kuitenkin aina ollut muka kiire, tai aukioloajat eivät ole sopineet. Nyt viimein pääsin sinnekin.
Alakerrassa oli kiva pieni museokauppa sekä hieno videoesitys, jonka sai itse napsauttaa päälle katsottavakseen. Esitys kertoi 23 minuutissa Hämeenlinnan historian. Olipa mielenkiintoista! Opin paljon.
Yläkerrassa puolestaan oli näyttely Ennen kaikki ei ollut paremmin. Se kertoi siitä, miten moni asia on aikojen saatossa parantunut ja helpottunut. Esillä oli arjen asioita kuten pyykinpesu, sähkövalot, vesijohdot, liikkuminen, tietoliikenne, terveydenhoito ja koulutus.
Heti alkuun huomioni kiinnittyi tuttuun nimeen. Facebookissa oli kaivattu tietoa läyliäisläisestä kauppias Toivaksesta. Liikenneturvallisuudesta kertovassa osuudessa oli valokuva juuri hänestä ajamassa lasten kanssa moottoripyörällä ilman mitään suojavarusteita. Kuva oli 1930-luvulta.
Jatkoin kulkuani ja pian silmiini osui seuraava tuttu. Ryhmäkuva esitti Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoa 1980-luvulla. Siitä tunnistin Lassin ensimmäisen vaimon Jessen eli edesmenneen Leena Saavalaisen. En ole häntä tietenkään koskaan tavannut, mutta kuvien perusteella tunnistaminen oli helppoa.
Tosin olen kyllä saattanut hänet kerran tavatakin, vuosikymmeniä sitten. Liftasin kaverini kanssa suuntana Hämeenlinnan Ämy-festivaalit, ja kyydin tarjosivat meille ennestään tuntemattomat Pekka ja Tarja Helanen. Kun he kuulivat, että meiltä puuttui yöpaikka, he veivät meidät kommuuniin, jossa he asuivat. Samassa kommuunissa, kenties kuitenkin eri talossa, asuivat tuolloin myös Lassi ja Jesse. Tämä tapahtui siis yli 20 vuotta ennen kuin oikeasti tutustuin Lassiin.
Jesse on valtuuston ryhmäkuvassa näkyvästi keskellä.
Bändin solisti
Hämeenlinnan reissulla tapsin myös Lassin (vielä nimettömän) bändin solistin ensimmäistä kertaa. Hän asuu Kärkölässä ja kulkee bänditreeneihin junalla. Se siis todellakin onnistuu. Vaikka hän asuu aivan maaseudulla, junalla pääsee. Hienoa! Normaalisti hän menee ensin junalla Kärkölästä Riihimäelle ja vaihtaa siinä Hämeenlinnan junaan, sama toisinpäin palatessa. Nyt olimme ajamassa Riihimäen kautta ja saatoimme viedä hänet Riihimäen asemalle.
Kunpa meillekin pääsisi junalla. Jos Pikku-Pässi vielä kulkisi, pyöräilisin Hunsalan asemalle ja hyppäisin siitä junan kyytiin kohti Karkkilaa tai Hyvinkäätä. Tosin matka kesti aikoinaan tunteja eikä vuorojakaan ollut kuin kaksi per päivä. Työmatkaratkaisuksi siitä tuskin minulle olisi.
Kaupungissa näytti jo keväältä, täällä maalla lumi peittää maiseman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!