Pikaruokaa polentasta

Ostin ensimmäistä kertaa polentaa. Aiemmin olen syönyt sitä kerran silloin, kun kiersin Alpeilla rekikoirakilpailun tiedottajana, mutta ensimmäistä kertaa hankin nyt esikypsennettyä polentaa ihan Suomesta. Ei varmaan jäänytkään viimeiseksi kerraksi. 


Polentaa on kai monenlaista, mutta yleensä se tehdään maissista. Niin ainakin nämä minun syömäni polentat, italialaisesta maissista. Niitä myydään eri muodoissa: jauhona tai esikypsennettynä. Minä ostin esikypsennettyä, sellaisen tiiliskiven mallisen möhkäleen. Se säilyy pitkään huoneenlämmössä, ja tänään Lassi valmisti sen. 

Hän paistoi sen pannulla öljyssä ja lisäsi mukaan valkosipulia ja chiliä. Paistoaika oli alle 10 minuuttia. Päälle tuli vähän yrttejä. Niistä tuli siis kuvassa näkyviä melko kiinteitä paloja, ja söimme ne Boltsi-pallukoiden, Liekkiö-hillokkeen ja punajuurten kera. 

Polenta taitaa päästä meidän kesägrilliruokiemme joukkoon korvaamaan esimerkiksi halloumi-juustoa, jota syön aina vähän huonolla omallatunnolla (sehän on hyvin tiivistä juustoa). Tosin polentaakaan ei tietääkseni saa kotimaisena, vaan tämä on Italiassa valmistettua siinä kuin esimerkiksi Barilla-spaghetti. Mutta silloin tällöin sitä ehkä voi hankkia. 

Kiva lisä grilliaterialle. Ja voihan siitä sellaisen muusinkaltaisen puuronkin valmistaa, ja muitakin reseptejä löytyy. 

Kommentit

  1. Mutta ei se koko "tiiliskivi" tullut kerralla syötyä. Tuossa on siitä vain puolet, loput odottavat vielä jääkaapissa. Ehkä vappuaterialle?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!