Suuntana omavaraisuus osa 4: eläinten lopetus ja hätäteurastus

Ennen kuin tutustuin Lassiin, minulla oli hankala suhde mieheen, joka oli sekä huippuälykäs että täysin mahdoton. Yksi järjettömistä perusteluistani sille, että suhteen täytyy jatkua oli se, että tuo mies pystyisi lääkärin ammattitaidollaan tarvittaessa, siis käytännössä sodan tullen, lopettamaan koirani nopeasti ja humaanisti.

Jälkikäteen ajatellen ajatus oli tietysti aivan päätön, ei vähiten siksi, ettei mitään sodan uhkaa tuolloin ollut. Silti silloin oli tilanne sama kuin nykyisinkin: väestönsuojiin ei saa viedä eläimiä. Eläimet pitää siis joko jättää yksin asuntoon tai päästää vapaana ulos ihmisten paetessa. Ainakaan pienelle koiralle ei ulos päästäminen ole toimiva vaihtoehto. Sisälle jättämiseen liittyy monenlaisia riskiskenaarioita: milloin omistaja palaa ja palaako ollenkaan? Kuka tulee pelastamaan eläimen? 
Entä jos täytyy oikeasti lähteä pakoon - kauemmaskin kuin väestönsuojaan? Onnistuuko eläimen mukaan otto?  

Skottimme Oliver, minä ja Kirppu-koira, joka oli Tallinnan kadulta löydetty rescue-koira.
Kirpun kanssa muutin Oulusta Pilpalaan,
eli se ehti olla elämässään sekä kulkuri, kaupunkilaiskoira että maalaisasukki.
Kuvan Solstrandin portailta on ottanut joko Lassi Tudeer tai Salli Suorsa.

Tämän kuukauden Suuntana omavaraisuus -haasteen aiheena on eläimen teurastus ja hätälopetus. Omavaraisuuskeskustelussa kysymys koskee yleensä tuotantoeläinten suunniteltua teurastusta tai sitten tilannetta, jossa eläin sairastuu. Eläimen lopetus tulee useimmilla eläimenomistajilla eteen jossain vaiheessa, ja sitä olisi syytä miettiä jo eläintä hankkiessa. Lemmikin kohdalla asia on normaalitilanteessa vaikea vain tunteen tasolla - lopetuspäätöksen teko ei ole helppoa - mutta käytännön työn tekee eläinlääkäri. Kiitos siitä heille!

Entä jos eläinlääkäriä ei olekaan saatavilla? Tai entä jos eläin onkin hankittu nimenomaan lihantuotantoa varten, eikä eläinlääkärin apu ole vaihtoehto? 

Omavaraisuudessa pyritään lähtökohtaisesti selviytymään omin avuin lopetuksestakin - jota siis tässä tapauksessa kutsutaan teurastukseksi, ellei kyse ole sairastuneen eläimen hätälopetuksesta.  


Itse olen joutunut vain muutaman kerran lopettamaan kanan, onneksi Lassi on yleensä huolehtinut teurastuksista. Ei hänkään siitä pidä, siksi meillä kukkoja yleensä on useampia kerralla, missä ei tietenkään ole mitään järkeä. 

Vaikka kanat eivät koskaan sairastuisi, kukkopoikien teurastus on edessä vääjäämättä silloin, kun parvi uudistuu luontaisesti eli kanat hautovat tipuja tai vaikka ne haudottaisiin koneessa. Kukkojahan syntyy aina suunnilleen yhtä paljon kuin kanoja. Vaikka yhdessä kasvaneet kukkopojat vaikuttaisivat siltä, että ne tulevat toimeen keskenään, voi jonain aamuna tilanne olla toinen ja veri lentää. Liian moni kukko samassa parvessa voi myös olla todella raskasta kanoille, joten mahdollisimman humaani, nopea lopetus on ensimmäisiä asioita, joita kananpitäjän pitäisi opetella. 

Kalkkunoita, kanoja ja ankkoja Tammelan Vekkilän karjapihalla.
Tällainen pieni siipikarja lopetetaan yleensä aina kotitilalla,
ja siihen pitäisi tietysti varautua jo ennalta. 

Sama koskee toki muitakin eläimiä: lampaita, vuohia, kaneja, jopa lehmiä ja hevosiakin, vaikka niitä harvoin omistaja itse lopettaa. Vaikka suurkarja kuljetetaan usein teurastamoon lopetukseen, kotilopetuksiin olisi syytä varautua. Silmitön huhkiminen mahdollisessa sairastumis- tai loukkaantumistilanteessa voi aiheuttaa eläimelle kohtuutonta lisäkärsimystä. Lisäksi se on tietysti eläinsuojelulain vastaista: lain mukaan eläimen lopetuksen saa tehdä vain lopettamisen osaava henkilö, jolla on riittävät tiedot kyseisen lajin lopetusmenetelmästä ja -tekniikasta ja taito tehdä se. 

Lain mukaan eläintä ei saa ripustaa ennen lopetusta eikä sen raajoja saa sitoa, silti sen liikkumista on rajoitettava niin, että se säilyy turhalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Myös muille eläimille aiheutuva häiriö on minimoitava.

Toinen asia sitten on se, tapahtuuko teurastamossa kaikki ilman turhaa kipua ja kärsimystä. Kärsimystä nimittäin on pelkokin, jota eläin todennäköisesti usein joutuu sekä kuljetuksessa että itse teurastamossa kohtaamaan. Siksi kotiteurastuksessa on ilman muuta puolensa. Se vain pitää osata tehdä oikein. 


Teurastusta seuraa sitten lihan käsittely, joka on tietysti oma lukunsa. Omavaraistaloudessa hyödynnetään kaikki ruhonosat mahdollisimman tarkkaan. 

Meillähän ei kasvatettua lihaa syödä - paitsi niitä omia kanoja ja kukkoja - joten siksikään en ole kuolleita eläimiä juurikaan käsitellyt. Metsästäjiltä saadut lihaisat luut ovat poikkeus, ne hyödynnämme tarkasti. 

Kerran Lassi oli mukana jalkavammaisen hevosen lopetuksessa. Siitä tuli tietysti valtava määrä lihaa, iso osa meillekin. Minäkin söin sitä hyvällä halulla. Hevonen sai arvoisensa, nopean lopun lähellä kotiaan. 

Tiesitkö, että Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen (nyk. SEY Suomen eläinsuojelu) alkuvuosien suurimpia tavoitteita oli hevosenlihan syönnin edistäminen. Se on yllättävää, mutta syy on selkeä: tuolloin, yli sata vuotta sitten, hevosraukat kulutettiin aivan loppuun, koska niiden kuolema oli suuri menetys. Moni hevonen kuoli kärryn tai työkoneen eteen. Ajatus oli, että jos hevosen lihaa syötäisiin, hevoset pääsisivät kärsimyksistään aiemmin. Jossain määrin se kai toteutuikin, mutta tosiasiassa hevosen elämän helpottumiseen taisi sittenkin vaikuttaa enemmän yhteiskunnan autoistuminen ja maatalouden koneellistuminen. (Tosin aluksi autojen runsauttakin pidettiin ongelmana hevosten kannalta.) 

Alkuvuosikymmeninä SEY järjesti myös teurastuskursseja ja myi teurastusvälineitä. Voi vain kuvitella, miten eläinparkoja on sohittu veitsillä ennen kuin asialliseen teurastustapaan on alettu opettaa. 

Teurastus kaikkinensa onkin olennainen osa eläinsuojelua. 
Ja ruhon kaikinpuolinen hyödyntäminen on vastaavasti olennainen osa omavaraistelua. 


Tämä kirjoitus on osa Suuntana omavaraisuus -yhteisbloggaussarjaa. Sarjaa luotsaavat Satu Hiilloskorpi Tsajut-blogista apunaan Heikki Korkeala. Sarjassa erilaiset omavaraisuudesta kiinnostuneet bloggaajat kertovat yhdessä sovituista aiheista omasta näkökulmastaan. Kirjoitukset julkaistaan aina kunkin kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9 aamulla. Kunkin kirjoituksen perässä on linkit muiden kirjoittajien päivityksiin. 
Linkit kaikkiin tällä kertaa mukana oleviin kirjoituksiin on alla. Käy siis lukemassa muidenkin postauksia! Tällä kertaa yhteispostauksien aiheita oli tarjolla kaksi erilaista, joten kaikki kirjoitukset eivät varmaankaan käsittele eläinten teurastusta tai lopetusta. 


Kommentit

  1. Siinä olikin tiukkaa asiaa. Meillehän ei hyötyeläimiä tule, ennenkuin lopettaminen ja jatkokäsittely on itsellä hallussa, se on se tiukka päätös joka pitää. Juurikin hätätilanteiden varalta pitäisi itse osata, ettei pitkitä toisen kärsimystä.

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos tämän aiheen esille nostamisesta! Tämä on syy, miksi meillä ei ole kauan kaipaamaani kanalaa. Ensin täytyy jonkun meistä perheessä osata ja pystyä hätälopetukseen. Nyt tosin kuulin, että meillä saattaisi olla ammattilainen naapurustossa, jonka kanssa voisi ehkä saada aikaan sopimuksen ja saattaisivat hyödyntää lihan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Kanat ovat ihania, mutta itse parhaillaan harkitsen niistä luopumista. Syitä on useita, mutta silti voin kyllä suositella kotitarvekanalan pitoa, kunhan juuri tuo lopetusasia on ratkaistu. Naapurikin saattaa muuttaa pois tai muusta syystä olla ei-hyödynnettävissä...

      Poista
  3. Tämähän se,kun eläimen lopettamista, teurastusta tai kuolleen eläimen käsittelyä lihoiksi, ei opeteta missään. Lihatalotkin opettavat itse työntekijänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Teurastuskurssit voisivat olla tarpeen tänäkin päivänä. Meille kukon teurastuksen opetti "kädestä pitäen" Marko Suomi, jolla oli kanoja ollut jo pitkään. Olemme kiitollisia hänelle.

      Poista
    2. Minäkin olen aina välillä yrittänyt etsiä lihanleikkuu kurssia, mutta eipä löydy. Youtube videon avulla ollaan peuran ruhoja leikattu ja aika järkevästi saatu fileet ja paistit talteen. Mutta olisi hienoa oikeasti osata homma hyvin.

      Poista
  4. Piti ihan sulatella asiaa ja näkökulmaa vaikka se ei omasta eroa mutta uusi kulma kuitenkin. Samalla myös niin totta. Eipä tuolla lypsylehmä navetoissakaan oteta sitä viimeistä pisaraa vaan tarkkaillaan ja ennakoidaan, koska olisi sellainen aika, että eläin on vielä terve ja teurastukseen kelpaava. Hieno kirjoitus, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittanet hevosten lopetusta? Noin se on.
      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  5. Meillä kanojen ja ankkojen lopetus on ollut aina kova pala, silti se on tarvittaessa kyettävä tekemään. Ainakin omaan ajatteluun lihansyönnistä on itse suoritettu teurastus vaikuttanut, liha ei enää samassa määrin maita.

    Satu -Tsajut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja vaikka itse kasvatetun lihan pitäisi maistua erityisen hyvälle, ei se välttämättä oikein houkuta. Tehotuotettu toki vieläkin vähemmän.

      Poista
  6. Vaihdoin kommenttinimekseni blogini nimen.

    VastaaPoista
  7. Mutta kyllä omalla nimellä kommentointi on sittenkin parempi.

    VastaaPoista
  8. Tärkeää asiaa. Omien lemmikkien kohdalla asiaa on tullut mietittyä vähemmän, mutta en voi sanoa, etteikö hätälopetus olisi mielessä käynyt. Mutta kanalasta haaveilevana on muutakin kuin klapipölkkyä ajateltu. Ainakin Ellun kanat ja munat järjestää teurastukseen kursseja tämmöiseen tulee kyllä osallistuttua joskun kanala tulee ajankohtaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teurastuskursseja järjestävät tosiaan yksittäiset tahot silloin tällöin. Jotain edes se. Esimerkiksi Vekkilässä Tammelassa on pidetty lampaiden teurastuskursseja.

      Poista
  9. Sari Rajala9.4.22

    Kävin lukemassa useampia Suuntana omavaraisuus blogeja ja kovin harvassa voitiin käsitellä teurastus asiaa. Ja sen ymmärtää, kun eläinten lopetus on niin tunteisiin käyvä asia. Itse olen sekasyöjä, mutta lakkasin ostamasta kaupasta lihaa noin 30 vuotta sitten. Halusin varmuuden, että syömäni eläin on saanut elää hyvän elämän. Joten siirryin riistaan ja myöhemmin maalle muuttaessani itse kasvatettuihin kalkkunoihin ja kukkoihin. Eläimet, jotka kasvatan vain liha-tarkoituksessa, eivät saa nimiä. Silloin niitä on myöhemmin helpompi käsitellä, kun tunteet eivät nouse pintaan. Teurastusta varten minulla on erikseen tainnutuspamppu, jonka päähän on ruuvattu pultti sopivan painavuuden aikaansaamiseksi. Olen kyllä joutunut myös hätäteurastamaan lemmikkikanoja. Kummasti sekin vain sujuu, kun tietää eläimen pääsevän kärsimyksistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari, kommentista! Sinulla onkin siis jo pitkä kokemus asiasta. Teurastuksesta ei tosiaan kovin paljon yleensä puhuta. Sietäisi kyllä puhua enemmän.
      Eläinten pito ei ole vain suloista silitystä ja herkkupalojen tarjoamista. Toinen asia on sitten vielä se, ettei eläinten pito asianmukaisesti ole kovin halpaakaan. Jos haluaa halvalla päästä, ostaa lihansa kaupasta. Mieluummin ei.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luokanopettajan vinkit

Kanojen ruokinnasta

Kehitteillä uutta yhteisöllisyyttä