Tuoretta vihreää kanojen riemuksi

Jo useana aamuna olen saattanut riipiä kanoille pihasta heinää, jonka seassa on ihanaa, tuoretta ruohoa. Voi, sitä riemua!
Tänään vein niille jo pieniä vuohenputken lehtiäkin. 
Heinä on mukavaa vietävää, kanoilla on kivaa puuhaa, kun ne kuopsuttavat heiniä ja etsivät niiden seasta tuoreita ruohoja. Heinä toimii myös kuivikkeena pehkussa. Minähän yritän mahdollisuuksien mukaan välttää turpeen käyttöä.

Laitoin kuivaa heinää myös yhteen munintapesistä. Kyseessä on siis talven aikana kuivanut pihan heinä, ei mikään kasvatettu. Jälleen yksi etu siitä, ettei leikkaa nurmikkoa eikä haravoi pihaa paljaaksi syksyllä.

Talvisaikaan tuore ruoka on kanoilla vähissä. Yksi tapa tarjota niille jotain tuoretta ovat kaalinpäät, jotka ripustan katosta roikkumaan. Lassi poraa reiän kaalin läpi ja ujutan siihen narun, jonka kiinnitän katossa olevaan koukkuun. 

Kuvan kaali on jo aika loppuun kaluttu, eikä uutta enää tarvitsekaan hankkia. Tästedes tuorerehu löytyy pihasta aina myöhäiseen syksyyn saakka! 

Kommentit