Villivihannesten aika alkoi jo

Kevät on myöhässä, mutta ruokaa löytyy jo luonnosta. Nokkosta, vuohenputkea ja poimulehteä voi jo poimia aurinkoisilta rinnepaikoilta.
Ihkaensimmäiset aamiaisnokkoset eiliseltä.

Jo kolmena päivänä olen vienyt kanoille pihasta kuivaa heinää, jonka seassa on uutta vihreää. Siinä on niille sekä puuhaa että ravintoa. Kohta ne saavat jo vuohenputkeakin.
Tämän aamun vihreässä oli myös vuohenputkea.

Voikukanjuuria kannattaisi nyt kaivaa syötäväksi. Eikä mene kauaa ennen kuin pihlajan silmut ja kuusenkerkätkin vihertävät.

Krookuksen varret ovat meillä tämä vuonna kelvanneet ruskolle, mutta osa on sentään päässyt kukkaan asti. 

Kommentit