Kasvihuoneprojekti 1: valmistautumista

Uuden kasvihuoneen pystytys on viimein käynnissä.

Oikeastaan projekti alkoi jo kauan sitten: Lassi on lukenut, puhunut ja hankkinut tietoa sekä kasvihuoneista että lämmitys- ja kastelujärjestelmistä jo pitkään. Toimiva kastelujärjestelmä toki on meillä jo vanhassakin kasvihuoneessa, tähän uuteen tulee sitten vielä aivan erityinen lämmönsäätelyjärjestelmä, jonka on määrä sekä parantaa käytettävyyttä kesällä että pidentää kasvukautta niin keväästä kuin syksystäkin. 
Kasvihuoneita on valtavasti erilaisia ja jotkut vielä rakentavat niitä itsekin. Itse rakennetut ovat usein sieviä, mutta se ei ole meillä ratkaisevaa. Toki ulkonäölläkin on merkitystä, mutta tärkeintä on käytettävyys ja toimivuus kasvien kannalta. 

Moni on kysynyt, eikö Lassi rakenna kasvihuonetta itse vanhoista ikkunoista. Lassihan on ikkunaentisöijä ja vanhoja pokiakin on varastossa. Mutta ikkunoista kasaaminen ei milloinkaan ole ollut Lassille vaihtoehto kasvihuoneen suhteen. Emme halua rikkoontunutta lasia puutarhaamme. 

Vaikka muovia mieluusti välttelemme, kasvihuoneessa kennomuovilevyt ovat toimivat. Lämmönsäätelyjärjestelmään tarvitaan lisäksi putkia ja eristekangasta, jotka nekin ovat muovia. Näin nyt vain on. 

Pitkän etsinnän jälkeen Lassi löysi tarpeisiinsa sopivan kasvihuoneen ja otti yhteyttä myyjään. Tilauksesta ei vain alkanut kuulua mitään. Lopulta se oli onni, sillä selvisi, että kasvihuone olikin venäläinen. Ei, ei venäläistä! Siis uusi etsintäkierros.

Uusi sopiva löytyi Virosta. Se tilattiin. Se on 32 neliömetrin laajuinen, painoa lähetyksellä oli rutkasti. Se saapui todella nopeasti. Yleensä nopea toimitus on etu, mutta nyt maa oli vielä paksun lumen ja jään peitossa, kun iso, musta, pianoa muistuttava paketti jo seisoi pihassa. Pelkona oli sen kaatuminen ja sitä kautta rikkoutuminen jään sulaessa sen  alta. 

Lassi seurasi tietysti aktiivisesti tilannetta ja rakensi "pianolle" erilaisia tukirakenteita. Pystyssä pysyi. 

Tämän viikon keskiviikkona pystytysprojekti pääsi alkamaan. Raportoin siitä päivä kerrallaan. 

"Piano" seisoo yhä avaamattomana sillan kupeessa. 


Kommentit

  1. Sari Rajala13.5.22

    Olen katsellut netissä tarjolla olevia kasvihuoneita, mutta en ole vielä tilannut mitään. Minun täytyy ensin selvitellä, että voiko tuonne kostealle pellolleni ylipäätänsä pystyttää sellaista. Ja tarvitseeko kunnasta jotain lupapaperia. Seuraan mielenkiinnolla tätä Lassin projektia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraa ihmeessä! Tosin sinun projektisi tuskin olisi ihan tätä luokkaa: nyt on käytännön töissä aherrettu aamusta iltaan 6 päivää (tänään on seitsemäs), eikä itse kasvihuonetta ole vielä edes avattu paketista...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!