Kasvihuoneprojekti 2: keskiviikkona kävi kaivinkone

Kasvihuoneprojektin varsinaista käynnistymistä edelsi moni pieni ja vähän isompikin tehtävä. Sijaintipaikka piti pohtia, päättää ja mitata. Kasvihuone päätettiin lopulta sijoittaa tontin pohjoisreunalle päädyittäin kohti vanhaa kasvihuonetta. Siinä kuitenkin sijaitsi hedelmä- ja marjatarhamme, joten yksi työpäivä kului Lassilla hänen siirtäessään kirsikkapuita ja herukkapensaita. 

Helsingissä ja Turussa kuulemma jo vietetään hamamia eli ihastellaan kirsikkapuiden kukintoja. Meillä ei kukinnasta ole vielä tietoakaan. 
Herukkapensaat ovat oikeastaan vasta valeistutuksessa, tiheänä aidanteena. Ne on tarkoitus siirtää myöhemmin etäämmäs toisistaan. 
Keskiviikkona ennen töihin lähtöäni Ekholm toi kaivinkoneen ja aloitti aherruksensa. Ekholm on taitava ja tolkku urakoitsija, työ sujui sukkelaan ja suunnitelmien mukaan. Palatessani töistä paikalla oli suuri, suorakaiteen muotoinen, syvä monttu.  
Lassi jatkoi kaivamista lapiolla. 
Kuten niin usein, tässäkin oli edessä ikävä yllätys. Maasta paljastui savikerros. Savihan ei päästä vettä läpi, joten oli alettava kaivaa salaojia. 

Kommentit