Männynkerkkähillo porisee, purkit ovat uunissa ja kannet kiehuvat kattilassa.
Männynkerkkien käyttö on ihmeen harvinaista. Netistäkin löytyy tietoa suhteellisen vähän verrattuna kuusenkerkkään, jota käytetään jo melko yleisesti.
Mutta kun on tehnyt männynkerkkähilloa, voi ymmärtää muutaman syyn käytön harvinaisuuteen. Männynkerkissä on nimittäin huomattavasti enemmän pihkaa kuin kuusenkerkissä. Ja se ei sitten hevin irtoakaan käsistä tai astioista. Valmiissa tuotteessa tahmaisuutta ei tarvitse pelätä sen enempää kuin hilloissa tai siirapissa yleensäkään, mutta keruu ja käsittely ovat työläitä.
Toinen syy männynkerkkien vähäiseen käyttöön on niiden saatavuus. Aika harvalla on pihassaan nuoria mäntyjä, joiden ei tarvitsisi kasvaa. Kerkkien keruu haittaa kasvua, se on selvä. Niiden keruu ei tietenkään kuulu jokamiehenoikeuksiin, eli toisten puista ei kerkkiä saa ottaa.
Meillä on pihassa useita mäntyjä, joiden ei voi antaa kasvaa. Poimittavaa siis riittää. Käytämme kerkkiä eri tavoin. Käpyhilloakin kokeilisimme, mutta tänä vuonna käpyjä on niukasti. Vanhat kävyt eivät tietenkään kelpaa, vaan vain nuoret, pehmeät, vihreät kävyt. Olemme syöneet niitä pataruoan seassa, mutta hillo on vielä kokeilematta. Sellaista käytetään ainakin Ukrainassa.
Itse asiassa emme tehneet hilloa vaan marmeladia. Hyytelöimisaineena oli agar-agar, tilasimme luomu-agar-agaria ison määrän.
Männynkerkkähilloa tuli nyt runsaat kaksi litraa, kymmenkunta purkkia. Voi olla, ettemme tee enempää tänä vuonna. Tuoreita kerkkiä voimme syödä grillattuna rantanuotiolla, mutta hilloajan tahmeat sormet riittävät tältä erää.
Toisaalta aloimme jo ideoida uudenlaista, grilliruokien oheen sopivaa lisuketta. Kerkkiä, chiliä, suolaa, öljyä... mitähän muuta?
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!