Aviomiehen oikeuksista

Helsinkiläisvieraamme kehuivat perjantaiaamuna ahkeruuttamme, kun olimme ehtineet jo sulattaa, pestä ja järjestellä pakastimen ennen heidän tuloaan. Epähuomiossa mainitsin, että emme me sitä tehneet vaan minä yksin. Voi minua kelvotonta! 

Oli pakko laatia selonteko ja vaatia helsinkiläiset allekirjoittamaan virallinen paperi. Kas tässä nyt tämä kirjallinen vakuutus ihan kaikkien luettavaksi. Meidän Lassi on ahkera ja hyvä mies. Nih!  

Ja onneksi vakuuttelu myös vastaanotettiin ja hyväksyttiin. 

KIRJALLINEN VAKUUTUS

 

Me allekirjoittaneet, XX ja XX, toteamme ja vakuutamme, että rouva Marika Tudeer on meille nimenomaisesti ilmaissut arvostavansa miehensä Lassi Juhani Tudeerin laajaa ja merkittävää panosta kodin ja tilan töissä, eikä ole, sanoessaan, että pakastimen tyhjennyksen, pesun ja uudelleenjärjestelyn suoritti aamulla heinäkuun 29. päivänä 2022 yksin hän itse, tarkoittanut, etteikö Lassi Tudeer saisi maata sohvalla viittätoista minuuttia tai ihan niin kauan kuin hänestä siltä tuntuu, jos hänestä siltä tuntuu. Ymmärrämme, että kyseinen maininta oli pelkkä tapahtuneen asiantilan toteaminen, eikä minkäänlainen arvolauseke siitä, että Marika Tudeer olisi millään tavalla suorittanut määräänsä enempää työtehtäviä, vaan pikemminkin pelkkä lausahdus siitä, että kerrankin hänkin sai aikaan jotain, joka olisi jo pitänyt suorittaa aikaa sitten ja joka oli tuiki tarpeellinen työrupeama, johon hän tuli ryhtyneeksi siitä huolimatta, ettei hänen miehensä Lassi ollut vastaavaan aikaan innostunut ja voimissaan kyseiseen askareeseen ryhtymään tahi siihen osallistumaan. Lisäksi ilmoitamme, että olemme tietoisia siitä asianhaarasta, ettei mainittu Marika Tudeer myöskään erityisesti kaivannut tehtävään apua sen enempää Lassi Tudeerilta kuin keneltäkään muultakaan, vaan sujui mainittu tehtävä vailla sen suurempaa tai ainakaan ylivoimaista vaivannäköä, joskin vaati runsaan tunnin verran toimeliaisuutta ja erityisen ripeää suoriutumista, jotta laitteesta väliaikaisesti ulos siirretyt elintarvikkeet eivät turhaan sulaisi ennen kuin kyseinen laite on saatettu jälleen siihen kuntoon, että se kykenee vastaanottamaan mainitut elintarvikkeet ja huolehtimaan siitä tehtävästä, johon se on tarkoitettu.

Lisäksi ilmoitamme täten tietävämme ja tiedostavamme, että rouva Marika Anneli Tudeer arvostaa aviomiestään suuresti hyvin monesta erilaisesta ja erilaatuisesta syystä, ei vähiten Lassi Juhani Tudeerin ansioista erinomaisen esimerkillisenä ruuanlaittajana, tiskipöydän siistijänä sekä kyseessä olevan kotitalouden ainoana tiskikonevastaavana, joka yksin ja vain yksin täyttää, käynnistää ja jopa varsin usein yksin tyhjentääkin kyseisen laitteen. Edellä mainituista seikoista johtuen, ja niitä ilmankin, rouva Marika Anneli Tudeer on sitä mieltä, että hänen laillisella aviomiehellään on täysi oikeus jättäytyä syrjään erilaisista muista kotitalousaskareista, joita mainittu rouva Tudeer silloin tällöin saattaa saada päähänsä ja intoutua ryhtyä suorittamaan.

 

Pilpalassa heinäkuun 29. päivänä armon vuonna 2022

 

XX (allekirjoitus)                                  XX (allekirjoitus)

 

Vakuutan täten lukeneeni ja tutustuneeni yllä olevaan tekstiin ja paneutuneeni sen sisältöön ja allekirjoittavani omalta osaltani tämän selonteon sisällön ja yksityiskohdat sekä pyrkiväni vastaisuudessa välttämään tilanteita, joissa Lassi Tudeerille välittyisi tunne siitä, ettei hänen panostaan arvosteta tai ettei hänellä olisi täysi ja kiistämätön itsemääräämisoikeus sen suhteen, mitä hän kulloinkin pitää tärkeänä ja tarpeellisena suorittaa talossaan ja sen ulkopuolella.  

Marika Anneli Tudeer

 

Valokuva ei liity tapaukseen.
 

Kommentit

  1. Kiitos hyvistä nauruista! Tämä oli hyvä! ='D

    VastaaPoista
  2. Kukka-Maaria Tuuteti31.7.22

    Tämän kun aina itsekin muistaisi

    VastaaPoista
  3. Mainio kuva hyvästä hetkestä! Myös sulatushetki oli hyvä!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi1.8.22

    Mainio kirjoitus ja asia tuli selväksi😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!