Kirjailijaesittely: Heli-Maija Heikkinen

Asema-romaanin vastikään julkaissut opettaja ja kirjailija Heli-Maija Heikkinen 

lähtee syksyllä Hunsalasta Ugandaan.

Heli-Maija Heikkisen vuosi on täynnä tapahtumaa ja muutosta. Keväällä hän pokkasi Suomen Kulttuurirahaston apurahan kirjalliseen työskentelyyn ja julkaisi järjestyksessä toisen romaaninsa nimeltä Asema. Syksyllä hän jää vapaalle historian ja yhteiskuntaopin opettajan virastaan ja lähtee töihin Ugandaan.

Heli-Maija kertoo olleensa aina kiinnostunut lähtemään ulkomaille töihin, mutta aina on eteen tullut jokin este. Nyt lapset ovat isoja ja lähtö on oikeasti edessä. Tytär Ilona on asunut jo kaksi vuotta Tampereella ja poika Onni on lähdössä armeijaan. Kotiin jäävät aviomies Tapio, koira, kissa ja kanat. Kotiinpaluu on edessä joulun alla, eli Ugandassa vierähtää koko syyslukukausi.

Opettajat ilman rajoja on Kirkon Ulkomaanavun alainen organisaatio, joka toimii lahjoituksien ja valtionavun turvin. Ugandassa järjestön kautta on tälläkin hetkellä kolme opettajaa, ja Heli-Maija on yksi kolmesta seuraavaksi lähtevästä. Tällä hetkellä menossa on valmistautumisvaihe: tutustumista muihin lähtijöihin ja paikallisiin toimijoihin etäpalaverien avulla, rokotuksia, hammashoitoja ja muita käytännön valmisteluja. Myöhemmin on edessä myös maakohtainen perehdytys ja viikonloppukoulutus.

Tarkka työnkuva Ugandassa ei vielä ole selvillä, siitä päättävät paikalliset toimijat.

-          Odotan että saan uusia näkökulmia ja perspektiiviä asioihin ja opin uutta. Tärkeää on myös saada tunne, että voin auttaa joitakin ja hyödyntää omaa osaamistani, Heli-Maija pohtii lähtönsä syitä.

Vuorotteluvapaasta vihtiläisen Otalammen koulun historian ja yhteiskuntaopin lehtorin virasta oli sovittu jo ennen tietoa siitä, että Heikkinen sai myös vuoden työskentelyapurahan Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahastolta. Saattaa siis olla, että opettajan työhön tulee pidempikin katkos.

Heli-Maija on työskennellyt opettajana 20 vuotta. Noin viiden vuoden välein työhön on kuitenkin tullut tauko: milloin äitiysloma, milloin vuorotteluvapaa tai apurahalla kirjoittaminen. Nyt on jälleen tauon aika.

Lähtö osuu sopivaan hetkeen myös kirjallisten töiden kannalta. Kolmas romaani muhii vasta alitajunnassa, eikä Heli-Maija tässä vaiheessa vielä tahdo avata sen aihetta tarkemmin kuin että tarkoitus on siirtyä kaupunkiin ja 1990-luvulle.

Heli-Maija Heikkisen ensimmäinen romaani Viestikyyhkyupseeri ilmestyi vuonna 2014. Esikoinen sijoittui sota-aikaan eli vuoteen 1944, nyt julkaistu Asema puolestaan liikkuu useilla eri aikatasoilla 1930-luvulta aina 2010-luvulle.

Aika, sen ymmärtäminen ja ajan virtaus ovatkin kirjan keskeisiä teemoja. Toinen on se, miten ihminen suhtautuu oman elämänsä tarinaan.

-          Minua kiinnostaa, miksi toiset onnistuvat kertomaan oman elämänsä onnelliseksi, toiset taas eivät. Se tapahtuu riippumatta siitä, mitä heille oikeasti elämässä on tapahtunut, Heli-Maija pohtii.

Asema sijoittuu vanhalle rautatieasemalle ja sen lähiympäristöön. Kirjassa asemalla asuu erilaisia perheitä eri aikoina, aivan kuten Heikkisen omassa kodissa Hunsalan entisellä rautatieasemalla, jolla liikennöinti on lakkautettu puoli vuosisataa sitten.

Kirja on romaani, mutta Heli-Maija Heikkinen ei piilottele kotinsa merkitystä kirjan innoittajana saati kyläyhteisön vaikutusta inspiraation lähteenä. Monet kirjan tapahtumista ovat kylillä kiertäviä tarinoita tavalla tai toisella muokattuina – matkalla muuntuneina, kuten tarinoilla on tapana.

Heli-Maija Heikkinen on syntyisin Oulusta. Aviomies löytyi opiskelukaverista ja päätyminen Kanta-Hämeeseen oli sattumaa.

-          Valmistumisen jälkeen haimme kaikkia avoimia työpaikkoja ja päätimme, että lähdemme sinne, mistä edes toinen saa työpaikan. Historian opettajien työtilanne ei ole koskaan ollut kummoinen, Heli-Maija kertoo.

Kun työpaikan sitten sai Tapio, Heli-Maija jatkoi tutkimustaan sotakoirista, joista hän oli tehnyt gradunsa. Ensimmäiset työvuodet vierähtivät eri puolilla Hämettä ja Uuttamaata, mutta vakivirat löytyivät Vihdistä ja Karkkilasta. Hunsalan asema on heille asuinpaikkana ideaali. Syynä on tietysti molempien kiinnostus historiaan, mutta myös viehättävä kyläyhteisö.

-          Me olemme nyt hunsalalaisia ja hämäläisiä. Tämä on ihana kylä, täällä on mukavia ihmisiä, Heli-Maija sanoo.

Ilman asuinpaikan eli Hunsalan aseman vaikutusta romaani olisi varmasti tyystin toisenlainen. Täysin tunnistettavasti Heli-Maija ei kuitenkaan ole halunnut miljöötään kuvata, onhan kyse romaanista ja hänen mielikuvituksestaan, vaikka siinä tosielämän aineksia onkin.

-          Lähiympäristöä olen muokannut, tehnyt siitä mielessäni suloisemman ja kauniimman: joki on kirjassa lähempänä, samoin talot, ja kaikki on jylhempää kuin todellisuudessa.

Heli-Maija Heikkinen kirjoitti kirjaansa melko tasan seitsemän vuotta. Alusta asti kirjassa oli kolme eri aikakautta, mutta vasta loppuvaiheessa mukaan tuli minäkertojan ääni kultakin ajalta. Kyseessä on hänen mukaansa aikatutkielma hetkistä ja niiden merkityksestä, ja siksi hän päätyi kirjoittamaan eri aikatasoista limittäin.

Hän kirjoitti kirjaa lähinnä kesäisin, mutta yhden lukuvuoden ajan hän saattoi keskittyä pelkästään kirjoittamiseen Hämeen rahaston ja Taiken apurahojen turvin. Tärkeänä lisänä elämässä on tietysti kaiken aikaa ollut muu elämä: perhe, koira, hevonen ja tallityöt, oma virkistäytyminen.

-          Ja öisin minä nukun! Tiedän, että jotkut kirjoittavat öisin, mutta minä pidän nukkumisesta ja tarvitsen sitä, hän nauraa.

Kaikkien kirjoittajien tapaan Heli-Maija odottelee saavansa palautetta kirjastaan. Kielteinenkin palaute on hänen mielestään parempi kuin ei palautetta lainkaan.

-          Pahinta on kuoliaaksi vaikeneminen, pienet haukutkin virkistävät. Kritiikkiä pitää saada, jos haluaa kehittyä. Mutta Suomessa julkaistaan niin paljon kirjoja, että useimmat niistä jäävät huomiotta.

Toisaalta Suomessa julkaisukynnys on todella korkea, ellei kirjoittaja tai päähenkilö ole valmiiksi tunnettu. Julkisuus lisää myyntiä, ja kustantajan täytyy varmistua kirjojen myynnistä, sen Heli-Maija Heikkinen ymmärtää hyvin.

-          Onneksi Suomessa on paljon myös laadukkaita pienkustantajia.  Ja onhan mahtavaa, että olen saanut jo kaksi kirjaa julkaistua, siitä voin olla todella onnellinen.

Heli-Maija Heikkisen yhteisomistuksessa oleva hevonen asuu läheisellä Pelto-Seppälän tilalla. Tallityöt ovat Heli-Maijalle tärkeä virkistys ja henkireikä arjessa.