Sunnuntaina meillä soppaa ja soittoa!

 Sunnuntain 7.8. tilapäivämme on myös hyvän musiikin konsertti! Tervetuloa siis syömään, tekemään ostoksia ja kuuntelemaan musiikkia! 

Pilpalan Pilke Osakeyhtiö soittaa näissä maisemissa Solstrandissa ensi sunnuntaina. Kuvassa vasemmalta Petri Lindberg, Juha Kohonen, Markku Palm, Antti Polameri ja Lassi Tudeer.

Pilpalan Pilke Osakeyhtiö on viisimiehinen yhtye, joka on saanut nimensä Hunsalan Sinervänniemellä sota-aikana sijainneesta pilketehtaasta. Yhtye soittaa etupäässä ikonisia, tuttuja kappaleita rokista bluesiin ja kansanmusiikista jopa jatsiin. Mukana on myös joitain omia kappaleita.

Aivan uusi bändi ei ole kyseessä, sillä miehet ovat soittaneet yhdessä aiemminkin. Koronavuodet vain veivät kokoontumismahdollisuudet ja pitkät etäisyydet ovat osaltaan aiheuttaneet välivuosia. Itse kukin on kuitenkin tahollaan jatkanut musisointia, ja yhteissoitto Pilpalan Pilkkeenkin kanssa palautui konkareilta nopeasti ja vaivatta mieleen nyt, kun ensimmäinen koronanjälkeinen keikka tuli tarjolle.

Yhtyeen jäsenillä on vankka kokemus musiikin alalta – itse asiassa soittovuosia on yhteen laskettuna kertynyt jopa yli parisataa. Ihan poikasia miehet eivät enää ole.

Vaikka osa soittajista asuu kauempana, kaikilla on vankka Loppi-yhteys. Laulaja Markku Palm on vieraillut Lopella jo vuosikymmeniä ja esiintynyt paitsi Liitontalolla myös Lopen kirkossa Amanti-kvartetissa. Laulamisen hän aloitti 1960-luvulla Cantores Minoreksessa ja on sen jälkeen soittanut muun muassa kitaraa ja kosketinsoittimia.

Bassona Amanti-kvartetissa laulava Petri Lindberg on loppilaisille hyvinkin tuttu muusikkona ja hierojana. Hän soittaa monia instrumentteja, Pilpalan Pilkkeessä lähinnä koskettimia. Kuten Petri, myös Lassi Tudeer asuu Hunsalassa, pääsoitin on tällä hetkellä basso.

Juha Kohonen on tuhansien keikkojen mies, joka on tullut tutuksi loppilaisille soittaessaan Tyyki Groupin riveissä Liitontalon tansseissa. Taiturimainen kitaristi Juha soittaa niin tanssikeikoilla kuin teatterissakin. Juha on bändistä ainut, joka ei soittamisen ohella myös laula.

Antti Polameri on säveltäjä ja rumpali, joka asui aiemmin Lopen Hevosojalla. Antti on opettanut rummunsoittoa myös Lopella ja osallistuu aktiivisesti nykyisen kotikaupunkinsa Hämeenlinnan taide- ja musiikkielämään.

Bändin ohjelmistossa on esimerkiksi sellaisia ikivihreitä kuin Unchain My Heart, Tequila, Hon är så söt, Summer in the City, Sunny Side of the Street ja Still Got the Blues. Omaa tuotantoa on ainakin Rannalla-kappale, ja Sweet Home Chicago on saanut uudet Pilpalaan sijoittuvat sanat.

Pilpalan Pilke Osakeyhtiö soittaa ensimmäisen keikkansa monen vuoden jälkeen sunnuntaina 7. elokuuta Solstrandissa. Kyseessä on tilamyynti- ja ravintolapäivä, jossa tarjolla on keittoja, piirakoita ja kotiin vietäväksi monenlaisia tilan tuotteita. Solstrandissa viljellään valkosipulin lisäksi juureksia, vihanneksia, yrttejä ja chilejä sekä hyödynnetään keräilytuotteita ja villivihanneksia.

Yhtye aloittaa soittonsa puolenpäivän aikaan ja on luvannut jatkaa parisen tuntia. Syömään, kahville tai ostoksille voi tulla jo yhdeltätoista ja tilapäivä jatkuu iltapäivällä kolmeen. Solstrandin tila sijaitsee Pilpalassa osoitteessa Sinervänpolku 15.


Kommentit