Lähdön aika

Tänään on viimeinen päivä virassani peruskoulussa. Takana on 48 vuotta työelämää ja 28 vuotta opettajana. Työpäivää minulla ei tänään ole, koska olen jo muutaman vuoden tehnyt vajaata työviikkoa kieltenopettajana. Nyt minulla siis nousee "palkka"! Eläkkkeeni on suurempi kuin palkkani on viime vuosina ollut. 

Muutos arjessa ei siis ole kauhean suuri. Ei ole pelkoa, etten saisi aikaani kulumaan eläkkeellä, tekemistä on todella paljon ja monenlaista. Haaveilen, että minusta tulee siisti ja täsmällinen ja kodistani puhdas ja puunattu, kun aikaa on vaikka mihin. Se taitaa kuitenkin olla turha toivo, ymmärrän sen itsekin. 

Tiistaina minulle järjestettiin ihanat läksiäisjuhlat! Voi että, kyllä kannatti jäädä eläkkeelle, kun sai niin paljon ylisanoja, kauniita kiitoksia ja toivotuksia. Eilen juhlin oppilaiden kanssa ja sama toistui. 

Tiistain juhlassa pidin itsekin melko pitkän puheen. Työkaverit pyysivät sitä kirjallisena, joten päätin kirjoittaa sen tänne ihan julkisesti. Tekstissä mainitaan aika monta ihmistä, mutta onneksi vain etunimeltä, joten ei ehkä haittaa (vaikken ole kysynyt asianomaisilta lupaa). Saman nimisiä on niin paljon kuitenkin, mutta asianomaiset tietävät, keitä tarkoitan. 

Työtovereille tiistaina 27.9.2022

Aloitin Nyhkälän koulussa syksyllä 2006, kun olin kesällä muuttanut Oulusta Lopelle. Rehtorina oli Tapani, ja sen ajan työntekijöitä ei täällä enää ole monta.

Paljon ja monenlaista on näihin vuosiin mahtunut. Mennään ajassa nykyhetkestä taaksepäin. Kuka teistä oli mukana ja muistaa, kun:

-         Tuli tulipalo ensimmäisen kerran

-         Oltiin ulkokoulua ja siirryttiin sitten Vihtiin tai muualle pitkin Karkkilaa

-          Tultiin takaisin Nyhkälään ja tuli uusi tulipalo

-         Siirryttiin uudelleen Vihtiin

-         Siirryttiin etäkouluun koronaviruksen takia

-         Tultiin kouluun, mutta aineenopettajat eivät saaneet tavata oppilaita

-         Opiskeltiin hybridiopetuksessa, kokonaisia luokkiakin oli karanteenissa

-         Kuka muistaa, kun vielä oli päivänavauksia ja yhteisiä juhlia salissa?

-         Kuka muistaa koko koulun yhteiset pelit Harjulla opet vastaan oppilaat?

-         Entä lukuisat Unicef-kävelyt? Tai Unelmien liikuntapäivät? Entä pajapäivät?

-         Kuka oli Nyhkälässä silloin, kun koulun remontti alkoi? Muistatteko kevään, jolloin olimme monta päivää ulkokoulussa pitkin museoita ja Pyhäjärven rantoja? Sehän oli tietysti ihan hyvä juttu! Mutta muistatteko, kun opiskelimme yhdellä käytävällä pahvilaatikoiden seassa? Ketkä olivat silloin Veturi-koulussa? Muistatteko, kun kävelimme päivittäin yläkouluun syömään? Nyt luokan kanssa yläkoulussa käynti on suuri operaatio, silloin se tapahtui joka päivä. Ja saimme vielä haukkumiset osaksemme, kun kuulemma lapset eivät osanneet käyttäytyä, vaikka meidän mielestämme asia oli ennemminkin toisinpäin.

-         Muistatteko, miltä tuntui aloittaa remontoidussa koulussa?

-         Muistaako Kirsi, kun meillä oli yhteinen ”joutsen”, dokumenttikamera? Siinä sitten toivottiin, että toinen ei tarvitsisi sitä juuri samaan aikaan kuin itse.

-         Kuka oli mukana virkistyspäivässä Solstrandissa aikoinaan? Entä minun 50-vuotispäivilläni?

-         kuka muistaa joulu- ja kevätjuhlat ulkona kaupungintalolla? Meidän luokalla oli siellä Tove Janssonin teksteihin pohjautuva esitys.

-         entä Ahmoon koulun lakkautus ja sulautus Nyhkälään? Niin monta mutkaa ja vaihetta siinäkin projektissa!

-         Suomi 100-ooppera? Suomi 100-lipunnosto? Remontinjälkeiset avajaiset? Lukukuut? Muistatteko, kun vanhassa Nyhkälän salissa oli iso lukutapahtuma - muumit ja monia muita. Entä kaikki ystävänpäiväviikot monenlaisine tempauksineen? Aleksis Kivi –päivänavaus? Ekaluokkalaisten 100 päivää koululaisena –tempaus, eikö ollut hieno sekin?

 

Retket:

Monta retkeä on tullut vuosien varrella tehtyä. Siinä on hyvin tullut tutuksi sekä paikalliset kohteet että vähän kauemmatkin. Bremerin museo, Valimomuseo, työläismuseo, Nahkion traktorimuseo, Vekkilän museotila, Hämeen luontokeskus, Korteniemen perinnetila, Vanhakosken mylly, sähkö- ja lelumuseo, Myllykoski, laavut, metsät, Helsingin Taidehalli, Ateneum, Kansallismuseo, Heureka, Töölönlahden kalliot, Anjalan leirikoulu, Helsingin eläinmuseo, Vuotinaisten leirikeskus…

Esitykset

Myös monet esitykset ovat jääneet itselläni mieleen. Kevät- ja joulujuhlat, itsenäisyyspäivät, Aleksis Kiven päivät, ystävänpäivät… Luokillani on ollut näytelmiä ja runoesityksiä, on esitetty omia tekstejä tai toisten, juonnettu juhlia, pidetty päivänavauksia, laulettu suomeksi ja englanniksi… Esitysten kunnollinen hiominen on ollut tärkeää, lapset ovat halunneet harjoitella yhä uudelleen ja uudelleen, jotta kaikki varmasti sujuu hyvin. Korona-aikana live-esitykset vaihtuivat videoihin, mutta toivon, että nyt palataan takaisin oikeisiin, kunnolla harjoiteltuihin esityksiin suoraan yleisölle. Mutta sehän ei minulle kuulu.

Opetus

Onko opetus näinä vuosina muuttunut? Tietysti on. Digiaineistot ovat helpottaneet opettajan työtä, nettiyhteydet tuovat uusia mahdollisuuksia ja pelillisyys on tietysti lisääntynyt. Tosin oli sitä pelillisyyttä ennenkin, se vain oli toisenlaista, ihmisten keskinäistä ilman tietokoneohjelmia.

Oma tyylini opettaa vaihtui vuosien mittaan itseohjautuvammasta enemmän opettajajohtoiseksi. Kyllä, kuulitte oikein. Aiemmin luokillani oli viikkotavoitteet, harrastin freinet’läistä ja montessorilaista oppimista. Oppilaat työskentelivät omien suunnitelmiensa mukaan annetuissa raameissa, usein erilaisissa kokoonpanoissa ja erilaisissa työtiloissa. Sekä Oulussa että täällä Nyhkälässä minulla oli luokassani itse rakennettu punainen mökki, joka muuntui moneen käyttöön draamaharjoituksissa ja opiskelussa.

Vuosien mittaan se freinet’läinen vapaus ja itseohjautuvuus kävi yhä vaikeammaksi, kun oli aina enemmän niitä oppilaita, jotka eivät sellaiseen omaehtoisuuteen kyenneet. Huomasin, että kaikki pääsivät vähemmällä, kun en sitä enää odottanutkaan.

Sitten tulivat puheet avoimista oppimisympäristöistä, monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja tutkivasta työotteesta. Annettiin ymmärtää, että tämä kaikki oli kovin uutta ja siihen asti opettaja oli vain puhunut luokan edessä. Erinäiset konsultit ja kouluttajat ja jopa arkkitehti tiesivät paremmin kuin me opettajat, miten koulussa pitäisi asiat hoitaa täysin ”uudella” tavalla. Muistatte varmaan?

Lähtöhetki.

Luokanopettajan työ on hirveän vaativaa työtä. Syyllistymään taipuvaiselle se ei ole terveellinen työ ollenkaan. Aina on asioita, jotka pitäisi tehdä paremmin, joihin pitäisi paneutua huolellisemmin ja osata enemmän. Onneksi minun ei enää tarvitse!

Voi olla, että jossain vaiheessa olen valmis ja innokaskin tulemaan koululle sijaiseksi. Luulen, että niin käy. Mutta silloin aion ottaa rennosti. Sijaisen tulo luokkaan voi olla ihan antoisaa oppilaille niin virkistyksen kuin oppimisenkin kannalta – jokainen tässä työssä tuo oman osaamisensa ja kykynsä käyttöön, ja muutaman päivän vierailijalle riittävät vähäisemmätkin kyvyt. Niin että kysykää vain! Ainakin sitten kevätpuolella…

Luokat

Minulla ehti näiden 16 vuoden aikana olla Nyhkälässä neljä omaa luokkaa. Ensimmäistä opetin kaksi vuotta, toista ja kolmatta neljä vuotta ja viimeistä kolme vuotta. Läheisimmiksi tulivat ehkä luonnollisestikin ne luokat, joita sain opettaa heti kolmannesta ja saattaa sitten yläkouluun.

Työkaverit:

Viime vuosina työyhteisössä moni asia on valmistanut minua eläkkeelle lähtöön. Kuten me kaikki tiedämme, yhteyttä työkavereiden kesken ei paljon ole ollut, ja syy on ihan selvä: korona. Pitkään oli ihan kiellettyä olla tekemisissä toisten kanssa, ja itse ainakin kieltoa kuuliaisesti noudatin. Toisaalta omat työjärjestelyt ovat vähentäneet yhteyttä, kun olen käynyt koululla enintään kolmena päivänä viikossa ja silloinkin usein outoina aikoina. Tänä vuonna on tuntunut hassulta, kun minua on jopa tervehditty opettajainhuoneessa: olen nimittäin tullut töihin aamulla samoihin aikoihin kuin muut. Olen myös voinut jäädä juttelemaan koulupäivän jälkeen muiden kanssa, ja se on tuntunut kivalta.

Silti yhteys ei ole ollut niin tiivistä kuin aikoinaan, ja sitähän voin nyt pitää hyvänä asiana. Se helpottaa eroa.

Haluan tässä lopuksi ihan julkisesti muistaa joitakuita työkavereita. Tietysti kiitän kaikkia. Ilmapiiri on ollut hyvä, ja yhteys on toiminut hienosti kaikkien kanssa. Mutta onhan luonnollista, että toisista tulee läheisempiä kuin toisista. Siksi mainitsen nyt osan ihan nimeltä.

Erityisesti kiitän niitä, jotka ovat noudattaneet vuosien varrella toistuvia kutsujani ja tulleet käymään meillä Solstrandissa. Melomassa ovat käyneet Sanna, Tuomas, Tiia ja Miia Janne-miehensä kanssa. Sanna oli mukana jopa häissäni. Katjan ja Emman kanssa ollaan käyty koiralenkillä. Kiitos koiranruoista! Niinikään Shanell ja Heiju ovat käyneet meillä, miten mukava muisto sekin!

Lauran, Sirpan ja Paulan kanssa meillä oli hieno suunnitteluiltapäivä kotonani yhdessä. Susanna kävi tilapäivässämme. Sari osallistui Solstrandin Säkeet ja Sävelet –tapahtumaan eli tuli kuuntelemaan luontorunoja ja musiikkia Solstrandin puutarhaan.

Tiian kanssa istuskelu meidän rannassa jäi ihanan valoisana muistona mieleen. Tiiaa kiitän myös siitä, että hän tuli Lopelle ruotsin kurssilleni ja tulee nyt ensi viikolla myös englannin kurssille samoin kuin Anu. Let’s Have Fun in English!

Minna, ihana Minna. Mitenhän minun olisi käynyt ilman sinua? Ja Sanna, lämmin äitihahmo. Te olette molemmat olleet minulle olkapää ja korva. En unohda teitä enkä sitä, mitä olette minulle antaneet. Kiitos, Minna ja Sanna, teihin olen voinut aina luottaa!

Laura oli aivan huippuluokan työpari. Onneksi sain nauttia yhteistyöstä sinun kanssasi edes muutaman vuoden. Sellaista yhteistyötä kaikilla opettajilla pitäisi olla. Ja tuollainen opettaja kaikilla lapsilla pitäisi olla. Kiitos, Laura!

Riikkaakin jään kaipaamaan. Onneksi voin tulla rahasta lievittämään ikävääni Sola-Salille.

Sarin kanssa olen käynyt lukuisia kiinnostavia keskusteluja esimerkiksi politiikasta, maahanmuutosta, kouluasioista ja milloin mistäkin. Sari on loistava keskustelija ja kuuntelija, hän on tarkkanäköinen, laajakatseinen, myönteinen ja osaava. Kiitos, Sari!

Elisa-rehtoria kiitän tietysti upeasta joustavuudesta työaikajärjestelyissä. Olen ollut tästä työtuntien vähentämisestä todella kiitollinen. Uskon, että jatkossa yhä useampi opettaja Suomessa pyrkii samankaltaisiin järjestelyihin, mutta rehtoreillehan se teettää enemmän töitä. Ihailen Elisan kykyjä monessa asiassa, erityisesti hänen jaksamistaan kaikissa muutoksissa ja yllättävissä tilanteissa.

Hennan kanssa meillä on ollut kolme vuotta yhteiset kullanmurut. Olen monesti sanonut hänelle, miten hienosti hän on pitänyt huolta luokasta niin, että lapsilla on turvallinen ja rauhallinen olo. Samalla me molemmat olemme kiittäneet asiasta Terhiä, joka teki sen suuren työn alkuopetuksessa tämän luokan kanssa.

Molemmat Susannat ovat myös tulleet läheisiksi työasioissa ja jopa pikkuisen sen ulkopuolellakin. Erikaa ja Caroa kiitän valoisasta läsnäolosta ja huumorista. On ihanaa, kun löytää opettajainhuoneesta jonkun, jolla ei tunnu olevan erityistä kiirettä, ja jonka kanssa voi jutustella ihan mistä vain.

Tärkein työparini viime vuodet on ollut Miia. Miia on perehtyvä, jaksava, kuunteleva, osaava ja idearikas ilman, että toisi omaa osaamistaan häiritsevästi esille. Miiassa on hiljaista, läsnäolevaa kiinnostusta, ja hänen seurassaan on mukava olla ilman jatkuvaa positiivisuuden painetta.

Annia arvostan monestakin syystä. Anni on terävä, älykäs ja monipuolinen. Oppilailleen hän on lämmin, läsnäoleva, välittävä ja sopivasti vaativa. Anni on niitä, joiden seurasta olisin mielelläni nauttinut enemmänkin – välillämme oli vain fyysinen etäisyys!

Heli jäi muistoihini sinä, joka toivotti minut tervetulleeksi tähän taloon 16 vuotta sitten. Toki Tapani oli kierrättänyt minua ympäri ja kertonut tuntikausia monenlaista Lassin tyttären odottaessa autossa - esikoistaan Juliusta viimeisillään ja minua saapumasta työhaastattelusta. Mutta kun syksyllä tulin oikeasti töihin tänne, olin eksyksissä, ja silloin Heli auttoi. Kiitos, Heli! Kiitos myös käynnistäsi Solstrandissa syntymäpäivilläni. Vanha ja kaunis Arabian vati on yhä käytössä. 

Sitten on vielä Juha! Kaksi Juhaa! Kolme! 

Oikeasti muistan teitä kaikkia. Ihan uusimpiin en ehtinyt tutustua, enkä kaikkiin vähän pidempään olleisiinkaan. Sori siitä.

Eläkkeellä?

Moni on tietysti kysellyt, mitä aion eläkkeellä ollessani tehdä. Jokin aika sitten vastaus oli ihan selvä. Kesällä sain valtavan hyvää palautetta kirjoistani ja sain päähäni kuvitelman, että niillä on jotain arvoa. Siksi päätin viimein alkaa kirjoittaa jatkoa romaanilleni, eli ensi töikseni muuttaa Karkkilan kirjaston arkistoon tekemään taustatutkimusta. Mutta olen kai niin tuulella käypä, että yksikin väheksyvä kommentti saa epäilyksen kirjojeni arvosta taas hiipimään mieleen. En siis ole kirjaprojektista enää niin varma.

Mutta kirjoittamista jatkan tietysti. Blogiani saa mieluusti käydä lukemassa, sieltä esimerkiksi ”Luokanopettajan vinkit” –päivitystäni on luettu yli tuhat kertaa. Tosin se on ainut kouluaiheinen päivitykseni. Lisäksi kirjoitan Lopen lehteen ja Eläinten ystävään, varmasti entistä enemmän myös Karkkilalaiseen nyt, kun en enää ole täällä töissä.

Pikkutyttönä yksi toiveammateistani oli kaupanmyyjä. Nythän minä pääsen toiveammattiini! Pieni verantapuotimme on auki entistä tiiviimmin.

Kotitilalla riittää töitä, tosin talviaika on leppoisaa. Lopen opistolla englannin kurssi alkaa ensi lauantaina: vielä ehtii ilmoittautua mukaan, ja vain neljä kolmen tunnin kertaa! Keväällä samanlainen hauskanpitokurssi on ruotsiksi. Villivihanneskurssikin on tiedossa toukokuussa meillä Solstrandissa, sinne nyt ainakin voitte tulla! Voidaan tietysti järjestää ihan omakin nyhkäläläisille.

Toivottavasti siis nähdään. Saatetaan törmätä vaikka marketissa, mutta mieluusti vaikka meillä kotona. En sano kuten entisen kouluni rehtori kevätpuheessaan: ”Jos ajatte meillä päin niin ajakaa ohi.” Meidän ohi ei saa ajaa pysähtymättä.

Viimeinen välitunti on ohi.