Eilen meidän kylällä oli isot juhlat. Väkeä oli yli 300, ja oli mukava tavata paljon kyläläisiä ja tietysti kaukaakin tulleita. Kyseessä oli siis Pelto-Seppälän tilan 300-vuotisjuhla.
Pelto-Seppälä on iso tila, jota nykyään isännöivät ja emännöivät sisarukset Tommi ja Tiina Seppälä. Edellinen sukupolvi, Ari ja Anne, ovat vahvasti mukana toiminnassa edelleen, ja uutta sukupolvea kasvaa. Heillä on hieno porukka väkeä, joten isojenkin tapahtumien järjestäminen onnistuu ilman hammastenkiristystä.
Tilalla on nimittäin paljon töitä ihan arkenakin: he kasvattavat lihakarjaa ja pitävät tilapuotia, jossa myydään itse tuotettua lihaa ja monia lähituottajien tuotteita. Kesäisin ja välillä muulloinkin siellä toimii suosittu Mulli ja Mallas -ravintola. Puodissa myydään meidänkin valkosipuleita ja muita tuotteita, eli käyntiä tilalle tulee aika usein.
Juhlatilaksi oli tyylikkäästi kunnostettu valtava mullipihatto, ja viereiseen pihattoon oli pystytetty esiintymislava. Ensimmäisessä kuvassa Tiina ja Tommi toivottavat ihmiset lavalla tervetulleiksi. Tiina kertoi vähän tilan historiasta, johon tietysti mahtuu monia vaiheita.
Muistin juuri, että olen itsekin kirjoittanut Hunsalanmäestä novellissani Parantajan perillinen eli noita Serafian viimeinen vuosi. Sen alussa vietetään häitä Hunsalanmäellä, jossa tuolloin sijaitsi useita tiloja. Yhden tilan, Saksalan, isäntä Nikodemus Matinpoika nai Miina Lahden eli Mäki-Miinan, joka puolestaan on tuttu Sakari Pälsin Fallesmannin Arvo -poikakirjoista. Nikodemus ja Miina ovat siis oikeasti eläneitä ihmisiä, naimisiin mennessään jo varttuneita: Nikodemus oli kuusissakymmenissä ja Miina noin 40. Vuotta myöhemmin Nikodemus jo kuoli. (Novellini on julkaistu kirjassa Makasiini - maallemuuttajan tarinoita.)
Myöhemmin Hunsalanmäen ryhmäkylä purkautui, ja suurin osa tiloista siirrettiin muualle. Pelto-Seppälä jäi. Seppälän tila voi toki olla vanhempikin kuin 300 vuotta, mutta vuodesta 1722 on ensimmäiset varmat kirjalliset tiedot. Koko tämän 300 vuotta tila on ollut saman suvun hallussa.
Juhlissa oli kiva tunnelma, kuten Pelto-Seppälässä yleensäkin. Ihailin Tiinan taitoa olla rento ja rauhallinen, itse kun hermoilen pienempiäkin tapahtumia järjestellessäni. Myös puoliso Antti, "vanhaisäntä" Ari ja hänen siskonsa Arjan perhe jaksoivat olla mukavia ja ystävällisiä kaikille. Sellaisesta syntyy hyvä juhla.
Esiintyjinä oli Timotei-naiskuoro, Olli Ikonen säestäjänään Juha Mäntylä ja ruuan jälkeen Pekka Tiilikainen ja Beatmakers. Illan päätteeksi esiintymään saapui Karkkilasta Mika Tallgren poppoineen.
Baari oli auki koko illan.
Mika Tallgren on erinomainen laulaja. Häneltä sujuivat Suomi-popin ja rockin klassikot.
Joka tilalla ei tietenkään ole tällaisia tiloja juhlien järjestämiseksi.
Eikä varsinkaan niin suurta ja taitavaa tekijäporukkaa!
Jälkiruoan teko ja myynti oli ulkoistettu kyläyhdistykselle, mikä oli erinomainen idea ihan kaikkien kannalta. Kyläyhdistys sai kipeästi kaivattuja varoja muun muassa Liitontalon sähkölaskujen maksuun, ja olihan letunpaistossa ja piirakanmyynnissä aikamoinen urakka. Siihen tarvittiin useita ihmisiä ja paljon ennakkojärjestelyjä.
Kuvan Mehukatti-purkit olivat täynnä lättytaikinaa.
Gluteenittomat taikinat olivat erikseen. Omenapiirakoita oli useita pellillisiä.
Meitä oli kuusi ja hommat sujuivat hyvin. Lassilla kyllä piti kiirettä lätynpaistossa aika ajoin. Jonojakin kertyi, kun iso osa 300 hengen ruokailijaporukasta kaipasi yhtaikaa jälkiruokaa. Mutta siitä selvittiin. Ihmiset osasivat ottaa jonottamisen osana illanviettoa, siinähän oli mukava jutustella ja tutustua uusiinkin ihmisiin.
Tosin ilta oli kylmä. Onneksi useimmat olivat osanneet pukeutua lämpimästi. Hepeneitä ei näkynyt.
Marimella Röök kantoi lettutaikinapurkkeja pois pestäväksi seuraavaa kertaa varten. Taikinaa kului ainakin 20 litraa.
Pimeys tulee näinä aikoina jo varhain. Valot olivat tarpeen.
Purimme letunmyyntipisteen yhdentoista kieppeissä ja lähdimme päästämään koirat ulos.
Ne olivat olleet yksin kotona kolmesta asti.
Osa juhlavieraista jäi vielä nauttimaan musiikista ja syysyöstä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!