Työväentaloilla on ollut tärkeä osuutensa Suomen 1900-luvun elämässä sekä kaupungeissa että maaseudulla. Nykyisin työväenaatteella on varmasti vähän huono kaiku, ja se on tavallaan ymmärrettävää. Toisaalta nyky-Venäjän raakalaismaisuuden ei pitäisi antaa vaikuttaa käsityksiin Suomen historiasta.
Meillä täällä Pilpalan seudulla on oma työväentalomme, Hunsalan työväentalo. Mutta Riihimäellä on ihan valtakunnallinen työväentalomuseo osoitteessa Hj. Elomaankatu 2. Se on auki sunnuntaisin kello 12-16 syyskuun loppuun asti eli vielä muutaman kerran tänä vuonna. Ryhmille järjestyy tutustumiskäynti muinakin aikoina.
Työväentalomuseo on melko tuntematon, vaikka se on jo lähes 50 vuotta vanha. Se perustettiin jo vuonna 1969 tallentamaan ja esittelemään työväenliikkeen toimintaa. Museoon kuuluu vanha työväentalo eli itse rakennus sekä sinne kerättyä aineistoa. Omasta mielestäni museo on todella mielenkiintoinen, vaikka pieni onkin.
Puhujana Marika Tudeer.
Riihimäen Taiteiden yö järjestettiin perinteiseen tapaan perjantaina 9.9. Riihimäellä oli monenlaista ohjelmaa eri museoissa ja muissa paikoissa. Minut kutsuttiin Työväentalomuseolle kertomaan kirjoistani. Sattumalta päivä oli myös oma syntymäpäiväni.
Kerroin kirjojeni synnystä ja sisällöistä ja luin katkelman romaanistani Lähteen rannalla elämä: kohdan, jossa Iita-tytöllä oli syntymäpäivä ja hän pääsi ensimmäistä kertaa Hunsalan työväentalon iltamiin.
Olen ollut kerran aikaisemminkin kertomassa romaanistani samassa paikassa. Nyt kuulijoita oli ehkä muutama enemmän, ja yllätyksekseni muutama oli myös lukenut kirjani. Sain ihastuttavaa palautetta.
Pentti Auvinen kertoi lukeneensa kirjan jo kolmesti. Hän sanoi, että Lähteen rannalla elämä on yksi hänen lempikirjoistaan ja että siitä löytää jokaisella lukukerralla aina jotain uutta. Eipä kirjoittaja juuri parempaa palautetta voisi saada!
Toinen mieslukija kertoi lukeneensa kirjaa ääneen 4-vuotiaalle lapsenlapselleen, joka pitää siitä kovin. Minähän kirjoitin kirjan nimenomaan ääneenlukukirjaksi ja lapsia ajatellen, mutta käytännössä olen saanut parhaat ja runsaimmat palautteet varttuneilta naisilta, jotka ovat eläytyneet 1920-luvulla eläneen pikku Iita-tytön elämään.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa kirja, joka kertoo nykynuorille elämästä ennen vanhaan: tapakulttuurista, työnteosta, koulunkäynnistä ja muusta arjesta, mutta myös siitä, miten ihmiset ennen ovat olleet pohjimmiltaan samanlaisia kuin me nyt iloinemme, pelkoinemme ja toiveinemme. Halusin kirjalla paitsi tuoda historiaa eläväksi myös synnyttää tunteita ja edistää lasten empatiakykyä.
Tiedän, että kirjaa on luettu kouluissa ja olen aiemminkin kuullut isovanhempien lukevan sitä lapsenlapsilleen. Niin juuri toivoin, mutta totta kai iloitsen myös kaikista aikuisista, jotka ovat sitä lukeneet ihan itse.
Lokakuussa aion aloittaa jatko-osan kirjoittamisen. Siinä painopiste siirtyy maaseudusta Karkkilan kauppalaan, kun Iita-tyttö pääsee yhteiskouluun.
Kävin Taiteiden yössä tosi pikaisesti, sillä kotona oli armoton kiire Lähiruokapäivän järjestelyissä. Ehdin sentään hieman kuvailla työväentalomuseota.
Tällä hetkellä siellä on vielä vuoden kesänäyttely nimeltä Muistojen E-liike. Harmi, etten ehtinyt siihen enempää tutustua. Onhan E-liike minulle helsinkiläistyttönäkin kovin läheinen.
Osuustoimintalaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1901, ja vuonna 1904 osuuskauppoja oli jo 138. Vuonna 1908 kauppoja oli jo 481, niillä myymälöitä 800 ja jäseniä 95 000. Osuustoiminta oli kuitenkin pitkään jakautunut niin sanottuun pellervolaiseen ja edistysmieliseen liikkeeseen eli porvarilliseen ja vasemmistolaiseen "leiriin".
Osuusliike Ahjo, jolla oli myymälä täällä Pilpalassakin, fuusioitui myöhemmin E-liikkeeseen monien muun osuusliikkeen kanssa. Silloin syntyi E-osuuskunta Eka. Kymmenisen vuotta myöhemmin eli 1992 E-liike lakkasi olemasta.
Tästä pöntöstä on varmasti puhuttu monet puheet salin puisilla penkeillä istuvalle työväestölle.
Työväentalolla oli aikanaan myös pieni hellahuone talonmiehen asuntona.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!