Helsinkiin!

Tulipa käytyä Helsingissä, pitkästä, pitkästä aikaa. 

Paljon en vanhasta kotikaupungistani nähnyt, mutta seikkailu se oli. 

Olin siis menossa Kirjamessuille, Luonnonperintösäätiön ständille. Toki myös kirjamessut sinänsä kiinnostavat itseäni, vaikka pidänkin niitä isolta osaltaan pahaa tekevinä turhuuden markkinoina. On siellä kuitenkin paljon tärkeää, hyvää ja kiinnostavaa. 

Meiltä kun lähtee liikkeelle, on ensin matkustettava autolla. Sitten vaihtoehtona on bussi Karkkilasta tai juna Riihimäeltä. Jos valitsee bussin, vaihtoehtoja on vähemmän. Junia kulkee useammin. 

Meillä on vain yksi auto, joten Lassin oli lähdettävä minua aamulla viemään Riihimäelle, koska hänellä oli iltapäivällä Hausjärvellä bänditreenit. En osannut arvioida tarkkaan, mihin junaan ehdin, joten en edes yrittänyt ostaa lippua etukäteen. Juoksin suoraan junaan ja aloin sitten kysellä, mistä saa ostettua lipun. No ei mistään. Myöhemmin kuulin, että asemalta olisi saanut automaatista tai R-kioskilta. 

Lippu onkin siis ostettava etukäteen. Junasta saa vain 80 euron tarkastusmaksuja, jos hyvin käy. Yritin kuitenkin ostaa kännykällä lipun - vaikka ei kyseiseen junaan enää saisikaan, yritin ostaa seuraavaan ihan kuuliaisuussyistä. Mutta en onnistunut. Latasin applikaation kännykkääni ja kuljin läpi monivaiheisen proseduurin lippua ostaakseni, mutta maksaminen ei onnistunut mitenkään. 

Minkäs teet? Istuin siinä ja pelkäsin tarkastusta. Sitä ei nyt kuitenkaan tullut, ja pääsin nousemaan Pasilassa junasta maksamatta mitään. Vähän syyllisyys painoi. 

Sitten etsimään Messukeskusta. Olen käynyt siellä satoja kertoja, aikoinaan koiranäyttelyissä, sitten opetusalan messuilla ja kirjamessuilla. Silti eksyn ehkä jokaisella kerralla jonnekin Pasilan kerrostalojen sokkeloihin. Niin nytkin. Miksi Messukeskukseen ei voi olla asemalta selkeitä opasteita?

No, ehkä niitä onkin, minä en vain nähnyt. Kiersin siis yläkautta ja neuvoa kysymällä pääsin lopulta Messukeskuksen ovelle. Mutta sisään en päässytkään. Kännykkääni tullut lippu olikin yleisölippu, ei esittelijälippu. Pissahätä! Kiltti ovitäti päästi minut sentään vessaan, kun lupasin palata kiltisti takaisin odottamaan. 

Olisin siis ehtinyt paikalle seuraavallakin junalla, kun en kerran päässyt sisälle heti kuitenkaan. Lopulta pääsin ja seuraava etsintä oli sitten messualueella. Missä on Samuli Parosen seuran ständi? Etsin sitä ehkä puoli tuntia, jotta ehtisin tervehtää Matti Kettusta ennen ikimetsäständin aukeamista. Lopulta onnistuin, ja tapasin myös Heikki Savolan, Robustos-kustantamon omistajan. Matti pahoitteli, että minun kirjojani ei ole esillä, mutta minäpä tietysti kaivoin niitä hänelle repustani. Sitten kiiruhdin Luonnonperintösäätiön ständille. 

Siellä jo Heini ja Mari olivatkin. Aluksi oli hiljaista, mutta päivää kohti yleisömäärä kasvoi. 

Meillä oli oikein mukava päivä ständillä. Välillä kiinnostunutta yleisöä oli jonoksi asti. Meitä esittelijöitä oli tällä kertaa runsaasti, parhaimmillaan jopa kuusi. Joskus olen seissyt ständeillä yksinänikin, nyt ei tarvinnut. 

Uusia sieniliinoja oli tullut, niissä on ihastuttavat Juha Ilkan piirrokset. Ostin kettuliinan ja kävin viemässä sen Matti Kettuselle. Moni valitteli, että liinat ovat niin kauniita, ettei niitä raaski käyttää. Mattikin sanoi säästävänsä liinan kettukorttien joukkoon. 

Keittiöpyyhkeissä on samoja kuvia. Ne eivät paljon käytössä kulu, joten niitä raaskii käyttääkin. Vaikka voihan nekin levittää vaikka seinälle ihailtaviksi.

Suosituin tuote on edelleen ikimetsäpalat. Nyt on myös myynnissä paloja suota, joka onkin puolta halvempaa. Kortit ovat kaikki nykyään noita isoja, kaksiosaisia. Kirjamessuilla myynnissä oli tietysti Tiitiäisen metsää Ylöjärveltä, siis Kirsi Kunnaksen muistometsää. 

On hauskaa, että niitä on eri hintaisia eli eri kokoisia paloja. Viiden euron palan voi hyvin antaa vaikka nimipäivälahjaksi, mutta ihmeen moni osti nyt isojakin, jopa sadan euron paloja. Sadalla eurolla saa siis 200 neliötä metsää. Kertyneillä rahoilla ostetaan sitten uusia alueita. 

Henkilökohtaisesti parasta päivässä oli saada tutustua uusiin ihmisiin. En ollut etukäteen huudellut tulostani kirjamessuille, joten vanhoja tuttuja näin vähemmän kuin tavallisesti. Näin sentään Matin ja Heikin lisäksi myös Markku Tantun ja vaihdoimme kirjojamme. Karoliina Frankinkin tapasin  viehättävän tyttärensä kanssa. 

Paikka Kirjamessuilla on kallis, mutta onneksi myyntiä oli nyt hyvin, ja messuilla olo kannatti. 

Ständikaverini auttoivat minua ostamaan kännykällä paluulipun Riihimäelle. Onnistuihan se lopulta! Helppoa se ei ollut vieläkään. 

Mutta kotiinpaluu onnistui. Lassi oli asemalla vastassa. Home Sweet Home!