Högformia ja valkosipulinistutusta

Tänään kävin Karkkilassa Högform-messuilla. Ne järjestettiin Konepajahallissa Högforsin ruukkialueella. Paikka oli mitä mainioin, ja messut olivat mukavat. Esillä oli paljon pientuottajia ja käsityöläisiä, vähän muutakin. 
Tapasin muun muassa erinomaisen ompelijan, Anneli Nordbergin. Hänellä on ompelimo ja oma vaatemallisto, jossa hän ompelee myös kierrätyskankaista uniikkituotteita. 

Olen teettänyt Annelilla aikoinaan hääpukuni ja muokkauttanut sen sittemmin juhlapuvuksi. Yhden jakun Anneli myös muokkasi minulle paremmin istuvaksi. Ihailen, kun joku osaa! 
Tämän kuvan ottamisesta on jo yli 14 vuotta.
Muistelimme yhdessä hääpukuani. Anneli on tehnyt paljon ja monenlaisia töitä, mutta tämän puvun hän sanoi muistavansa silti hyvin. Kuvassa puku ei näy kovin hyvin, mutta jotenkuten sentään. Suunnittelin sen pääpiirteissään parin hyvän ystäväni kanssa, ja lopusta huolehti Anneli. Myöhemmin siitä riisuttiin osa pitseistä, sitä lyhennettiin ja siihen tehtiin hihat. Sellaisena olen käyttänyt sitä juhlapukuna. 
Ostin Karkkilan historian, varsinaisen tiiliskiven siis. Huh. Ja ihanan Karkkilan matkailuesitteen 1930-luvulta, uusiopainoksena toki. Mieleni teki myös tuollaista kerrostarjotinta, mutta hillitsin itseni. 
Kotona Lassi istutti valkosipuleita. Ehdin mukaan osaksi aikaa. Kynsiä meni maahan 1500 kappaletta, vähemmän kuin yleensä. Odotamme kuitenkin hyvää satoa, siemenet ainakin olivat erinomaisia - ihan säälitti laittaa maahan niin herkullisen näköisiä, isoja kynsiä - ja maa huolellisesti käsitelty. 

Enää emme kokeile eri lajikkeita. Meillä on nyt 'Riksun Santraa' ja 'Soltrantin Allua', kumpikaan ei siis ole mikään oikea lajike, mutta hyviä ovat. Lajikehifistelyt on kokeiltu ja nyt pääasia on vain yksinkertaisesti hyvä valkosipuli. 

Kommentit